Mielikki Metsän emäntä

Mielikin suhde metsään ja sen väkeen oli ihailtavan luonnollinen. Mielikin luonnonyhteyteen liittyvät taidot olivat arvostettuja jopa Kalevalan suurimpien sankareiden parissa. Millaista mielenmaisemaa Mielikin maailmaan tutustuminen avaa 2000-luvun modernille ja urbanisoituvalle uranaiselle?

Kalevalan myyteissä naiset edustavat yliluonnollisia voimia ja Luojajumala kuvataan naispuolisena. Metsä kuvataan olemukseltaan naisellisena ja eroottisena. Päivän, yön, puiden ja luonnonhenget ovat useammin naisia kuin miehiä. (Joensuu 2001). Jussila (2009) kertoo Kalevalan Mielikin olevan naispuolinen metsänhaltija, Tapiolan emäntä, metsässä laiduntavan karjan suojelija, metsästysonnen antaja. ”Mielikki, metsän emäntä, puhas muori, muoto kaunis!” (Jussila 2009, 226).

Mimerkkin sanotaan olevan niinikään metsän emäntä. ”Mimerkki, metsän emäntä, metsän armas antimuori, siniviitta viian eukko, punasukka suon emäntä!” (Jussila 2009, 228).

Oheisessa kuvassa on taiteilija Siiran näkemys Mielikistä. Maalaus on tehty tilaustyönä Keski-Karjalan Kalevalaiset Naiset ry:n Mielikin mielisaippuan pakkaukseen 2006. Maalauksessa Mielikki näyttäytyy mietteliäänä, kuin pysähtyneenä levähtämään tai harkitsemaan jotain. Hän istuu yksin vehreän, kesäisen metsän reunassa nojaten suureen kiveen. Hänen takanaan olevaan lammen tyyneen pintaan heijastuu lähellä rauhallisesti uivan vesilinnun kuvajainen. Metsän suojasta Mielikkiä tarkkailee suuri eläin, joka vaikuttaa karhulta. Maalauksen metsää tarkemmin katsoessa, voi nähdä sen synkkenevän ja tummien värien ja puiden lehvien kätkevän sisäänsä näkymätöntä, kuin heikosti näyttäytyviä hahmoja. Mielikki on kuvattu maalauksen etualalla aikuisena naisena vaatteissa, joissa hän sulautuu hyvin ympäristöönsä ja jotka vaikuttavat mukavilta ja rennoilta.

Karjan suojelijaa, Mielikkiä kutsutaan myös Metsolan metiseksi neidoksi tai vaimoksi. Vienan loitsuissa Mielikki on yleinen ja häntä vastaa Savo-Karjalassa Annikki, onnen antaja, joka johtuu Pyhästä Annasta, Marian äidistä. (Anttonen ja Kuusi 1999, 108.) Lehmännimenäkin esiintynyt Mielikki on vanha suomalainen naisennimi, joka on ollut almanakassa vuodesta 1908. Mielikin nimipäivää vietetään 23.9 (Anttonen ja Kuusi 1999, 278). Tässä artikkelissa tarkastelu rajataan Mielikkiin ja käsittely tehdään pohjautuen lainauksiin Kalevalasta. Vaikka materiaalia on ollut niukasti saatavilla, haluttiin Mielikki valita tarkastelun kohteeksi erityisesti hänen luontoyhteytensä vuoksi. Mielikki esiintyy Kalevalan runoissa 14, 32 ja 46. Ilmarisen emäntä pyytää 32. runossa Mielikkiä ja muita luonnonhenkiä pitämään huolta karjastaan.

"Suvetar, valio vaimo,
Etelätär, luonnon eukko,
Hongatar, hyvä emäntä,
Katajatar, kaunis neiti,
Pihlajatar, piika pieni,
Tuometar, tytär Tapion,
Mielikki, metsän miniä,
Tellervo, Tapion neiti!
Katso'ote karjoani,
viitsiöte viljoani
kesä kaikki kaunihisti,
lehen aika leppeästi,
lehen puussa liehuessa,
ruohon maassa roikatessa!

Myöhemmin samassa runossa käy ilmi, että Metsän emännällä on palkollisia piikoja karjan hoitajina. Hän siis toimii esimiehenä.

