On jännää huomata, miten joku asia saa innostumaan. Ja etenkin mitä siitä seuraa.
Otetaan
vaikka mustikat. Niitähän on tänä vuonna metsät täynnä. Ihmiset ovat innostuneet
poimimaan mustikoita niin, että pakastinkauppa käy kuumana. Pakastusrasiatkin
ovat kaupoista lopussa. Ovat muutkin innostuneet.
Mietittiin tyttären
kanssa, että on ihanaa kerätä, kun on niin hyvä marjapaikka. Todettiin kuitenkin,
ettei meistä olisi kaupallisiin tarkoituksiin kerääjiksi. Omat marjat on kiva
kerätä, mutta liian työläältä tuntuisi alkaa myyntiin marjoja poimia. Moni on
innostunut siitäkin ja hyvä niin.
Mie annan mieluummin
ylimääräiset marjat niille, jotka eivät itse pääse metsään. Se tuottaa enemmän
iloa itselle.
Innostuin
keräämään myös kantarelleja. Niitä vaan on niin paljon ja on ihanaa kerätä. Sienestäminen
on kuin aarteen etsimistä. Mikä ilo, kun jostain kuusen alta sammalikosta pilkistää
keltainen lakki ja sen vieressä toinen. Ne ovat niin kauniitakin. Parhaana päivänä
keräsin 2,5 ämpärillistä parissa tunnissa.
No siinä
sitten miettimään, mitä niille tekisi, kun omassa pakastimessa on vielä viimevuotisiakin.
Löytyihän niille ottajat useaan eri osoitteeseen. Erityisen hyvilläni olen, että
keksin viedä 10 litraa äidin hoitokotiin. Saavat vanhuksetkin sienikastiketta. Sieniä
kuulemma käytetäänkin siellä paljon, josta olin oikein ilahtunut.
Luonnosta on
vain niin helppoa innostua. Sienestämisestä innostuin niin, että polvet
alkoivat reistailla vaativan maaston vuoksi. Silti se oli hirmuisen energisoivaa.
Polvetkin rauhoittuivat ajastaan.
Puoliso
innostuu rakentelusta. Jopa niin, että entiset projektit ovat vielä kesken, kun
jo uutta on vireillä. Tunnistan samaa itsessänikin.
On juttuja,
joista pitäisi innostua, mutta kun vaan ei innosta. Vaikkapa siivous. Vaatehuone
oli jo kauan ollut melkoinen kaaos. Olin päättänyt, että lomalla sen siivoan. Pitkitin
sitä melkein loman viimeiseen päivään. Sitten se oli edessä. Eihän siihen
siivoukseen lopulta mennyt kuin tunti. Hirmu hyvä fiilis oli, kun sen sai
tehtyä.
Miksi se oli
muka niin vaikeaa? Miksi en innostunut aiemmin? On se ihminen outo otus. Varmaan
olisin sen tunnin säästänyt vaatteiden etsimisajassa, jos olisin aiemmin
innostunut. Vaan ei.
Nyt olen innostunut
Kipan superpesiksen huippuvireestä. Pari matsia olen käynyt katsomassa ja
useampia seurannut livetilastoja jännäämällä. On jotenkin hirmuisen inspiroivaa
nähdä sellaista nuorta taidokkuutta ja myös johdon taktista pelisilmää. Hurja
työmäärä on tarvittu, jotta niihin taidonnäytteisiin on päästy. On ollut
innostusta monella taholla ja tasolla.
Joskus yksin ei jaksa kannatella innostusta. Tarvitaan toinen. Vuorotellen voidaan tsempata toisiamme. Niin innostus pysyy elossa. Suosittelen hankkimaan tsemppaajia!
Innostusta kannattaa
pitää elossa. Se antaa voimaa, tuo iloa ja uudistaa. Innostus voi viedä sinua
uusille aluille, pakkoihin ja kokemuksiin, jotka elähdyttävät mieltäsi ja
kehoasi.
Ilman
innostusta ei vaan jaksa.
Uskalla
innostua! Se kannattaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti