Joskus sitä vaan väsyy

Aina ei jaksa. Joskus sitä vaan väsyy. Miun piti kirjoittaa ihan muusta aiheesta, mutta huomasin, että tuo otsikko lipui sormien kautta näppäimistölle ihan itsestään. Ehkä sitä sitten pitää vähän miettiä, mistä se ilmestyi.

Olisiko se tämä poikkeuksellinen kesä helteineen, joka vei voimat. Yhtenä sunnuntaina kesällä todettiin puolison kanssa, että mikä lie kun on vetämätön olo. Huomattiin sitten, että ehkä ei tarvitse koko ajan puuhata jotain. Voisi vaan istahtaa ja antaa ajan kulua. Niinhän me sitten teimme. Tai kyllä siinä jonkin aikaa istuttuamme selviteltiin onkivapoja otti-kuntoon. Kylläpä olikin siimat sekaisin.

Huomattiin, että neljäs kesä on rantaelämää meneillään ja eipä ole tullut ongella istuttua. On olevinaan aina ollut muuta puuhaa. Ja niinhän sitä on. Aina on muuta puuhaa. Olevinaan.

Hmm. Nythän on jo syksy. Ehkä tämä väsy ei tullutkaan hellekesästä.

Kevät oli työntäyteinen. Oli paljon koneella istumista. Tosi kivojakin juttuja, opiskelua ja ihania edistymisiä asiakkaiden asioissa. Silti näyttöpäätetyö kuormittaa eritavoin kuin lähityöskentely. Sekö minut on väsyttänyt?

Vai koronako miut uuvutti? Ei se itse sairaus, vaan nämä erikoiset ajat, kun ihmiset ottavat puolia ja kääntyvät toisiaan vastaan. Puolustautuvat, pelkäävät, hyökkäävät, luottavat, kun pitäisi kyseenalaistaa ja kyseenalaistavat, kun pitäisi luottaa. Osa sairastaa. Jotkut hoitavat. Kuka mitäkin.

En usko, että sekään. Ennemminkin olen aika utelias elämään tällaista aikaa. On ollut muutamia ajanjaksoja, jolloin olen ymmärtänyt eläväni aikakautta, joka jää historian kirjoihin. Tämä on yksi niistä. Aikamoista, että tämänkin saa kokea. 

En haluaisi tunnustaa, mutta lienee pakko: ikä ja muutamat sairaudetkin taitavat tehdä tehtäväänsä. Enää ei vain jaksa niin kuin aiemmin. Siihen on suostuminen.

Voihan noillakin kaikilla olla vaikutusta. Mutta kun tässä mietin, luulisin kuitenkin, että suurin syy väsymiseen on ollut luopumistyö, jota olen tehnyt jo parin vuoden ajan. Luopumista on ollut usealla eri elämän alueella. Huomaan nyt, että se on ollut yllättävän rankkaa.

Työhön liittyen päätimme laittaa kurssikeskus Kiehisen myyntiin. Puoliso jäi jo eläkkeelle ja itsellänikin sama asia lähestyy. Myyntipäätöstä piti miettiä parin vuoden ajan ennen kuin olimme siihen valmiit. Paikka on antanut meille niin paljon ja olemme remontoineet sitä rakkaudella.

Haluamme uskoa, että Kiehinen jatkaa hyvissä käsissä uusien omistajien kanssa, ketä he ikinä ovatkaan.

Yhtä vaikeaa on ollut tehdä päätös, etten enää ota uusia asiakkaita pitkiin kuntoutuspsykoterapiohin. Tämä on ollut hankala päätös, sillä psykoterapeuteista on suuri pula ja kysyntää on ihan jatkuvasti. Vaikeaa on vähentää työntekoa, kun on antoisa työ ja työntekijäpula.

Henkilökohtaisessa elämässä on myös luopumista. Äidin muistisairaus otti keväällä harppauksen seuraavaan vaiheeseen. Äiti on enemmän poissa, välillä kontaktia ei enää saa. Onhan hän sairastanut jo kauan, nyt luopuminen tulee yhä todemmaksi.

Äidin elämän hiipumisen myötä huomaan miettiväni myös lapsuudenperhettäni. Mitä siitä on jäljellä ja miksi perhesuhteet ovat olleet niin vaikeat? Siihen olen etsinyt vastausta turhaan. Nyt on viimein aika luopua odotuksista ja antaa asioiden olla niin kuin ne ovat.

Luopuminen tekee kipeää.

Ehkä nyt vaan annan olla. 

Ihan kaiken. 

Päästän irti ja otan rennosti.

On 

vapaus 

olla. 

 

Niin muuten - ei menty vielä tänäkään kesänä ongelle. Siimat on kuitenkin selvitetty.

 

 

Hupsista keikkaa - heräsin eläkeukon vierestä

Tänä aamuna, kun sain silmäni auki, huomasin vieressäni eläkeukon. Aprillipäivähän nyt on, mutta tämä ei ole aprillia. Aikamoinen yllätys tämä kuitenkin on, enkä ymmärrä miten tässä pääsi käymään näin.

Ei siitä tunnu kovin kauaa olevan, kun tuo sama ukko oli 17-vuotias ja mie olin vuotta nuorempi. Ihmeelliseltä tuntuu, että siitä alkaen koko aikuiselämä on yhdessä kuljettu ja miten äkkiä ollaan tässä.

Kaikista oudointa on, että omaa ikääntymistä ei oikein tunnista sisältä päin, peilistä kyllä. Kyllähän tuon rinnalla kulkevan ukonkin ulkomuoto on muuttunut nuoruusvuosista, tukka harventunut, ohimoilla on harmaata ja niin pois päin. Hartiat on vielä yhtä leveät kuin aiemminkin. Kaipa se on muuttunut muutenkin. 

Jotain samaa tuossa vieressä tuhisevassa ukossa kuitenkin edelleen on kuin silloin nuorenakin. Jotain, joka veti puoleensa ja sai rakastumaan. Edelleen se jaksaa keksiä kaikenlaista ja innostuu teknisistä jutuista. Hirveän hyvin tuo mies viihtyy yksin puuhailuissaan. Rakentaa ja korjaa. Projekteja riittää. Toisissa asioissa sillä on ihan olematon pinna ja toisissa tosi pitkä. Paras isä se on miun lapsille ollut, mitä voi olla.