"Mielikki, metsän emäntä,
lavekämmen karjan eukko!
Työnnä pisin piikojasi,
paras palkkalaisiasi,
viitsimähän viljoani,
katsomahan karjoani
tänä suurena suvena,
Luojan lämminnä kesänä

Runossa 46. runossa kuvataan, kuinka Mielikki kasvatteli otsoa kooten sen palanen kerrallaan mieleisekseen. Viimein hän vannotti sillä valan, ettei se ryhtyisi pahoille töille ja ohjasti talvet nukkumaan kuusen alla lämpimässä pesässä.

"Mielikki, metsän emäntä, Tapiolan tarkka vaimo, 
koppoi kuontalon vesiltä, villat hienot lainehilta.

"Siitä liitti liukkahasti, kapaloitsi kaunihisti 
vaahterisehen vasuhun, kaunoisehen kätkyehen. 
Nostatti kapalonuorat, vitjat kultaiset kuletti 
oksalle olovimmalle, lehvälle leve'immälle.

"Tuuitteli tuttuansa, liekutteli lempeänsä 
alla kuusen kukkalatvan, alla penseän petäjän. 
Siinä otsosen sukesi, jalokarvan kasvatteli 
vieressä metisen viian, simaisen salon sisässä.

"Kasvoi otso kaunihiksi, yleni ylen ehoksi: 
lyhyt jalka, lysmä polvi, tasakärsä talleroinen, 
pää levyt, nenä nykerä, karva kaunis röyhetyinen. 
Ei ollut vielä hampahia eikä kynsiä kyhätty.

"Mielikki, metsän emäntä, itse tuon sanoiksi virkki: 
'Kyheäisin kynnet tuolle, kanssa hampahat hakisin, 
kun tuo ei vioille saisi, painuisi pahoille töille.'

"Niin otso valansa vannoi polvilla metsän emännän, 
eessä julkisen Jumalan, alla kasvon kaikkivallan, 
ei tehäksensä pahoa, ruveta rumille töille.

"Mielikki, metsän emäntä, Tapiolan tarkka vaimo, 
läksi hammasta hakuhun, kynsiä kyselemähän 
pihlajilta piuke'ilta, katajilta karke'ilta, 
jukaisilta juurikoilta, kesunkannoilta kovilta: 
eipä sieltä kynttä saanut eikä hammasta tavannut.

"Honka kasvoi kankahalla, kuusi kummulla yleni, 
hongassa hopeaoksa, kultaoksa kuusosessa: 
ne kapo käsin tavoitti, niistä kynsiä kyhäsi, 
niitä liitti leukaluuhun, ikenihin istutteli.

"Siitä laski lallokkinsa, ulos lempensä lähetti; 
pani suota soutamahan, viitoa vitaisemahan, 
ahoviertä astumahan, kangasta kapuamahan. 
Käski käyä kaunihisti, soreasti sorkutella, 
elellä ajat iloiset, kulutella kuulut päivät 
suon selillä, maan navoilla, kisakangasten perillä, 
käyä kengättä kesällä, sykysyllä syylingittä; 
asua ajat pahemmat, talvikylmät kyhmästellä 
tuomisen tuvan sisässä, havulinnan liepehellä, 
kengällä korean kuusen, katajikon kainalossa, 
alla viien villavaipan, alla kaapuan kaheksan.

Väinämöinen pyytää myöhemmin samassa runossa Mielikin apua otson metsälle mennessään ja Mielikki auttaa opastaen Väinämöisen kasvattamansa otson pesälle. 

"Mielikki, metsän emäntä, Tellervo, Tapion vaimo! 
Kytke kiinni koiroasi, rakentele rakkiasi 
kuusamisehen kujahan, talahasen tammisehen!

"Mielikki, metsän emäntä, Tellervo, Tapion neiti, 
metsän neiti muoto kaunis, metsän piika pikkarainen, 
läksi tietä neuvomahan, rastia rakentamahan, 
tien vieriä viittomahan, matkoa opastamahan. 
Veisti pilkat pitkin puita, rastit vaaroihin rakenti 
jalon otsosen oville, rahasaaren rantehille.

Kalevalan mahtihahmoista myös Lemminkäinen pyytää apua Mielikiltä metsästysretkelleen 14. runossa kuten Väinämöinenkin teki.

