15. lokakuuta 2019

Perhesalaisuudet


Oletko huomannut, että perheessäsi tai suvussasi on tarinoita, joista vaietaan tai niistä puhutaan vain tiettyjen henkilöiden kanssa? Usein joku tietää jotakin asiasta, josta on visusti vaiettu joiltakin toisilta. Nämä perhesalaisuudet voivat kulkea sukupolvelta toiselle. Lähes kaikilla niitä lienee.





Salaisuuksia voidaan luokitella niiden sisällön mukaan. Sirkku Suontausta-Kyläinpää käyttää Perhesalaisuudet, Vaikenemisesta vapauteen – kirjassaan luokittelua tapahtumiin ja henkilökohtaisiin seikkoihin. Seuraavaksi esimerkkejä asioista, jotka voivat olla perhesalaisuuksia.


Tapahtumat

1.        Syntymää koskevat: avioton syntyperä, raskauden keskeytys, keskenmeno, adoptio
2.        Seksuaalista toimintaa koskevat: uskottomuus
3.        Rahaa koskevat: veronkierto, perimys, testamenttisaannot
4.        Rikollista menettelyä koskevat: tuomiot, laittomuudet
5.        Työhön liittyvät: potkut, salainen työ
6.        Kuolemaan liittyvät: itsemurha, kuolemansyy
7.        Väkivaltaiset: itseen tai toiseen kohdistuva väkivalta
8.        Psyykkisiin sairauksiin liittyvät tapahtumat
9.        Avun hakeminen ammattiauttajalta

Henkilökohtaiset seikat

1.        Biologisperusteiset
a.        Fysiologinen: lapsettomuus, uudet hedelmöitystekniikat, seksuaalitoiminnan häiriöt
b.       Orgaaninen: krooniset sairaudet
c.        Geneettinen: perinnölliset sairaudet ja häiriöt
2.        Toiminnalliset
a.        Käyttäytyminen: fobiat, riippuvuudet
b.       Ajatukset, asenteet, fantasiat
c.        Emootiot: mistä todella pitää ja mitä inhoaa
3.        Perheen ja suvun tausta: siirtolaisuus, luokkaerot


Nämä ovat ainakin minulle hyvin tuttuja. Useimmista kohdista tunnistan tarinoita omasta suvustani ja perheestäni.

Salaisuuteen liittyy usein häpeä. Asiasta ei voi puhua, koska se tuntuu niin häpeälliseltä.

Toisinaan pelko estää puhumasta. On tilanteita, joissa on suorastaan hengenvaarallista paljastaa jotakin.

Joskus vaikenemisella pyritään välttämään aiheuttamasta tuskaa läheisille. Asia on niin kipeä, ettei siitä voi heti puhua. Saatetaan esimerkiksi odottaa lapsen kasvamista sopivan ikäiseksi tai omien tunteiden selkiintymistä. Sitten päivät muuttuvat kuukausiksi ja kuukaudet vuosiksi. Koskaan ei tunnu olevan oikea aika. 

Vanhemman kuolinvuoteella lapsi saattaa kuulla tietoja, jotka ovat olleet merkittävä osa hänen elämänhistoriaansa. Saattaa jää paljon kysymyksiä ilman vastauksia. Identiteettiä on alettava rakentaa uudelleen murusista. Monenlaisia tunteita herää, jos huomaa monien muiden tienneen salaisuudesta ja itse olleensa tietopaitsiossa. 






Mitä perhesalaisuudesta seuraa?

Salaaminen vie hirveästi energiaa. Salaisuuden kantaminen on raskasta. Ihminen ei voi olla aidosti oma itsensä. Jotain on rajattava pois. Saattaa seurata ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden tunteita, jotka vaikuttavat koko elämään.

Salaaminen saattaa vaikeuttaa itsestä kertomista ja vaikuttaa vaikeutena solmia ihmissuhteita. Se saattaa vaikuttaa hyvin monilla elämänalueilla. Voi olla vaikea luottaa ihmisiin.

Psykoanalyytikko Martti Siirla on sanonut: "Se, mikä ei tule yhdessä jaetuksi, tulee jonkun kannettavaksi." 

Tiedostamattomaan kätketyt traumat voivat tulla esille vasta aikuisena. Hankalinta on, että perhesalaisuus voi siirtyä sukupolvelta toiselle. Puhutaan ylisukupolvisuudesta ja taakkasiirtymästä

Lapset saavat kannettavakseen sen, mitä toiset eivät voi ajatella tai sanoa. Terapeuttisen sukupuun kehittäjä Murray Bowen ajattelee, että lapsen ongelmat ovat useiin vähintään kolmen sukupolven ongelmia. Seuraavissa sukupolvissa perhesalaisuus saattaa oireilla esimerkiksi epämääräisinä fyysisinä sairauksina ja kiputiloina, joihin ei löydy lääketieteellistä selitystä.