Jossain vaiheessa opin ymmärtämään, että hän ilmaisee tunteensa tekemällä, ei sanoilla. Sen jälkeen miulla on ollut hyvä olla.

Kaikista tärkeintä hänen rinnallaan matkatessa on ollut luottamus ja turvallisuuden kokemus. Syli on ollut auki ja siinä olen voinut olla heikko ja tarvitseva, eikä mitään ole tarvinnut koskaan pelätä. Molemmilla on ollut vapaus olla sellainen kuin on.

Pistäisin tähän hääkuvan, mutta ne ovat jossain niin varmassa tallessa, ettei niitä ole löytynyt usean vuoden etsinnöistä huolimatta.

Häistä voisi kertoa sellaisen muiston, että puolison kihlasormus oli kateissa ja sitä ei löytynyt mistään. Vihille mentiin lainasormuksella. Lopulta parin vuoden kuluttua sormus löytyi kukkamaljakosta. Nyt puolison sormus on tallessa, mutta miun sormukset ovat kateissa.

Sormuksia emme kumpikaan ole pitäneet, koska ne eivät oikein sopineet sairaanhoitajan ja sähköasentajan työn kanssa yhteen. Miulla ne unohtui aina lavuaarin reunalle käsiä pestessä ja puolisolla aiheuttivat vaaratilanteita. Ajateltiin, että itse tiedämme olevamme naimisissa ja jos se pääsee joskus unohtumaan, siinä tilanteessa on parempi olla ilman sormuksia. Vielä ollaan muistettu.

Muutakin on varmaan matkan varrella kadonnut kuin sormukset. Ollaan opeteltu toisiamme ja varmaan terävimmät särmät ovat siinä vuosien kuluessa hioutuneet. Onneksi jotain on vielä jäljellä, ettei elämä mene liian laimeaksi.

Siinä se nukkuu ja kun herää, kietoo kätensä miun ympäri ja heräämme aamuun kuten aina, halauksella ja pusulla.

Kyllä mie sitä rakastan eläkeukkonakin, en samalla tavalla kuin 16-vuotisena, vaan tasaisemmin, syvemmin ja hyväksyen.

 

Naavapukuisen naisen Facebook-sivulle pääset täältä. 

 

Mielikki Metsän emäntä

Mielikin suhde metsään ja sen väkeen oli ihailtavan luonnollinen. Mielikin luonnonyhteyteen liittyvät taidot olivat arvostettuja jopa Kalevalan suurimpien sankareiden parissa. Millaista mielenmaisemaa Mielikin maailmaan tutustuminen avaa 2000-luvun modernille ja urbanisoituvalle uranaiselle?

Kalevalan myyteissä naiset edustavat yliluonnollisia voimia ja Luojajumala kuvataan naispuolisena. Metsä kuvataan olemukseltaan naisellisena ja eroottisena. Päivän, yön, puiden ja luonnonhenget ovat useammin naisia kuin miehiä. (Joensuu 2001). Jussila (2009) kertoo Kalevalan Mielikin olevan naispuolinen metsänhaltija, Tapiolan emäntä, metsässä laiduntavan karjan suojelija, metsästysonnen antaja. ”Mielikki, metsän emäntä, puhas muori, muoto kaunis!” (Jussila 2009, 226).

Mimerkkin sanotaan olevan niinikään metsän emäntä. ”Mimerkki, metsän emäntä, metsän armas antimuori, siniviitta viian eukko, punasukka suon emäntä!” (Jussila 2009, 228).

Oheisessa kuvassa on taiteilija Siiran näkemys Mielikistä. Maalaus on tehty tilaustyönä Keski-Karjalan Kalevalaiset Naiset ry:n Mielikin mielisaippuan pakkaukseen 2006. Maalauksessa Mielikki näyttäytyy mietteliäänä, kuin pysähtyneenä levähtämään tai harkitsemaan jotain. Hän istuu yksin vehreän, kesäisen metsän reunassa nojaten suureen kiveen. Hänen takanaan olevaan lammen tyyneen pintaan heijastuu lähellä rauhallisesti uivan vesilinnun kuvajainen. Metsän suojasta Mielikkiä tarkkailee suuri eläin, joka vaikuttaa karhulta. Maalauksen metsää tarkemmin katsoessa, voi nähdä sen synkkenevän ja tummien värien ja puiden lehvien kätkevän sisäänsä näkymätöntä, kuin heikosti näyttäytyviä hahmoja. Mielikki on kuvattu maalauksen etualalla aikuisena naisena vaatteissa, joissa hän sulautuu hyvin ympäristöönsä ja jotka vaikuttavat mukavilta ja rennoilta.

Karjan suojelijaa, Mielikkiä kutsutaan myös Metsolan metiseksi neidoksi tai vaimoksi. Vienan loitsuissa Mielikki on yleinen ja häntä vastaa Savo-Karjalassa Annikki, onnen antaja, joka johtuu Pyhästä Annasta, Marian äidistä. (Anttonen ja Kuusi 1999, 108.) Lehmännimenäkin esiintynyt Mielikki on vanha suomalainen naisennimi, joka on ollut almanakassa vuodesta 1908. Mielikin nimipäivää vietetään 23.9 (Anttonen ja Kuusi 1999, 278). Tässä artikkelissa tarkastelu rajataan Mielikkiin ja käsittely tehdään pohjautuen lainauksiin Kalevalasta. Vaikka materiaalia on ollut niukasti saatavilla, haluttiin Mielikki valita tarkastelun kohteeksi erityisesti hänen luontoyhteytensä vuoksi. Mielikki esiintyy Kalevalan runoissa 14, 32 ja 46. Ilmarisen emäntä pyytää 32. runossa Mielikkiä ja muita luonnonhenkiä pitämään huolta karjastaan.