"Mielikki, metsän emäntä, puhas muori, muoto kaunis! 
Pane kulta kulkemahan, hopea vaeltamahan 
miehen etsivän etehen, anelijan askelille!

"Ota kultaiset avaimet renkahalta reieltäsi, 
aukaise Tapion aitta, metsän linna liikahuta 
minun pyytöpäivinäni, eränetso-aikoinani!

"Kunp' on et kehanne itse, niin on pistä piikojasi, 
pane palkkalaisiasi, käske käskyn kuulijoita! 

Lemminkäinen lupasi Tapiolan väelle ummet ja lammet saadakseen apua Hiiden-hirven kiinnisaamiseen.  Lemminkäinen, ikuinen naistenmies, tiesi, kuinka naisia käsitellään ja pystyi vetoamaan myös Mielikkiin onnistuen taivuttelussaan.  

"Oi mielu metsän emäntä, Metsolan metinen muori! 
Heitä poies heinäkengät, kaskivirsusi karista, 
riisu riihiryökälehet, arkipaitasi alenna! 
Lyöte lykkyvaattehisin, antipaitoihin paneite 
minun metsipäivinäni, eränetso-aikoinani! 

"Tapion talon isäntä, Tapion talon emäntä, 
metsän ukko halliparta, metsän kultainen kuningas! 
Mimerkki, metsän emäntä, metsän armas antimuori, 
siniviitta viian eukko, punasukka suon emäntä! 
Tule jo kullan muuttelohon, hopean vajehtelohon! 
Minun on kullat kuun-ikuiset, päivän-polviset hopeat, 
käeten soasta käymät, uhotellen tappelosta; 
ne kuluvat kukkarossa, tummentuvat tuhniossa, 
kun ei oo kullan muuttajata, hopean vajehtajata."

 

Mielikki otsoineen hakkuuaukioiden ja istutusmetsien aikakaudella

Mielikin hahmosta ei löydy helposti kirjallista eikä myöskään kuvataiteellista materiaalia. Pohdinta nykypäivään onkin laadittu edellä kuvatun runon herättämien ajatusten inspiroimana. Mielikin luontoyhteys puhuttelee nykypäivän ihmistä, jolle jo kotoinen lähimetsä saattaa olla pelottava. Huolestuttavaa on uutisointi jonka mukaan kaupunkilaislapset eivät enää tunne tavallisimpia puulajejamme ja uudet sukupolvet kadottavat kykynsä liikkua luonnossa ja käyttää sen antimia. Toisen tarinan aihe on suoranainen luonnon väärinkäyttö ja sen raiskaaminen.

Mielikillä on vahva yhteys luontoon ja sen voimiin. Hänellä on hallussaan parantajan taidot ja hän pystyy tarvittaessa kääntämään Tapion pään niin, että metsämiesten on mahdollista saada riistaa. Apunaan hänellä on palvelusväkeä sekä ryhmä luonnonhenkiä. Ilmarisen emäntä pyytääkin Mielikkiä yhdessä muiden luonnonhenkien kanssa suojelemaan karjaansa. Mielikki pukeutuu arkisesti, joka voi hämätä luulemaan häntä voimiltaan vähäiseksi. Suuret miehiset Kalevalan hahmot, kuten Väinämöinen ja Lemminkäinen tuntevat hänen voimansa ja pyytävät häneltä apua metsästysretkilleen ja Mielikki auttaa heitä. Väinämöinen pyytää Mielikkiä hillitsemään koiriansa voidakseen mennä otson metsälle ja Lemminkäinen avaamaan Tapion aitat saadakseen kuuluisan Hiiden hirven kaadetuksi.

Otson metsästys on mielenkiintoinen, sillä aiemmin kuvataan, kuinka Mielikki kasvatteli otson tahtonsa mukaiseksi sekä ulkomuodoltaan että elintavoiltaan. Vannotti vielä vahinkoa tekemästä. Hän kuitenkin antaa apua Väinämöiselle, joka haluaa kaataa karhun, vieden metsästäjän suoraan otson asumuksen ovelle. Otson voi ajatella symboloivan Mielikin panostusta työhön, jota hän kehittää mieleisekseen ja vaalii kuin omaa lasta. On helppoa samaistaa otso nykynaisen omaan yritykseen, erityisesti tulevat mieleen pienet hoiva-alan yritykset, joita naiset ovat perustaneet kotiensa yhteyteen. Toki muunkinlaisia yrityksiä kehitetään samaan tapaan, hyvin henkilökohtaisella ja läheisellä otteella.