Perhesalaisuudet perhekonstellaatiossa

Toisinaan perhesalaisuudet voivat näyttäytyä perhekonstellaatiossa. Konstellaatiossa omaa tilannetta on mahdollista tarkastella ulkoapäin, jolloin uusi näkökulma tarjoaa uudenlaisia tarkastelumahdollisuuksia jumittuneisiin tilanteisiin. 

Asiakas saa mahdollisuuden nähdä enemmän vaihtoehtoja ja hän voi vapautua kokemaan omaa elämäänsä täydemmin kuin aiemmin. Yhteys omaan sukuun voi tulla vahvasti koetuksi ja ymmärrys elämäntilanteisiin vaikuttaneisiin asioihin tulee ymmärrettäväksi, jolloin menneisyyden kanssa on mahdollista tehdä rauha.


Lue lisää

Käy tykkäämässä Naavapukuisen naisen Facebook-sivusta täällä




25. syyskuuta 2019

Perhekonstellaatio ja Pesso Boyden-menetelmät ehyttävät omilla tavoillaan






Kävin parin päivän Pesso Boyden System Psychomotor -työpajassa Helsingissä syyskuun alussa.  


Työpajan järjesti Elämäntaidefoorumi, puuhanaisena toimi Riitta Saarikko ja ohjaajana Sally Potter Englannista.







Miksi kiinnostuin?


Halusin mennä työpajaan, koska en tiennyt Pesso Boydenista mitään ja se alkoi tulla vastaani monesta suunnasta. Ensin kuulin siitä ystävältäni, luin siitä perhekonstellaatiokoulutuksen lopputyötä tehdessäni ja se tuli lopulta vastaan myös psykoterapeuttien facebook-ryhmässä. Asia alkoi kiinnostaa.

”Menetelmän filosofiassa yhdistyvät psykodynaaminen, kognitiivis-behavioristinen ja systeeminen näkemys yhdistettynä asiakaslähtöiseen työotteeseen. Kehon tarjoama tässä ja nyt -tieto ja kokemuksellisuus ovat keskiössä prosessin seuraamisessa.” (lähde: Elämäntaidefoorumin nettisivu)

Sain selville, että menetelmässä otettaisiin edustajia kuten perhekonstellaatiossa. Perhekonstellaatio on minulle tuttua ja teidän sen olevan erittäin vaikuttava menetelmä. Mikä Pesso Boyden -menetelmässä olisi samanlaista kuin konstellaatioissa, mikä erilaista? Halusin vertailla menetelmiä.


Puitteet


Perusryhmän muodostivat muutamaa kuukautta aiemmin Pesso Boyden terapeuttikoulutukseen osallistuvat henkilöt. Ensikertalaisia oli minun lisäkseni kaksi muuta.

Yhden päivän kuluessa Sally ohjasi kolmen asiakkaan ”rakennelmat” (structure). Teemana voi olla valmiiksi mietitty aihe, jota asiakas halusi tarkastella tai oli mahdollista edetä hänen siinä hetkessä olevista kehon ja mielen tuntemuksista lähtien.

Lisäksi Sally toi rakennelmien lomaan teoriaa. Käsiteltiin esimerkiksi perustarpeita ja kolmea näyttämöä, joilla menetelmässä liikutaan. Ensimmäinen näyttämö on fyysinen tila, jossa ollaan tässä ja nyt. Toinen näyttämö on asiakkaan tila, erityisesti fyysisen kehon tämän hetkinen tila. Kolmas näyttämö on se, jossa haavoittuvuus on tapahtunut eli tila, jossa perustarpeet ovat jääneet täyttymättä. Se on myös tila, jossa paraneminen tapahtuu ja luodaan uusia korjaavia kokemuksia ”rakennelmien” avulla.




Asiakas ja ohjaaja istuivat tuolit kasvokkain. Asiakkaan vieressä lattialla oli tarjottimella pieniä esineitä, kiviä, simpukoita ja helmiä. Muut ihmiset istuivat ohjaajan takana puolikaaressa, niin, että he näkivät asiakkaan hyvin. Asiakas päätti millä etäisyydellä ohjaaja ja muut henkilöt istuvat.

Tilaan on varattu runsaasti tyynyjä, joogamattoja ja peitteitä.


Rakennelman tekeminen


Asiakas kertoi, mikä hänen asiansa oli tai aloitettiin hänen voinnistaan sillä hetkellä. Ohjaaja ei tässä vaiheessa kysellyt kovin paljon. Sen sijaan hän kuunteli ja huomioi hyvin tarkasti asiakkaan mikroilmeitä. Hän tarkkaili ja keskeytti välillä sanoen, jos ”todistaja” (witness) olisi tällä, hän sanoisi…. 

Ohjaaja toisti ”todistajan” näkemänä asiakkaan kertomia asioita ja lisäsi niihin tunnistamansa asiakkaan tunteen. Mikäli hän osui oikeaan, asiakas kuittasi sen jotenkin ja mikäli ei, asiakas korjasi tunteen oikeaksi.

Joissakin rakennelmissa ohjaaja sanoitti asiakkaan sisäistä puhetta (voices). Eräässä rakennelmassa äänille otettiin oma edustaja. Jossakin rakennelmassa otettiin yksi tai useampia ”suojelijoita” (protection figure) asiakkaan ja häntä uhanneen/vahingoittaneen henkilön edustajan tai ”äänten” väliin.

Ohjaaja pyysi asiakasta valitsemaan tarjottimen esineistä ”edustajat” (space holder) henkilöille, joista asiakas puhui. Edustajia voitiin ottaa myös esimerkiksi paikoille. Asiakasta pyydettiin asettamaan edustajat eteensä sopiville paikoille.


Asiakkaan kehon tuntemukset, kuten kipu, painontunne ja ahdistus, huomioitiin ja niitä pyrittiin lievittämään ja poistamaan. Asiakkaan kehoa tuettiin tilassa olevien tekstiilien ja muiden ihmisten avulla. Ohjaaja saattoi pyytää asiakasta valitsemaan henkilöitä edustamaan esimerkiksi ideaali-isää ja ideaaliäitiä, joiden paikat asiakas määritteli hyvin tarkasti.

Ideaalivanhemmat olivat nähdyissä rakennelmissa läheisessä fyysisessä kontaktissa asiakkaaseen. Heidän antamansa tuen laatu varmistetiin niin, että asiakkaalla oli hyvä ja turvallinen olo. Ideaalivanhempia saatettiin ”laajentaa” ottamalla heille uusia edustajia (extension of ideal mother/father), jotta asiakkaan kehoa voitiin tukea joka puolelta mahdollisimman hyvin.

Tässä vaiheessa ohjaaja antoi edustajille lauseita, jotka nämä toistivat ääneen. Lause saattoi olla esimerkiksi: ”Jos olisin ollut sinun ideaali-isäsi, olisin ollut läsnä” tai ”Jos olisin ollut sinun ideaaliäitisi, olisin sanonut sinulle joka päivä, rakastan sinua.




Ohjaaja saattoi tehdä esineillä luotujen edustajien kanssa ”elokuvia” (movies), jotka ohjaaja sanoitti. Hän ikään kuin leikki esineillä ja puhui niiden äänellä osittaen puheensa asiakkaalle. Näissä elokuvissa kaikki päättyi hyvin. Omille vanhemmille saatettiin luoda ideaalimenneisyys, jollaisen saatuaan heillä olisi ollut paremmat edellytykset vastata asiakkaan perustarpeista silloin, kun hän oli lapsi.




Yleensä asiakas oli työskentelyn aikana hyvin tunteikas. Vähitellen olo tyyntyi jokaisella. Rakennelman työstäminen kesti noin tunnin. Muutamia minuutteja ennen ajan loppumista ohjaaja kysyi, mitä asiakas vielä halusi/tarvitsi hyvään loppuun.

Seuraavaksi purettiin roolit. Ensin ohjaaja purki esineillä luodut roolit, jonka jälkeen purettiin henkilöroolit. Jokainen sanoitti itsensä ulos roolista sanomalla ”en ole enää x, olen y”. Viimeiseksi purettiin ideaalivanhempien roolit ja heitä edustaneita henkilöitä pyydettiin hyvin hitaasti siirtymään pois asiakkaan läheltä.

Lopuksi asiakas jäi paikalleen rauhassa tunnustelemaan oloaan. Ohjaaja kääntyi koko ryhmän puoleen ja jokainen voi kertoa omista tuntemuksistaan ja kokemuksistaan. Mikä kosketti? Jos asiakkaan puoliso oli paikalla, hän sai puheenvuoron ensimmäisenä.

