Kun töissä itkettää…

Tiedätkö sen tunteen, kun et mahda mitään, kyyneleet vaan tulevat. Toisiaan niin käy töissä. Minulle on sattunut niin monta kertaa. Eri syistä.

Joskus asiat, joita olen kuullut tai nähnyt ovat olleet niin vaikeita, että olen asiakkaan kanssa yhdessä kyynelehtinyt. Joskus tilanne on itkettänyt vasta kotona, omassa rauhassa. Yleensä saunassa.

Näitä sattui etenkin silloin, kun olin töissä terveyskeskuksen päivystyksessä. Kun emme mahtaneet mitään ja potilas menehtyi. Kun jouduin ilmoittamaan omaisen kuolemasta omaisille. Kun vakava sairaus ilmeni. Kun läheisensä äkillisesti menettäneet istuvat murtuneina kriisiryhmässä. Kun lapsia kuoli. Kun nuoren huumeiden käyttö tuli tietoon.

Viimeisen kyynelehtimiseen oli kuitenkin toisenlainen syy.

Kelan kuntoutuspsykoterapia voi kestää yhdestä kolmeen vuotta. Usein käyntejä on noin kerran viikossa. Kolmen vuoden aikana tapaamisia voi olla yhteensä 200. Harvoin kaikki käynnit tulevat käytettyä, yleensä kuitenkin hyvän matkaa toista sataa tapaamista toteutuu.

Siinä ajassa muodostuu ihmissuhde.

Suhteen aikana asiakas muuttuu ja niin muuttuu terapeuttikin. 

Jokainen asiakas opettaa terapeutille jotakin.

Terapian kuluessa asiakas antaa kulkea palan matkaa rinnallaan avaten elämästään kipeitä kohtia, haavoja ja kolhuja. Joskus asiat ovat olleet niin vaikeita, että elämän hyvät asiat ovat kutistuneet, tulevaisuuden horisontti on kadonnut ja arki muuttunut vaikeaksi kulkea.

Terapiasuhteessa opettelemme toisiamme. Mikä on asiakkaan rytmi, pitääkö minun odottaa vai lempeästi johdatella asioita eteenpäin? Vaikenenko varovasti tilaa antaen vai olisiko aktiivisempi ote tälle asiakkaalle parempi? Pitääkö keskustelua pyrkiä rajaamaan joihinkin teemoihin vai kenties saatella sitä pois pienistä ympyröistä? Koko ajan muistaen, mitä tavoitteita kohti matkaa teemme.

Vähitelleen opimme, miten olla toistemme kanssa. Luottamus syvenee. Kun maltamme odottaa, viikkojen, joskus vasta vuosien kuluessa jokin asiakkaan sisällä liikahtaa. Sitä sitten tarkastelemme yhdessä. Millainen kasvu on tapahtumassa? Mihin suuntaan asiakkaan sisäiset versot kurottavat? Mitä oikeastaan tapahtuu? 

Kolme vuotta on pitkä aika. Joskus se ei ole tavoitteiden kannalta tarpeeksi. Työ- tai opiskelukyky ei palaudu. Joskus vuosi tai kaksi riittää. Matka jatkuu kuntoutusterapian jälkeen muilla keinoilla.

Toisinaan terapian päättyessä on ihanaa todeta käyneensä asiakkaalle tarpeettomaksi. Olemme tulleet siihen, mihin meidän yhteisellä matkallamme pitikin tulla. Asiakkaan juuret ja versot ovat riittävän vahvat, jotta hän voi jatkaa matkaa omin neuvoin.

On tapahtunut jotain taianomaista. Miten ja milloin siinä niin kävi? Usein on mahdotonta sanoa mitään tiettyä käänteentekevää hetkeä tai asiakkaan esiin tuomaa oivallusta. Jossain vaiheessa valoa vain alkaa näkyä enemmän. Orastava sisäinen taimi tulee nähdyksi ja vahvistuu. Sitä vaalitaan, kasvatellaan, tutkitaan ja suojellaan. Asiakas alkaa uskoa itseensä.

Tällä viikolla itku tuli asiakkaan painettua vastaanoton oven kiinni kolmen vuoden terapian viimeisen käynnin jälkeen. 

Herkistyin. Minua itketti. Olin yhtä aikaa iloinen, haikea ja hyvin kiitollinen.

Oli tapahtunut jotain hyvin kaunista. Asiakkaan rinnallakulkijanaan tällä matkalla opin, että hyvin vaikeista kokemuksista voi versoa jotain upeaa ja ainutlaatuista. Asiakas teki suuren työn, itse sain olla muutoksen todistajana.

On valtaisan suuri etuoikeus saada seurata ihmisten kasvua. Se on suurin lahja, mitä työssä voin kokea. 

Kiitollisuus jäi minuun.