Oon tässä ollut neljä päivää vapaalla. Perjantaina vein auton heti aamusta katsastukseen. En kyllä olis muuten varmasti vienyt, mutta puoliso suositteli.
Hän ajeli autollani
edellisenä päivänä ja poliisit olivat pyytäneet ajamaan tien sivuun. Olivat
sitten ystävällisesti kertoneet, että katsastus olisi pitänyt hoitaa 1,5 kk
sitten. Olivat siinä todenneet, että ei näköjään ollut ensimmäinen kerta. Sain
nimittäin pari vuotta sitten sakot samasta asiasta.
Ja pakkohan
se on tunnustaa, että jo sitä ennen yhden kerran koetin ylittää valtakunnan
rajan katsastamattomalla autolla. Ei onnistunut. Sillä kertaa selvisin
huomautuksella. Niin ja olihan se eräs kesä joskus vuosia sitten, jolloin itse
huomasin ajelleeni kolme kuukautta ilman leimaa.
Perhe
totesi, että taidan olla taparikollinen. Mitä tässä muuta voi kuin tunnustaa?
No mitäpä
tapahtui siellä katsastuksessa? Ystävällisesti pyydettiin ihan katsomaan, miten
ruosteessa takajarrulevyt ovat. Ja olihan ne.
Kuten
myyntimiehet tuppaavat sanomaan, eikä siinä vielä kaikki. Olivat nimittäin etujarrujen
levytkin päässeet liian ohuiksi. Lopputulema oli, että auto joutui ajokieltoon!
Katsastusmies,
vai -henkilökö hän nykyisin lienee, lohdutteli, että auto on muuten hyvässä kunnossa
ja jarrutkin toimivat vielä ihan oikein.
Lupasi, että
saan vielä käydä torilla kaloja ostamassa ja kaupassa, kun sinne olin matkalla.
Ajelin kuitenkin suoraan huoltoon, jossa luvattiin tilata osat, saatella auto
kuntoon ja käyttää vielä jälkitarkastuksessa viimeistään tiistaina.
Siinä puolisoa
hakemaan odotellessa kaivelin hanskalaatikosta viime keväänä tehdyn määräaikaishuoltoselostuksen.
Ja siellähän luki, että takajarrulevyt olisi syytä vaihtaa. Muistelin sitä
sitten ja niinhän se taisi olla, että sanoin asiasta puolisolle ja hän lupasi
hoitaa homman joskus sopivaan aikaan. Taisipa unohtua meiltä molemmilta.
Kävin ostamassa järvikaloja torilta. Olin jonossa kahdestoista. Sormia jo vähän paleli jonotellessa.
Lauantaina ajeltiin
isännän autolla peräkärrin kanssa kylätietä kesäpaikalle koivua kaatamaan. Puhuttiin
siinä ajellessa, että nyt on talven mittaan kovin kapeaksi käynyt tie aurattu hurjan
leveäksi. Ihan kuin olisi jo paikkapaikoin ylileveä. Kaadettiin se puu ja lastattiin
pöllit kyytiin.
Muistihan se
on lyhyt. Paluumatkalla hurautettiin vähän liian kauas sinne tien pehmeälle
laidalle ja sielläpä sitten oltiin. Onneksi sattui ystävällinen traktorin
omistaja asumaan siinä ihan lähellä ja saatiin auto ylös ravista.
Kotikylällä naapurit
olivat tehneet yhteistuumin ladun lähipellolle ja kävin hiihtämässä. Mökillä tehtiin lumitöitä ja syötiin kodassa eväitä.
Sunnuntaina
pilkottiin koko päivä puita. Oli mahtava sää.
Tänään maanantaina
sain hakea autoni katsastettuna ja jotenkin ne jarrutkin tuntuvat erilaisilta. Koska
näyttää siltä, ettei muistiin ole paljoakaan luottamista, tilasin jatkossa katsastuksesta
muistutuksen sähköpostiin. Ehkä se auttaa.
Niin kuin huomaat.
Höpöttelen kaikenlaista joutavaa. Oikeastaan pitäisi kirjoittaa ihan muusta ja
haluisinkin, mutta en pysty. En ainakaan vielä.
Pystyn kuitenkin kiittämään korruptoitumatonta ja asiallista poliisia, järjestäytynyttä yhteiskuntaa, toimivia ja luotettavia yrityksiä, ystävällisiä ihmisiä, kaikkea sitä hyvää, mitä isänmaani, kotiseutuni, kotini ja läheiseni minulle tarjoavat joka ainut päivä. Kiitos tavallisesta arjesta pikku kommervenkkeineen. Arki on juhlaa, joka on suunnaton etuoikeus.
Tänään päätin kokeilla tehdä gluteenittomia pikkuleipiä, ei onnistunut kovin hyvin. Nämä just uunista tulleet pikkuleivät, vai pitäisikö sanoa peltileipä, eivät liity tähän juttuun yhtään mitenkään, mutta jotenkin vaan teki mieli laittaa kuva tähän. Tai ehkä se liittyy, symbolisesti. Niin kuin kaikki liittyy kaikkeen.
Niin, mie olin torilla jonossani kahdestoista, en kahdestuhannes tai miljoonastoinen toisessa jonossa, toisessa maassa. Kunpa voisikin sanoa, että toisessa todellisuudessa, mutta en voi.
