Kun töissä itkettää…

Tiedätkö sen tunteen, kun et mahda mitään, kyyneleet vaan tulevat. Toisiaan niin käy töissä. Minulle on sattunut niin monta kertaa. Eri syistä.

Joskus asiat, joita olen kuullut tai nähnyt ovat olleet niin vaikeita, että olen asiakkaan kanssa yhdessä kyynelehtinyt. Joskus tilanne on itkettänyt vasta kotona, omassa rauhassa. Yleensä saunassa.

Näitä sattui etenkin silloin, kun olin töissä terveyskeskuksen päivystyksessä. Kun emme mahtaneet mitään ja potilas menehtyi. Kun jouduin ilmoittamaan omaisen kuolemasta omaisille. Kun vakava sairaus ilmeni. Kun läheisensä äkillisesti menettäneet istuvat murtuneina kriisiryhmässä. Kun lapsia kuoli. Kun nuoren huumeiden käyttö tuli tietoon.

Viimeisen kyynelehtimiseen oli kuitenkin toisenlainen syy.

Kelan kuntoutuspsykoterapia voi kestää yhdestä kolmeen vuotta. Usein käyntejä on noin kerran viikossa. Kolmen vuoden aikana tapaamisia voi olla yhteensä 200. Harvoin kaikki käynnit tulevat käytettyä, yleensä kuitenkin hyvän matkaa toista sataa tapaamista toteutuu.

Siinä ajassa muodostuu ihmissuhde.

Suhteen aikana asiakas muuttuu ja niin muuttuu terapeuttikin. 

Jokainen asiakas opettaa terapeutille jotakin.

Terapian kuluessa asiakas antaa kulkea palan matkaa rinnallaan avaten elämästään kipeitä kohtia, haavoja ja kolhuja. Joskus asiat ovat olleet niin vaikeita, että elämän hyvät asiat ovat kutistuneet, tulevaisuuden horisontti on kadonnut ja arki muuttunut vaikeaksi kulkea.

Terapiasuhteessa opettelemme toisiamme. Mikä on asiakkaan rytmi, pitääkö minun odottaa vai lempeästi johdatella asioita eteenpäin? Vaikenenko varovasti tilaa antaen vai olisiko aktiivisempi ote tälle asiakkaalle parempi? Pitääkö keskustelua pyrkiä rajaamaan joihinkin teemoihin vai kenties saatella sitä pois pienistä ympyröistä? Koko ajan muistaen, mitä tavoitteita kohti matkaa teemme.

Vähitelleen opimme, miten olla toistemme kanssa. Luottamus syvenee. Kun maltamme odottaa, viikkojen, joskus vasta vuosien kuluessa jokin asiakkaan sisällä liikahtaa. Sitä sitten tarkastelemme yhdessä. Millainen kasvu on tapahtumassa? Mihin suuntaan asiakkaan sisäiset versot kurottavat? Mitä oikeastaan tapahtuu? 

Kolme vuotta on pitkä aika. Joskus se ei ole tavoitteiden kannalta tarpeeksi. Työ- tai opiskelukyky ei palaudu. Joskus vuosi tai kaksi riittää. Matka jatkuu kuntoutusterapian jälkeen muilla keinoilla.

Toisinaan terapian päättyessä on ihanaa todeta käyneensä asiakkaalle tarpeettomaksi. Olemme tulleet siihen, mihin meidän yhteisellä matkallamme pitikin tulla. Asiakkaan juuret ja versot ovat riittävän vahvat, jotta hän voi jatkaa matkaa omin neuvoin.

On tapahtunut jotain taianomaista. Miten ja milloin siinä niin kävi? Usein on mahdotonta sanoa mitään tiettyä käänteentekevää hetkeä tai asiakkaan esiin tuomaa oivallusta. Jossain vaiheessa valoa vain alkaa näkyä enemmän. Orastava sisäinen taimi tulee nähdyksi ja vahvistuu. Sitä vaalitaan, kasvatellaan, tutkitaan ja suojellaan. Asiakas alkaa uskoa itseensä.

Tällä viikolla itku tuli asiakkaan painettua vastaanoton oven kiinni kolmen vuoden terapian viimeisen käynnin jälkeen. 

Herkistyin. Minua itketti. Olin yhtä aikaa iloinen, haikea ja hyvin kiitollinen.

Oli tapahtunut jotain hyvin kaunista. Asiakkaan rinnallakulkijanaan tällä matkalla opin, että hyvin vaikeista kokemuksista voi versoa jotain upeaa ja ainutlaatuista. Asiakas teki suuren työn, itse sain olla muutoksen todistajana.

On valtaisan suuri etuoikeus saada seurata ihmisten kasvua. Se on suurin lahja, mitä työssä voin kokea. 

