Suvun vaietut tarinat

Perhekonstellaation avulla päästään käsiksi ja tehdään näkyväksi ylisukupolvisesti vaikuttavia asioita. Perhekonstellaatiotyöpajoihin osallistuminen on saanut minut miettimään ja selvittämään omaan sukuuni kuuluvia tarinoita.

Miksi joitakin tarinoita kerrotaan mielellään sukujuhlissa ja muuallakin. Miksi joistakin tarinoista visusti vaietaan? Osa tarinoista pyrkii esille vuosien, joskus vuosikymmenien jälkeen. Jotkut asiat ovat niin kipeitä, että niiden päähenkilöiden pitää kuolla ennen kuin tarinat pystytään avaamaan. Silloinkin hiljaa ja pienelle porukalle. Veikkaan, että osa tarinoista menee haudan poveen ihmisten siirtyessä mananmaille. Tai meneekö sittenkään?

Mistä johtuu, että tietyt sairaudet, kuten vaikka isäni suvussa päihdeongelmat ja äidin puolella muistisairaudet, tuntuvat siirtyvän sukupolvelta toiselle? Samaa voi ihmetellä muissakin asioissa. Miten eri sukupolvien äitien lapset eri syistä päätyvät toisten, vaikkakin turvallisten aikuisten, kasvattamiksi? Mistä johtuvat erimielisyydet sisarusten välillä? Miksi joku eristäytyy? Toinen sanoutuu irti sukulaissuhteista? Kolmas haluaa ylläpitää yhteyttä?

Voisiko syy löytyä suvun ja perheen vaietusta tarinoista? Siitä surusta, jolle ei ollut tilaa keskenmenon, raskaudenkeskeytyksen, lasten kuoleman tai sairauksien kohdatessa. Häpeästä, inhosta, voimattomuudesta, kivusta, kun joutui lapsena sukulaisen raiskaamaksi. Lapsista, jotka syntyivät vahingossa, lehtolapsista tai niistä, jotka eivät koskaan syntyneet, vaikka heitä kovasti toivottiin. Lapsista, jotka eivät täyttäneet vanhempien toiveita. Lapsista, joista tuli vanhempiensa huoltajia. Huolesta, kun turhaan odotti jotakuta kotiin palaavaksi. 

Epätietoisuudesta ja surusta, kun sairaus tarttui kovin käsin perheenjäseniin tai kuolema vei äkisti hautaan. Monta kertaa. Taas ja taas. Vastuusta, joka lankesi kannettavaksi liian varhain. Taloudellisesta ahdingosta ja pelosta, joka siirtyi ilman sanoja. Tuskasta ja surusta, joka valui lapsiin äidinmaidossa tai kulki näkymättömiä siltoja pitkin isien hartioilta lasten kannattavaksi. Kärsimyksestä, joka oli läsnä, mutta piilossa. Sanattomana.

Nöyrtymisestä elämän pakottaessa perheen maantielle. Pakkohuutokaupasta. Konkurssista. Pula-ajasta. Sodasta. Rintamakarkuruudesta. Vankilatuomioista. Kännissä ajamisesta. Murhasta. Mielisairaalaan unohtamisesta. Avioeroista. Uskottomuudesta. Perheväkivallasta. Kun piti paeta. Lähteä kotoa, kotiseudulta, kotimaasta.

Niistä pienistä hetkistä, vuosista ja vuosikymmenistä, kokonaisista ihmiselämistä.Kun tiesi, että kaikki ei ole kunnossa, mutta sille ei ollut sanoja. Kun asioista ei puhuttu. Koska ei voitu. Ne olivat liian kipeitä. Kun vaikeneminen oli keino selvitä.

Kaikki edellä kuvaamani asiat ovat osa minua, osa sukuni vaiettuja tarinoita. Minulle ne ovat alkaneet avautua ja puhua uudella tavalla. Ne eivät enää ole vaiti, vaan niin uskomatonta kuin se onkin, tarinoiden takaa voi löytyä rakkaus. Sen olen saanut kokea toistuvasti. 

PS. Perhekonstellaatio-työpajoja pidetään säännöllisesti Kiehisessä. Tsekkaa tapahtumakalenterista lisää, jos ylisukupolviset asiat kiinnostavat.