Naisen tapa suhtautua työhön kokonaisvaltaisesti, sitä hoivaten ja vaalien, on helppoa tunnistaa. Lapselleen, kuten omalle työlleenkin, haluaa parasta ja kun lapsi menestyy, saa kiitosta ja kehittyy, nainen tuntee ylpeyttä työstään. Mielikki kasvatteli otsoa parhaansa mukaan ja oli lopulta valmis luopumaan siitä, vaikka tiesikin kuinka siinä käy. Otso pääsi hengestään ja peijaisissa Väinämöistä juhlittiin sankarina, joka mahtavan otson kaatoi. Projektityötä tehneenä voin samaistua helposti tämänlaatuiseen kasvattamiseen. Työn tulokset liittyvät johonkin suurempaan kokonaisuuteen, josta osa oma tehtävä on ollut. Miten lihat sitten lopulta käytetään jo ainakin osittain toisten käsissä ja tehtävänä.

Mielikin viisautta olisi ainakin projektiluonteisissa töissä hankkia itselleen pääomaa, esimerkiksi jokin koulutuksella saavutettu pätevyys tai uusi ammattitaidon osa-alue, joka jää jäljelle tehtävän päätyttyä. Silloin on vapaa karhunpeijaisissa antamaan kunnian niille, jotka sitä tarvitsevat (karhun kaataja/ toimeksiantaja tai maksaja) sekä tuotoksen (lihat / tulokset) hyödylliseen käyttöön (soppaa ja juhlat/  sidosryhmät ja jatkojalostus).  Muutoin kaikkensa työhön panostaneelle naiselle vai jäädä työn päätyttyä luu kaluavan käteen ja osaksi jää katsoa, ehkä katkeroituen, kuinka lihat menevät parempiin suihin.

Jäin miettimään, missä määrin kunnia, jonka karhunkaataja peijaisissa kaataja saa, on naisen tavoitteissa. Haluaako nainen mieluummin vaikuttaa siihen, millainen lopputulos on laadultaan? Voisinko miettiä, mikä oma otsoni työelämässä on ja miten sitä kasvatan. Huomaan Mielikistä jo pikaisella tarkastelulla liittymäkohtia omaan toimintaani. Olen mielelläni asiakkaitteni rinnallakulkijana, mutta vain minimiajan. Tavoittelen työssä sitä, että asiakkaat edistyessään saavat siitä sulan omaan hattuunsa ja takapakkien tullessa, pyrin ottamaan siitä vastuun itselleni. Joskus on myös todettava, ettei tämä ”otso” ohjauksessani kehity tai on muutoin aika siirtyä eteenpäin ja luovuttava ohjaussuhteesta halusipa asiakas sitä tai ei. Yrittäjän työssä tämä on eettinen valinta, joka saattaa vaikuttaa toimeentuloon tilapäisesti kielteisesti.  

Otson kasvattaminen vaati Mielikiltä todella paljon työtä sekä suunnittelu- että kasvatusvaiheessa. Hänellä oli olemassa selkeä tahtotila otson kasvattamisesta. Lisäksi tuntuu siltä, että Mielikillä on tarkka ajatus sitä, millaista otsoa hän laadullisesti tavoitteli. Hän palasteli tavoitteen pienempiin osiin ja pala kerrallaan saavutti haluamaansa. Hän haki otson osia luonnosta ja itse, omin käsin, kokosi osista mielikuvansa mukaista kokonaisuutta. Käy ilmi, että kasvatustyö vaati aikaa ja huolenpitoa. Mielikillä oli kärsivällisyyttä kypsyttää tekelettään. Vaikka Mielikki rakensi otsosta vahvan ja varusti sen kynsin ja hampain, hän halusi, että otso on säyseä, eikä tee vahinkoa ympäristölleen. Hän vannotti otsolla valan itsensä ja Kaikkivallan edessä.

Naisen tapa tehdä työtä taitaakin useimmiten olla rauhaa rakentava ja sopuisa. Muistan yrittäjyyttä harkitessani pohtineeni kauan omaa ennakko-oletustani, jonka mukaan yrittäjyyteen liittyisi oman edun tavoittelu jopa toisten kustannuksella. Yritysneuvonnassa käytettävät liiketoimintasuunnitelmat vaativat luetteloimaan kilpailijat ja tekemään analyysejä omasta ylivertaisuudesta suhteessa toisiin. Yhteistyöhön ja vertaisuuteen panostavalle naiselle voi tuntua vaikealta tai jopa lähestulkoon mahdottomalta ajatella joutuvansa olemaan väkivaltainen omien pyrkimystensä edistämiseksi. Onneksi olen omassa toiminnassani saanut havaita, ettei se ole tarpeen. Yritysneuvonnassa erityisesti naisille suunnattuun ohjauksen tarve on ainakin jossain määrin tunnistettu ja siihen on pyritty vastaamaan. Keski-Karjalassa hoito- ja hoiva-alan naisyrittäjät ovat onnistuneella verkostoitumisella ja yhteistyöllä lisänneet mahdollisuuksiaan vastustaa suurten kansainvälisten yritysten markkinaosuuksia.

Jakaminen on naisille tärkeää ja sen avulla koen asioiden muun muassa monipuolistuvan ja kehittyvän. Mielikillä vaikuttaa olevan hyvin itsenäinen suhde otsoon ja muita ei siinä suhteessa kuvata. Hän saa pohtimaan, minkä verran omasta otsosta ja sen kasvatuksesta jakaa muille, jotta kaikki otsot kasvaisivat jokaisella omanlaisikseen ja säilyttäisivät ainutlaatuisuutensa. Omien polkujen lähistölle johdattavat kysymykset ja neuvot kanssasisarille lienevät arvokkaampia kuin suorat, omaa toimintaa kopioivat kasvatusohjeet.

Mielikillä on yhteistyösuhde lukuisiin myyttisiin luonnonhenkiin, joten yhteistyöverkostot muihin tietäjänaisiin vaikuttavat olevan kunnossa. Hänellä on taitoja, joita arvostetaan suurimpien mahtihenkilöiden parissa ja joita häntä pyydetään käyttämään yhdessä muiden kanssa. Hänellä on myös piikoja, joita käskeä tehtäville. Runoista ei selviä, millainen esimies Mielikki on. Kaikkea ei nykynaisenkaan tarvitse tehdä itse, voi delegoida ja tehdä yhdessä. Yhteisen karhunkin voi kasvattaa.

 

Oma naavapukuni

Metsää johtaa sen kuningas Tapio. Ei kuitenkaan voi vähätellä Mielikin osuutta metsän hallinnassa. Molempia tarvitaan. Ihailen Mielikin suhdetta metsään. Hän on luonnossa kotonaan ja voi toimia oppaana tiettömillä teillä. Itse hän ei tarvitse polkuja, opastettaville hän kuitenkin viitoittaa tietä merkitsemällä reittiä luontoon. Hänellä on yhteys luonnonvoimiin, joita hän kykenee ainakin jossain määrin hallitsemaan. Onko sitten kyse voimien hallitsemisesta vai voisiko olla myös omien pelkojen kohtaamisesta, joka auttaa kulkemaan luottavaisena metsässä, jossa ei ole ennestään valmiita polkuja. Ehkä voisi olla kyse myös intuitiivisen tiedon käyttämisen taidosta, johon jotkut ajoittain tarvitsevat apua. Istutusmetsän suoraviivaisissa riveissä Mielikin opastustaidot ovat vaarassa surkastua ja yhteys ympäröivään maailmaan haalistua. Valmiiksi tallatut sileät polut tuntuvat sopivan huonosti Mielikille ainoiksi vaihtoehdoiksi. Hänelle taitaa olla välttämätöntä etsiä omat reittinsä. 

Metsän emäntä pukeutuu naavapukuun ja liikkuu luonnossa siihen sulautuen. Samalla tavoin nykynainen pukeutuu eri ympäristöissä, sulautukseen joukkoon ja kunnioittaakseen ympäristöä. Huomaan edelleen ympäristöstä tulevan vaatimuksia siitä, millainen naisen tulisi olla ja miltä näyttää. Mielikki taipui Lemminkäisen avunpyyntöihin hänen luvatessa rikkauksia ja koreita asuja vastalahjaksi. Naiseksi syntyminen voi vaatia omasta naavapuvusta luopumista toimeentulon, ympäristön tai muun syyn, kuten uskonnollisten vaatimusten, vuoksi. Mieleen tulevat muun muassa kauneusleikkaukset, oman kehon trimmaus ja muoti.

Vaatimukset voivat tulla myös kanssasisariltamme ja ne vaikuttavat tosinaan olevan hienovaraisesti puettu palautteen muotoon. Onko sitten kyse vaatimuksista lainkaan vai vain erilaisesta tavasta kantaa naiseutta ja olla siinä kotonaan? Miten on ylipäätään mahdollista tunnistaa toisen erityislaatua? Olenko kahlittu siihen, mitä itse koen ja tunnistan naiseudessani?  Olen pohtinut, miksi tunnistan tämän ilmiön niin selvästi. Ilmeisesti kannan ajoittain naiseuttani naavapuvussa ympäristössä, jossa naiseus näyttäytyy toisenlaisena ja oma pukuni ei tunnu yleiseen pukukoodiin sopivalta. Ehkä naavapukuni ensimmäiset pistot on harsittu jo pikkutyttönä, jolloin ei-niin-tyttömäisesti tutkin mieluummin ojanpohjia kuin korurasioita. Toivon itse pystyväni entistä paremmin hyväksymään erilaiset naiseuden ilmenemismuodot, jotta voisin kohtaamisissa toteuttaa yhä rakastavammin toisen naisen hyväksyvää katsetta toiselle. Itselleni se on vaikeaa erityisesti tilanteissa, joissa nainen on itselleen vahingollisessa ihmissuhteessa, kuten jompaakumpaa osapuolta alistavassa tai väkivaltaisessa parisuhteessa.

Liitän Mielikin sielunmaiseman, luonnon ja metsän, suoraan hiljaisuuteen, jonka koen itselleni elintärkeäksi sen uudistavan ja voimaannuttavan vaikutuksensa vuoksi. Metsän hiljaisuudessa olen yksin ja samalla osa kokonaisuutta, jotain mitä en voi hallita, vallita, kahlita tai muutoinkaan rajoittaa. Metsä karistaa turhat luulot itsestä.  Luonto vaikuttaa koko aistijärjestelmäni kautta ympäröiden minut vaippaansa, se auttaa olemaan herkkänä hetkessä ja luottamaan kunnioittaen sen suunnatonta viisautta ja voimaa. Ei ole lainkaan kummallista, että metsää pidetään eroottisena ja naisellisena. Metsässä voi kokea jotain samalla tavoin eheyttävää kuin rakastetun sylissä voidessaan olla sielun syvyyksiin asti auki ja haavoittuva.

Mielikki muistuttaa minua naisverkostoissa henkisen yhteyden merkityksestä ja työssä oman otson kasvatuksen tärkeydestä. Parisuhteessa Mielikki ja Tapio ovat itsenäisiä ja antavat toisilleen vapautta ollen kuinkin toisiinsa sitoutunut pariskunta. Mielikin arkkityyppi vahvistaa luontosuhdettani ja kannustaa luopumaan rakkaistaan, kun on sen aika. Hän auttaa näkemään oman osuuden liittymisen suurempaan kokonaisuuteen ilman tarvetta kiinnittyä siihen. Toisaalta hänelläkin on hintansa ja lienee hyödyllistä aika-ajoin pohtia, mikä se itsellään on.

 

Lähteet

Anttonen Pertti ja Kuusi Matti. Kalevalalipas. 1999. SKS. Gummerus Kirjapaino Oy. Jyväskylä.
Jussila Raimo. 2009. Kalevalan sanakirja. Otavan kirjapaino Oy. Keuruu.
Koponen Anneli ja Lintu Ritva-Sofia. 2003. Kalevalan naiset. Gummerus Kirjapaino Oy.  Jyväskylä. Kalevala lyhennettynä. 1993. Toim. Eino Karhu.

Painamattomat lähteet

Joensuu Virpi. 2001. Naiskuva menneen ajan Suomessa -artikkeli, http://www.greywolves.org/artikkelit/2001-11-01-Naiskuva_menneen_ajan_Suomessa.html. Tulostettu 12.2.2012
Keski-Karjalan Kalevalaiset Naiset ry. 2006. Mielikin saippuan pakkauksen kortti.

 

Löydät Naavapukuisen naisen Facebook-sivut täältä.