Kiitollisuus jäi minuun.

Kannattaa antaa itsensä innostua

 On jännää huomata, miten joku asia saa innostumaan. Ja etenkin mitä siitä seuraa.

Otetaan vaikka mustikat. Niitähän on tänä vuonna metsät täynnä. Ihmiset ovat innostuneet poimimaan mustikoita niin, että pakastinkauppa käy kuumana. Pakastusrasiatkin ovat kaupoista lopussa. Ovat muutkin innostuneet.

Mietittiin tyttären kanssa, että on ihanaa kerätä, kun on niin hyvä marjapaikka. Todettiin kuitenkin, ettei meistä olisi kaupallisiin tarkoituksiin kerääjiksi. Omat marjat on kiva kerätä, mutta liian työläältä tuntuisi alkaa myyntiin marjoja poimia. Moni on innostunut siitäkin ja hyvä niin.

Mie annan mieluummin ylimääräiset marjat niille, jotka eivät itse pääse metsään. Se tuottaa enemmän iloa itselle.

Innostuin keräämään myös kantarelleja. Niitä vaan on niin paljon ja on ihanaa kerätä. Sienestäminen on kuin aarteen etsimistä. Mikä ilo, kun jostain kuusen alta sammalikosta pilkistää keltainen lakki ja sen vieressä toinen. Ne ovat niin kauniitakin. Parhaana päivänä keräsin 2,5 ämpärillistä parissa tunnissa.

No siinä sitten miettimään, mitä niille tekisi, kun omassa pakastimessa on vielä viimevuotisiakin. Löytyihän niille ottajat useaan eri osoitteeseen. Erityisen hyvilläni olen, että keksin viedä 10 litraa äidin hoitokotiin. Saavat vanhuksetkin sienikastiketta. Sieniä kuulemma käytetäänkin siellä paljon, josta olin oikein ilahtunut.

Luonnosta on vain niin helppoa innostua. Sienestämisestä innostuin niin, että polvet alkoivat reistailla vaativan maaston vuoksi. Silti se oli hirmuisen energisoivaa. Polvetkin rauhoittuivat ajastaan.

Puoliso innostuu rakentelusta. Jopa niin, että entiset projektit ovat vielä kesken, kun jo uutta on vireillä. Tunnistan samaa itsessänikin.

On juttuja, joista pitäisi innostua, mutta kun vaan ei innosta. Vaikkapa siivous. Vaatehuone oli jo kauan ollut melkoinen kaaos. Olin päättänyt, että lomalla sen siivoan. Pitkitin sitä melkein loman viimeiseen päivään. Sitten se oli edessä. Eihän siihen siivoukseen lopulta mennyt kuin tunti. Hirmu hyvä fiilis oli, kun sen sai tehtyä.

Miksi se oli muka niin vaikeaa? Miksi en innostunut aiemmin? On se ihminen outo otus. Varmaan olisin sen tunnin säästänyt vaatteiden etsimisajassa, jos olisin aiemmin innostunut. Vaan ei.

Nyt olen innostunut Kipan superpesiksen huippuvireestä. Pari matsia olen käynyt katsomassa ja useampia seurannut livetilastoja jännäämällä. On jotenkin hirmuisen inspiroivaa nähdä sellaista nuorta taidokkuutta ja myös johdon taktista pelisilmää. Hurja työmäärä on tarvittu, jotta niihin taidonnäytteisiin on päästy. On ollut innostusta monella taholla ja tasolla.

Yhdestä uudesta työjutusta myös olen innostunut. Teemme sitä kollegan ja erään asiantuntijan kanssa. On ollut tosi innostavaa suunnitella kokonaisuutta yhdessä. Oma työ on enimmäkseen yksin toimimista ja pitkästä aikaa tällainen yhteisprojekti tuntuu oikein mukavalle. Projekti on aivan uudenlainen meille molemmille ja uutta joutuu oppimaan paljon. Se on kiinnostavaa ja samalla haastavaa. Tämä kiinnostuksen kohde oli kypsynyt mielessäni jo vuoden verran. Yksin en saanut sitä käynnistettyä. Rohkenin puhua asiasta kollegalle, joka innostui ja niinpä asia etenee.

Joskus yksin ei jaksa kannatella innostusta. Tarvitaan toinen. Vuorotellen voidaan tsempata toisiamme. Niin innostus pysyy elossa. Suosittelen hankkimaan tsemppaajia!

Innostusta kannattaa pitää elossa. Se antaa voimaa, tuo iloa ja uudistaa. Innostus voi viedä sinua uusille aluille, pakkoihin ja kokemuksiin, jotka elähdyttävät mieltäsi ja kehoasi.

Ilman innostusta ei vaan jaksa.

Uskalla innostua! Se kannattaa.