"Suvetar, valio vaimo,
Etelätär, luonnon eukko,
Hongatar, hyvä emäntä,
Katajatar, kaunis neiti,
Pihlajatar, piika pieni,
Tuometar, tytär Tapion,
Mielikki, metsän miniä,
Tellervo, Tapion neiti!
Katso'ote karjoani,
viitsiöte viljoani
kesä kaikki kaunihisti,
lehen aika leppeästi,
lehen puussa liehuessa,
ruohon maassa roikatessa!

Myöhemmin samassa runossa käy ilmi, että Metsän emännällä on palkollisia piikoja karjan hoitajina. Hän siis toimii esimiehenä.

"Mielikki, metsän emäntä,
lavekämmen karjan eukko!
Työnnä pisin piikojasi,
paras palkkalaisiasi,
viitsimähän viljoani,
katsomahan karjoani
tänä suurena suvena,
Luojan lämminnä kesänä

Runossa 46. runossa kuvataan, kuinka Mielikki kasvatteli otsoa kooten sen palanen kerrallaan mieleisekseen. Viimein hän vannotti sillä valan, ettei se ryhtyisi pahoille töille ja ohjasti talvet nukkumaan kuusen alla lämpimässä pesässä.

"Mielikki, metsän emäntä, Tapiolan tarkka vaimo, 
koppoi kuontalon vesiltä, villat hienot lainehilta.

"Siitä liitti liukkahasti, kapaloitsi kaunihisti 
vaahterisehen vasuhun, kaunoisehen kätkyehen. 
Nostatti kapalonuorat, vitjat kultaiset kuletti 
oksalle olovimmalle, lehvälle leve'immälle.

"Tuuitteli tuttuansa, liekutteli lempeänsä 
alla kuusen kukkalatvan, alla penseän petäjän. 
Siinä otsosen sukesi, jalokarvan kasvatteli 
vieressä metisen viian, simaisen salon sisässä.

"Kasvoi otso kaunihiksi, yleni ylen ehoksi: 
lyhyt jalka, lysmä polvi, tasakärsä talleroinen, 
pää levyt, nenä nykerä, karva kaunis röyhetyinen. 
Ei ollut vielä hampahia eikä kynsiä kyhätty.

"Mielikki, metsän emäntä, itse tuon sanoiksi virkki: 
'Kyheäisin kynnet tuolle, kanssa hampahat hakisin, 
kun tuo ei vioille saisi, painuisi pahoille töille.'

"Niin otso valansa vannoi polvilla metsän emännän, 
eessä julkisen Jumalan, alla kasvon kaikkivallan, 
ei tehäksensä pahoa, ruveta rumille töille.

"Mielikki, metsän emäntä, Tapiolan tarkka vaimo, 
läksi hammasta hakuhun, kynsiä kyselemähän 
pihlajilta piuke'ilta, katajilta karke'ilta, 
jukaisilta juurikoilta, kesunkannoilta kovilta: 
eipä sieltä kynttä saanut eikä hammasta tavannut.

"Honka kasvoi kankahalla, kuusi kummulla yleni, 
hongassa hopeaoksa, kultaoksa kuusosessa: 
ne kapo käsin tavoitti, niistä kynsiä kyhäsi, 
niitä liitti leukaluuhun, ikenihin istutteli.

"Siitä laski lallokkinsa, ulos lempensä lähetti; 
pani suota soutamahan, viitoa vitaisemahan, 
ahoviertä astumahan, kangasta kapuamahan. 
Käski käyä kaunihisti, soreasti sorkutella, 
elellä ajat iloiset, kulutella kuulut päivät 
suon selillä, maan navoilla, kisakangasten perillä, 
käyä kengättä kesällä, sykysyllä syylingittä; 
asua ajat pahemmat, talvikylmät kyhmästellä 
tuomisen tuvan sisässä, havulinnan liepehellä, 
kengällä korean kuusen, katajikon kainalossa, 
alla viien villavaipan, alla kaapuan kaheksan.

Väinämöinen pyytää myöhemmin samassa runossa Mielikin apua otson metsälle mennessään ja Mielikki auttaa opastaen Väinämöisen kasvattamansa otson pesälle. 

"Mielikki, metsän emäntä, Tellervo, Tapion vaimo! 
Kytke kiinni koiroasi, rakentele rakkiasi 
kuusamisehen kujahan, talahasen tammisehen!

"Mielikki, metsän emäntä, Tellervo, Tapion neiti, 
metsän neiti muoto kaunis, metsän piika pikkarainen, 
läksi tietä neuvomahan, rastia rakentamahan, 
tien vieriä viittomahan, matkoa opastamahan. 
Veisti pilkat pitkin puita, rastit vaaroihin rakenti 
jalon otsosen oville, rahasaaren rantehille.

Kalevalan mahtihahmoista myös Lemminkäinen pyytää apua Mielikiltä metsästysretkelleen 14. runossa kuten Väinämöinenkin teki.

"Mielikki, metsän emäntä, puhas muori, muoto kaunis! 
Pane kulta kulkemahan, hopea vaeltamahan 
miehen etsivän etehen, anelijan askelille!

"Ota kultaiset avaimet renkahalta reieltäsi, 
aukaise Tapion aitta, metsän linna liikahuta 
minun pyytöpäivinäni, eränetso-aikoinani!

"Kunp' on et kehanne itse, niin on pistä piikojasi, 
pane palkkalaisiasi, käske käskyn kuulijoita! 

Lemminkäinen lupasi Tapiolan väelle ummet ja lammet saadakseen apua Hiiden-hirven kiinnisaamiseen.  Lemminkäinen, ikuinen naistenmies, tiesi, kuinka naisia käsitellään ja pystyi vetoamaan myös Mielikkiin onnistuen taivuttelussaan.  

"Oi mielu metsän emäntä, Metsolan metinen muori! 
Heitä poies heinäkengät, kaskivirsusi karista, 
riisu riihiryökälehet, arkipaitasi alenna! 
Lyöte lykkyvaattehisin, antipaitoihin paneite 
minun metsipäivinäni, eränetso-aikoinani! 

"Tapion talon isäntä, Tapion talon emäntä, 
metsän ukko halliparta, metsän kultainen kuningas! 
Mimerkki, metsän emäntä, metsän armas antimuori, 
siniviitta viian eukko, punasukka suon emäntä! 
Tule jo kullan muuttelohon, hopean vajehtelohon! 
Minun on kullat kuun-ikuiset, päivän-polviset hopeat, 
käeten soasta käymät, uhotellen tappelosta; 
ne kuluvat kukkarossa, tummentuvat tuhniossa, 
kun ei oo kullan muuttajata, hopean vajehtajata."

 

Mielikki otsoineen hakkuuaukioiden ja istutusmetsien aikakaudella

Mielikin hahmosta ei löydy helposti kirjallista eikä myöskään kuvataiteellista materiaalia. Pohdinta nykypäivään onkin laadittu edellä kuvatun runon herättämien ajatusten inspiroimana. Mielikin luontoyhteys puhuttelee nykypäivän ihmistä, jolle jo kotoinen lähimetsä saattaa olla pelottava. Huolestuttavaa on uutisointi jonka mukaan kaupunkilaislapset eivät enää tunne tavallisimpia puulajejamme ja uudet sukupolvet kadottavat kykynsä liikkua luonnossa ja käyttää sen antimia. Toisen tarinan aihe on suoranainen luonnon väärinkäyttö ja sen raiskaaminen.

Mielikillä on vahva yhteys luontoon ja sen voimiin. Hänellä on hallussaan parantajan taidot ja hän pystyy tarvittaessa kääntämään Tapion pään niin, että metsämiesten on mahdollista saada riistaa. Apunaan hänellä on palvelusväkeä sekä ryhmä luonnonhenkiä. Ilmarisen emäntä pyytääkin Mielikkiä yhdessä muiden luonnonhenkien kanssa suojelemaan karjaansa. Mielikki pukeutuu arkisesti, joka voi hämätä luulemaan häntä voimiltaan vähäiseksi. Suuret miehiset Kalevalan hahmot, kuten Väinämöinen ja Lemminkäinen tuntevat hänen voimansa ja pyytävät häneltä apua metsästysretkilleen ja Mielikki auttaa heitä. Väinämöinen pyytää Mielikkiä hillitsemään koiriansa voidakseen mennä otson metsälle ja Lemminkäinen avaamaan Tapion aitat saadakseen kuuluisan Hiiden hirven kaadetuksi.

Otson metsästys on mielenkiintoinen, sillä aiemmin kuvataan, kuinka Mielikki kasvatteli otson tahtonsa mukaiseksi sekä ulkomuodoltaan että elintavoiltaan. Vannotti vielä vahinkoa tekemästä. Hän kuitenkin antaa apua Väinämöiselle, joka haluaa kaataa karhun, vieden metsästäjän suoraan otson asumuksen ovelle. Otson voi ajatella symboloivan Mielikin panostusta työhön, jota hän kehittää mieleisekseen ja vaalii kuin omaa lasta. On helppoa samaistaa otso nykynaisen omaan yritykseen, erityisesti tulevat mieleen pienet hoiva-alan yritykset, joita naiset ovat perustaneet kotiensa yhteyteen. Toki muunkinlaisia yrityksiä kehitetään samaan tapaan, hyvin henkilökohtaisella ja läheisellä otteella.

Naisen tapa suhtautua työhön kokonaisvaltaisesti, sitä hoivaten ja vaalien, on helppoa tunnistaa. Lapselleen, kuten omalle työlleenkin, haluaa parasta ja kun lapsi menestyy, saa kiitosta ja kehittyy, nainen tuntee ylpeyttä työstään. Mielikki kasvatteli otsoa parhaansa mukaan ja oli lopulta valmis luopumaan siitä, vaikka tiesikin kuinka siinä käy. Otso pääsi hengestään ja peijaisissa Väinämöistä juhlittiin sankarina, joka mahtavan otson kaatoi. Projektityötä tehneenä voin samaistua helposti tämänlaatuiseen kasvattamiseen. Työn tulokset liittyvät johonkin suurempaan kokonaisuuteen, josta osa oma tehtävä on ollut. Miten lihat sitten lopulta käytetään jo ainakin osittain toisten käsissä ja tehtävänä.

Mielikin viisautta olisi ainakin projektiluonteisissa töissä hankkia itselleen pääomaa, esimerkiksi jokin koulutuksella saavutettu pätevyys tai uusi ammattitaidon osa-alue, joka jää jäljelle tehtävän päätyttyä. Silloin on vapaa karhunpeijaisissa antamaan kunnian niille, jotka sitä tarvitsevat (karhun kaataja/ toimeksiantaja tai maksaja) sekä tuotoksen (lihat / tulokset) hyödylliseen käyttöön (soppaa ja juhlat/  sidosryhmät ja jatkojalostus).  Muutoin kaikkensa työhön panostaneelle naiselle vai jäädä työn päätyttyä luu kaluavan käteen ja osaksi jää katsoa, ehkä katkeroituen, kuinka lihat menevät parempiin suihin.

Jäin miettimään, missä määrin kunnia, jonka karhunkaataja peijaisissa kaataja saa, on naisen tavoitteissa. Haluaako nainen mieluummin vaikuttaa siihen, millainen lopputulos on laadultaan? Voisinko miettiä, mikä oma otsoni työelämässä on ja miten sitä kasvatan. Huomaan Mielikistä jo pikaisella tarkastelulla liittymäkohtia omaan toimintaani. Olen mielelläni asiakkaitteni rinnallakulkijana, mutta vain minimiajan. Tavoittelen työssä sitä, että asiakkaat edistyessään saavat siitä sulan omaan hattuunsa ja takapakkien tullessa, pyrin ottamaan siitä vastuun itselleni. Joskus on myös todettava, ettei tämä ”otso” ohjauksessani kehity tai on muutoin aika siirtyä eteenpäin ja luovuttava ohjaussuhteesta halusipa asiakas sitä tai ei. Yrittäjän työssä tämä on eettinen valinta, joka saattaa vaikuttaa toimeentuloon tilapäisesti kielteisesti.  

Otson kasvattaminen vaati Mielikiltä todella paljon työtä sekä suunnittelu- että kasvatusvaiheessa. Hänellä oli olemassa selkeä tahtotila otson kasvattamisesta. Lisäksi tuntuu siltä, että Mielikillä on tarkka ajatus sitä, millaista otsoa hän laadullisesti tavoitteli. Hän palasteli tavoitteen pienempiin osiin ja pala kerrallaan saavutti haluamaansa. Hän haki otson osia luonnosta ja itse, omin käsin, kokosi osista mielikuvansa mukaista kokonaisuutta. Käy ilmi, että kasvatustyö vaati aikaa ja huolenpitoa. Mielikillä oli kärsivällisyyttä kypsyttää tekelettään. Vaikka Mielikki rakensi otsosta vahvan ja varusti sen kynsin ja hampain, hän halusi, että otso on säyseä, eikä tee vahinkoa ympäristölleen. Hän vannotti otsolla valan itsensä ja Kaikkivallan edessä.

Naisen tapa tehdä työtä taitaakin useimmiten olla rauhaa rakentava ja sopuisa. Muistan yrittäjyyttä harkitessani pohtineeni kauan omaa ennakko-oletustani, jonka mukaan yrittäjyyteen liittyisi oman edun tavoittelu jopa toisten kustannuksella. Yritysneuvonnassa käytettävät liiketoimintasuunnitelmat vaativat luetteloimaan kilpailijat ja tekemään analyysejä omasta ylivertaisuudesta suhteessa toisiin. Yhteistyöhön ja vertaisuuteen panostavalle naiselle voi tuntua vaikealta tai jopa lähestulkoon mahdottomalta ajatella joutuvansa olemaan väkivaltainen omien pyrkimystensä edistämiseksi. Onneksi olen omassa toiminnassani saanut havaita, ettei se ole tarpeen. Yritysneuvonnassa erityisesti naisille suunnattuun ohjauksen tarve on ainakin jossain määrin tunnistettu ja siihen on pyritty vastaamaan. Keski-Karjalassa hoito- ja hoiva-alan naisyrittäjät ovat onnistuneella verkostoitumisella ja yhteistyöllä lisänneet mahdollisuuksiaan vastustaa suurten kansainvälisten yritysten markkinaosuuksia.

Jakaminen on naisille tärkeää ja sen avulla koen asioiden muun muassa monipuolistuvan ja kehittyvän. Mielikillä vaikuttaa olevan hyvin itsenäinen suhde otsoon ja muita ei siinä suhteessa kuvata. Hän saa pohtimaan, minkä verran omasta otsosta ja sen kasvatuksesta jakaa muille, jotta kaikki otsot kasvaisivat jokaisella omanlaisikseen ja säilyttäisivät ainutlaatuisuutensa. Omien polkujen lähistölle johdattavat kysymykset ja neuvot kanssasisarille lienevät arvokkaampia kuin suorat, omaa toimintaa kopioivat kasvatusohjeet.

Mielikillä on yhteistyösuhde lukuisiin myyttisiin luonnonhenkiin, joten yhteistyöverkostot muihin tietäjänaisiin vaikuttavat olevan kunnossa. Hänellä on taitoja, joita arvostetaan suurimpien mahtihenkilöiden parissa ja joita häntä pyydetään käyttämään yhdessä muiden kanssa. Hänellä on myös piikoja, joita käskeä tehtäville. Runoista ei selviä, millainen esimies Mielikki on. Kaikkea ei nykynaisenkaan tarvitse tehdä itse, voi delegoida ja tehdä yhdessä. Yhteisen karhunkin voi kasvattaa.

 

Oma naavapukuni

Metsää johtaa sen kuningas Tapio. Ei kuitenkaan voi vähätellä Mielikin osuutta metsän hallinnassa. Molempia tarvitaan. Ihailen Mielikin suhdetta metsään. Hän on luonnossa kotonaan ja voi toimia oppaana tiettömillä teillä. Itse hän ei tarvitse polkuja, opastettaville hän kuitenkin viitoittaa tietä merkitsemällä reittiä luontoon. Hänellä on yhteys luonnonvoimiin, joita hän kykenee ainakin jossain määrin hallitsemaan. Onko sitten kyse voimien hallitsemisesta vai voisiko olla myös omien pelkojen kohtaamisesta, joka auttaa kulkemaan luottavaisena metsässä, jossa ei ole ennestään valmiita polkuja. Ehkä voisi olla kyse myös intuitiivisen tiedon käyttämisen taidosta, johon jotkut ajoittain tarvitsevat apua. Istutusmetsän suoraviivaisissa riveissä Mielikin opastustaidot ovat vaarassa surkastua ja yhteys ympäröivään maailmaan haalistua. Valmiiksi tallatut sileät polut tuntuvat sopivan huonosti Mielikille ainoiksi vaihtoehdoiksi. Hänelle taitaa olla välttämätöntä etsiä omat reittinsä. 

Metsän emäntä pukeutuu naavapukuun ja liikkuu luonnossa siihen sulautuen. Samalla tavoin nykynainen pukeutuu eri ympäristöissä, sulautukseen joukkoon ja kunnioittaakseen ympäristöä. Huomaan edelleen ympäristöstä tulevan vaatimuksia siitä, millainen naisen tulisi olla ja miltä näyttää. Mielikki taipui Lemminkäisen avunpyyntöihin hänen luvatessa rikkauksia ja koreita asuja vastalahjaksi. Naiseksi syntyminen voi vaatia omasta naavapuvusta luopumista toimeentulon, ympäristön tai muun syyn, kuten uskonnollisten vaatimusten, vuoksi. Mieleen tulevat muun muassa kauneusleikkaukset, oman kehon trimmaus ja muoti.

Vaatimukset voivat tulla myös kanssasisariltamme ja ne vaikuttavat tosinaan olevan hienovaraisesti puettu palautteen muotoon. Onko sitten kyse vaatimuksista lainkaan vai vain erilaisesta tavasta kantaa naiseutta ja olla siinä kotonaan? Miten on ylipäätään mahdollista tunnistaa toisen erityislaatua? Olenko kahlittu siihen, mitä itse koen ja tunnistan naiseudessani?  Olen pohtinut, miksi tunnistan tämän ilmiön niin selvästi. Ilmeisesti kannan ajoittain naiseuttani naavapuvussa ympäristössä, jossa naiseus näyttäytyy toisenlaisena ja oma pukuni ei tunnu yleiseen pukukoodiin sopivalta. Ehkä naavapukuni ensimmäiset pistot on harsittu jo pikkutyttönä, jolloin ei-niin-tyttömäisesti tutkin mieluummin ojanpohjia kuin korurasioita. Toivon itse pystyväni entistä paremmin hyväksymään erilaiset naiseuden ilmenemismuodot, jotta voisin kohtaamisissa toteuttaa yhä rakastavammin toisen naisen hyväksyvää katsetta toiselle. Itselleni se on vaikeaa erityisesti tilanteissa, joissa nainen on itselleen vahingollisessa ihmissuhteessa, kuten jompaakumpaa osapuolta alistavassa tai väkivaltaisessa parisuhteessa.

Liitän Mielikin sielunmaiseman, luonnon ja metsän, suoraan hiljaisuuteen, jonka koen itselleni elintärkeäksi sen uudistavan ja voimaannuttavan vaikutuksensa vuoksi. Metsän hiljaisuudessa olen yksin ja samalla osa kokonaisuutta, jotain mitä en voi hallita, vallita, kahlita tai muutoinkaan rajoittaa. Metsä karistaa turhat luulot itsestä.  Luonto vaikuttaa koko aistijärjestelmäni kautta ympäröiden minut vaippaansa, se auttaa olemaan herkkänä hetkessä ja luottamaan kunnioittaen sen suunnatonta viisautta ja voimaa. Ei ole lainkaan kummallista, että metsää pidetään eroottisena ja naisellisena. Metsässä voi kokea jotain samalla tavoin eheyttävää kuin rakastetun sylissä voidessaan olla sielun syvyyksiin asti auki ja haavoittuva.

Mielikki muistuttaa minua naisverkostoissa henkisen yhteyden merkityksestä ja työssä oman otson kasvatuksen tärkeydestä. Parisuhteessa Mielikki ja Tapio ovat itsenäisiä ja antavat toisilleen vapautta ollen kuinkin toisiinsa sitoutunut pariskunta. Mielikin arkkityyppi vahvistaa luontosuhdettani ja kannustaa luopumaan rakkaistaan, kun on sen aika. Hän auttaa näkemään oman osuuden liittymisen suurempaan kokonaisuuteen ilman tarvetta kiinnittyä siihen. Toisaalta hänelläkin on hintansa ja lienee hyödyllistä aika-ajoin pohtia, mikä se itsellään on.

 

Lähteet

Anttonen Pertti ja Kuusi Matti. Kalevalalipas. 1999. SKS. Gummerus Kirjapaino Oy. Jyväskylä.
Jussila Raimo. 2009. Kalevalan sanakirja. Otavan kirjapaino Oy. Keuruu.
Koponen Anneli ja Lintu Ritva-Sofia. 2003. Kalevalan naiset. Gummerus Kirjapaino Oy.  Jyväskylä. Kalevala lyhennettynä. 1993. Toim. Eino Karhu.

Painamattomat lähteet

Joensuu Virpi. 2001. Naiskuva menneen ajan Suomessa -artikkeli, http://www.greywolves.org/artikkelit/2001-11-01-Naiskuva_menneen_ajan_Suomessa.html. Tulostettu 12.2.2012
Keski-Karjalan Kalevalaiset Naiset ry. 2006. Mielikin saippuan pakkauksen kortti.

 

Löydät Naavapukuisen naisen Facebook-sivut täältä. 

 

Sukusalaisuudet

 

Suvun vaietut tarinat

Perhekonstellaation avulla päästään käsiksi ja tehdään näkyväksi ylisukupolvisesti vaikuttavia asioita. Perhekonstellaatiotyöpajoihin osallistuminen on saanut minut miettimään ja selvittämään omaan sukuuni kuuluvia tarinoita.

Miksi joitakin tarinoita kerrotaan mielellään eri yhteyksissä ja miksi joistakin visusti vaietaan? Osa tarinoista pyrkii esille vuosien, joskus vuosikymmenien jälkeen. Jotkut asiat ovat niin kipeitä, että niiden päähenkilöiden pitää kuolla ennen kuin tarinat pystytään avaamaan. Veikkaan, että osa tarinoista menee haudan poveen ihmisten siirtyessä mananmaille. Mutta, meneekö sittenkään?

Mistä johtuu, että tietyt sairaudet, kuten vaikka isäni suvussa päihdeongelmat ja äidin puolella muistisairaudet, tuntuvat siirtyvän sukupolvelta toiselle? Samaa voi ihmetellä muissakin asioissa. Miten eri sukupolvien äitien lapset eri syistä päätyvät toisten, vaikkakin turvallisten aikuisten, kasvattamiksi? Mistä johtuvat erimielisyydet sisarusten välillä? Miksi joku eristäytyy? Toinen sanoutuu irti sukulaissuhteista? Kolmas haluaa ylläpitää yhteyttä?

Voisiko syy löytyä suvun ja perheen vaietusta tarinoista? Siitä surusta, jolle ei ollut tilaa keskenmenon, raskaudenkeskeytyksen, lasten kuoleman tai sairauksien kohdatessa. Häpeästä, inhosta, voimattomuudesta, kivusta, kun tuttu sukulaismies raiskasi. Lapsista, jotka syntyivät vahingossa, lehtolapsista tai niistä, jotka eivät koskaan syntyneet, vaikka heitä kovasti toivottiin. Lapsista, jotka eivät täyttäneet vanhempien toiveita. Huolesta, kun turhaan odotti jotakuta kotiin palaavaksi.

Epätietoisuudesta ja surusta, kun sairaus tarttui kovin käsin perheenjäseniin tai kuolema vei äkisti hautaan. Monta kertaa. Taas ja taas. Vastuusta, joka lankesi kannettavaksi liian varhain. Pelosta, joka siirtyi ilman sanoja. Tuskasta ja surusta, joka valui lapsiin äidinmaidossa tai kulki näkymättömiä siltoja pitkin isän hartioilta lasten kannattavaksi. Kärsimyksestä, joka oli läsnä, mutta piilossa. Sanattomana.

Nöyrtymisestä elämän pakottaessa perheen maantielle. Pakkohuutokaupasta. Konkursseista. Pula-ajasta. Sodasta. Rintamakarkuruudesta. Vankilatuomioista. Kännissä ajamisesta. Murhasta. Mielisairaalaan unohtamisesta. Avioeroista. Perheväkivallasta. Kun piti paeta. Lähteä kotoa, kotiseudulta, kotimaasta.

Niistä pienistä hetkistä, vuosista ja vuosikymmenistä, kokonaisista ihmiselämistä. Kun tiesi, että kaikki ei ole kunnossa, mutta sille ei ollut sanoja. Kun asioista ei puhuttu. Koska ei voitu. Ne olivat liian kipeitä. Kun vaikeneminen oli keino selvitä.

Kaikki edellä kuvaamani asiat ovat osa minua, osa perheeni ja sukuni vaiettuja tarinoita. Minulle ne ovat alkaneet puhua uudella tavalla. Niin uskomatonta kuin se onkin, tarinoiden takaa löytyy rakkaus. Sen olen saanut perhekonstellaatioissa kokea toistuvasti.

Oletko huomannut, että perheessäsi tai suvussasi on tarinoita, joista vaietaan tai niistä puhutaan vain tiettyjen henkilöiden kanssa? Usein joku tietää jotakin asiasta, josta on visusti vaiettu joiltakin toisilta. Nämä perhesalaisuudet voivat kulkea sukupolvelta toiselle.

 

Salaisuuksien luokittelu

Salaisuuksia voidaan luokitella niiden sisällön mukaan. Sirkku Suontausta-Kyläinpää käyttää Perhesalaisuudet, Vaikenemisesta vapauteen – kirjassaan luokittelua tapahtumiin ja henkilökohtaisiin seikkoihin. Seuraavaksi esimerkkejä asioista, jotka voivat olla perhesalaisuuksia.

Tapahtumat

1.        Syntymää koskevat: avioton syntyperä, raskauden keskeytys, keskenmeno, adoptio

2.        Seksuaalista toimintaa koskevat: uskottomuus

3.        Rahaa koskevat: veronkierto, perimys, testamenttisaannot

4.        Rikollista menettelyä koskevat: tuomiot, laittomuudet

5.        Työhön liittyvät: potkut, salainen työ

6.        Kuolemaan liittyvät: itsemurha, kuolemansyy

7.        Väkivaltaiset: itseen tai toiseen kohdistuva väkivalta

8.        Psyykkisiin sairauksiin liittyvät tapahtumat

9.        Avun hakeminen ammattiauttajalta

Henkilökohtaiset seikat

           A. Biologisperusteiset

-        Fysiologinen: lapsettomuus, uudet hedelmöitystekniikat, seksuaalitoiminnan häiriöt

-        Orgaaninen: krooniset sairaudet

-        Geneettinen: perinnölliset sairaudet ja häiriöt 

 

          B. Toiminnalliset

-        Käyttäytyminen: fobiat, riippuvuudet

-        Ajatukset, asenteet, fantasiat

-        Emootiot: mistä todella pitää ja mitä inhoaa

Perheen ja suvun tausta: siirtolaisuus, luokkaerot

 

Miksi vaietaan?

Salaisuudet ovat minulle hyvin tuttuja, kuten jo aluksi kirjoitin. Useimmista kohdista tunnistan tarinoita omasta suvustani ja perheestäni. Niin on muillakin ihmisillä. Vaikka salaisuudet ovat tavallisia, voi niiden avaaminen olla vaikeaa.

Salaisuuteen liittyy usein häpeä. Asiasta ei voi puhua, koska se tuntuu niin häpeälliseltä. Toisinaan pelko estää puhumasta. On tilanteita, joissa on suorastaan hengenvaarallista paljastaa jotakin.

Joskus vaikenemisella pyritään välttämään aiheuttamasta tuskaa läheisille. Asia on niin kipeä, ettei siitä voi heti puhua. Saatetaan esimerkiksi odottaa lapsen kasvamista sopivan ikäiseksi tai omien tunteiden selkiintymistä. Sitten päivät muuttuvat kuukausiksi ja kuukaudet vuosiksi. Koskaan ei tunnu olevan oikea aika. 

Vanhemman kuolinvuoteella tai kuoleman jälkeen lapsi saattaa kuulla tietoja, jotka ovat olleet merkittävä osa hänen elämänhistoriaansa. Saattaa jäädä paljon kysymyksiä ilman vastauksia. Identiteettiä on alettava rakentaa uudelleen murusista. Monenlaisia tunteita herää, jos huomaa monien muiden tienneen salaisuudesta ja itse olleensa tietopaitsiossa. 

 

Mitä perhesalaisuudesta seuraa?

Salaisuuden kantaminen on raskasta. Salaaminen vie hirveästi energiaa. Ihminen ei voi olla aidosti oma itsensä. Jotain on rajattava pois. Saattaa seurata ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden tunteita, jotka vaikuttavat koko elämään.

Salaaminen saattaa vaikeuttaa itsestä kertomista ja vaikuttaa vaikeutena solmia ihmissuhteita. Se saattaa vaikuttaa hyvin monilla elämänalueilla. Voi olla vaikea luottaa ihmisiin.

Salaisuudet voivat olla tunnesalaisuuksia, käyttäytymismallien tai reagointapojen ketjuuntumisia. Tiedostamattomaan kätketyt salaisuudet voivat tulla esille vasta aikuisena. Epämääräinen möykky sisällä saattaa paljastua perhesalaisuudeksi. Möykky pienenee tai katoaa, kun salaisuus avautuu.

Psykoanalyytikko Martti Siirla on sanonut viisaasti: "Se, mikä ei tule yhdessä jaetuksi, tulee jonkun kannettavaksi." 

Salaisuudet voivat siirtyä epigeneettisesti ja myös puheen kautta, jolloin suoraan kielletään asiasta puhuminen. Epigeneettisillä tekijöillä tarkoitetaan geenien toimintaan vaikuttavia solusukupolvesta toiseen periytyviä säätelytekijöitä, jotka eivät muuta dna:n emäsjärjestystä. Toisin kuin geenimuutos, epigeneettinen vaikutus voi myös purkautua. 

Hankalinta onkin, että perhesalaisuus voi siirtyä sukupolvelta toiselle. Puhutaan ylisukupolvisuudesta tai taakkasiirtymästä. Lapset saavat kannettavakseen sen, mitä toiset eivät voi ajatella tai sanoa. Terapeuttisen sukupuun kehittäjä Murray Bowen ajattelee, että lapsen ongelmat ovat usein vähintään kolmen sukupolven ongelmia. Seuraavissa sukupolvissa perhesalaisuus saattaa oireilla esimerkiksi epämääräisinä fyysisinä sairauksina ja kiputiloina, joihin ei löydy lääketieteellistä selitystä.

 

Perhesalaisuudet perhekonstellaatiossa

Psykoterapiassa ylisukupolviset asiat tulevat usein käsiteltäväksi tavalla tai toisella. Puhumisen lisäksi on tarve etsiä keinoja, jotka saavuttavat kognitiivisen tason lisäksi toisenlaisen, syvällisen ymmärryksen ulottuvuuden asiakkaan tietoisuudessa.

Bert Hellingerin kehittämää konstellaatiotyöskentelyä voidaan käyttää psykoterapian yhteydessä täydentävänä menetelmänä joko yksilötyöskentelynä tai ryhmässä. Konstellaatio voi tarjota monipuolista materiaalia, jota on mahdollista analysoida terapiassa myös sanallisesti.

Perhekonstellaatiota menetelmänä on vaikea kuvata sanallisesti, sillä se on hyvin kokemuksellista. Koetan kuitenkin lyhyesti kuvata prosessia.

Perhekonstellaatiossa asiakasta haastatellaan lyhyesti alussa. Asiakas luo ohjaajan avustuksella kolmiulotteisen kuvan maailmastaan ja kysymyksestä, jota hän haluaa tarkastella. Asiakas itse asettelee valitsemansa edustajat ryhmästä niin kuin kokee heidän olevan suhteessa toisiinsa. Konstellaation edetessä asiakas seuraa roolihenkilöiden nonverbaalista viestintää, kuulee heidän tuntemuksiansa ohjaajan haastatellessa heitä.

Konstellaatio tarjoaa menetelmän, jolla on pääsy asiakkaan ei-kielelliseen maailmaan. Vaikka puhettakin voi olla, pääasiassa asiakas kokee konstellaation oikealla aivopuoliskollaan, samalla, johon traumamuistot tallentuvat.

Konstellaation avulla voi tulla tietoiseksi omasta historiastaan. Konstellaatiossa omaa tilannetta on mahdollista tarkastella ulkoapäin, jolloin uusi näkökulma tarjoaa uudenlaisia tarkastelumahdollisuuksia jumittuneisiin tilanteisiin. 

Asiakas saa mahdollisuuden nähdä enemmän vaihtoehtoja ja hän voi vapautua kokemaan omaa elämäänsä täydemmin kuin aiemmin. Yhteys omaan sukuun voi tulla vahvasti koetuksi ja ymmärrys elämäntilanteisiin vaikuttaneisiin asioihin tulee ymmärrettäväksi, jolloin menneisyyden kanssa on mahdollista tehdä rauha.

Konstellaation vaikutukset voivat toisinaan olla välittömiä. Syntyy yhtäkkinen ymmärrys, joka helpottaa oloa välittömästi. Tosinaan vaikutus on hitaampi ja tarvitaan aikaa sen asettumiseksi osaksi omaa elämää. Joskus asiakas ei pysty katsomaan konstellaation tarjoamaa ratkaisua lainkaan. Silloin ohjaajan on kunnioitettava asiakkaan tilannetta ja päätettävä konstellaatio siihen.

 

Mitä itse voi tehdä?

Voit tutkia omaa sukupuutasi. Se on hyvin havainnollinen ja voi tuoda esille puhumattomia ja suvussa toistuvia asioita. Tällaisia voivat olla nuorena tai epäselvissä olosuhteissa kuolleet henkilöt ja saman ikäisenä tai vuosipäivinä koetut tapahtumat, kuten toistuvat onnettomuudet, sairastumiset ja kuolemantapaukset.

Saatat löytää esimerkiksi lapsena kuolleita sukusi jäseniä tai henkilöitä, joista et tiedä oikein mitään tai joista ei koskaan puhuta. Voit huomata joidenkin asioiden toistuvan eri sukupolvissa tietyissä ikävaiheissa tai esimerkiksi puintiaikaan. Ehkä jotain on tapahtunut aiemmissa sukupolvissa juuri silloin ja suvun muisti toimii niin, että siinä ajankohtana jotain jälleen tapahtuu.

Voit halutessasi kysellä salaisuuksista sukusi vanhemmilta jäseniltä. Vaikka asia saattaa jännittää, kannustan rohkeuteen. Hienotunteisuus toki on tarpeen, kuten jokaisen yksityisyyden kunnioittaminenkin. Usein ihmiset toivovat voivansa vapautua salaisuuksien kantamisesta ennen kuolemaansa.

Voit myös tilata monisteiden hinnalla sodassa olleiden sukulaistesi kantakortit, joista selviää heidän vaiheitaan sodan aikana. Kantakortin tilaus onnistuu suoraan sähköisesti Valtionarkiston sivuilta tai sähköpostilla kirjaamo@arkisto.fi tai arkisin klo 10-15 puhelimitse puh. 029 533 7400.

Jos ylisukupolviset asiat vaivaavat sinua, voit myös hakeutua keskustelemaan mielen ammattilaisen, kuten psykoterapeutin tai psykiatrisen sairaanhoitajan, kanssa tai kokeilla osallistumista perhekonstellaatioryhmään.

 

Käy tykkäämässä Naavapukuisen naisen Facebook-sivuista täällä.