Päivän päätteeksi asiakkaina olleet henkilöt saivat kertoa tuntemuksistaan. Jokaiselle rakennelmat tuntuivat olevan syvästi vaikuttavia ja eheyttäviä kokemuksia.


Mitä opin


Ben Furman on vuosia sitten kirjoittanut kirjan Ei koskaan liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus. Vaikutti siltä, että Pesso Boyden -menetelmässä pyrittiin luomaan uudenlainen korjaava kokemus, muisto vaihtoehtoisesta todellisuudesta. Onnellinen lapsuus.

Kehon muisti on lahjomaton. Se muistaa ja säilöö asioita, joista mielemme ei välttämättä pysty muistamaan tai käsittelemään. Pesso Boyden -menetelmässä huomioitiin todella hyvin kehon tuntemukset ja siitä pidin erittäin paljon. Kaikki asiat eivät selviä pelkästään puhumalla. Tarvitaan yhteys kehoon ja se on joskus terapiatyöskentelyssä iso haaste.

Ihmisen tunnekieli on äidinkieli ja pakostikin mietin, miten paljon vieraalla kielellä operoiminen muuttaa asiakkaan kokemusta. Joissakin kohdissa Sally pyysi yleisöltä suomenkielisiä termejä. Ehkä hän havaitsi, etteivät englannin kieliset ilmaisut tavoittaneet asiakkaan kokemusmaailmaa.

Yhtäläisyyksiä perhekonstellaatioon löytyi, kuten
  • Asiakas asetteli esineillä otetut edustajat kolmiulotteisesti, kuten asiakas tekee perhekonstellaatiossa henkilöedustajille. 
  • Ohjaaja sanoitti roolihenkilöiden puhetta, jonka he toistivat, kuten perhekonstellaatiossakin tapahtuu ns. parantavien lauseiden muodossa
  • Molemmat menetelmät vaikuttavat vievän asiakkaan syvästi eheyttävään prosessiin


Erojakin vaikutti olevan        
  • Rooleissa ollessani ja työskentelyä seuratessani en tunnistanut samanlaista tietoisuuden kenttää, mikä perhekonstellaatiossa muodostuu ja jolle konstellaatiotyöskentely rakentuu
  • Toisin kuin perhekonstellaatiossa Pesso Boydenissa roolihenkilöiden tuntemuksia ei kysytty
  • Perhekonstellaatiossa asiakkaan oikea perhe on konkreettisemin läsnä kuin Pesso Boyden -menetelmässä, jossa taas ideaalivanhemmilla oli suuri rooli.
  • Parin päivän kokemuksen perusteella menetelmä tuntui melko monimutkaiselta verrattuna perhekonstellaatioon

On monta tapaa lähestyä ihmisen sisintä. On todella tärkeää, että jokainen löytää oman tapansa eheytyä. 

Joitakin oppimiani asioita voin soveltaen käyttää työssäni. Saattaa olla, että vielä joskus osallistun Pesso Boyden -työpajaan ja teen oman rakennelman.  Menetelmä ei kuitenkaan vienyt minua mukanaan niin, että lähtisin opiskelemaan sitä enemmän. Perhekonstellaatiot sen sijaan ovat asettuneet minuun niin, että haluan edelleen lisätä tietämystäni niistä kehittyäkseni ohjaajana.

Katso seuraava Kiteellä pidettävä perhekonstellaatio -työpaja Kiehisen tapahtumakalenterista.

Jos perhekonstellaatio tai ylisukupolviset asiat kiinnostavat saatat haluta lukea myös seuraavat kirjoitukset:


Jos haluat lukea Naavapukuisen naisen juttuja jatkossakin, voit käydä tykkäämässä blogin Facebook-sivuista täältä
Voit vapaasti kommentoida sekä jakaa blogia. 

19. elokuuta 2019

Millaiset "silmälasit" pistit tänään?


En puhu nyt silmälaseista, joita vaihdetaan tyylin mukaan tai silloin kun on aika vaihtaa lasit uusiin. Haluan tarkastella kulttuurisia silmälaseja. Oikeastaan tarkoitan kulttuurisilla silmälaseilla enemmän kuin kulttuuria. Oikeastaan kaikkea sitä, mitä näkee kun katsoo jotakin itselleen vierasta. 

Jotain oman elinpiirin, kodin, perheen reviirin ulkopuolista. Oikeastaan se koskee myös sitä, miten katsoo itseään. Tarkemmin ajatellen, se taitaa koskea ihan kaikkea.




Millaisen suodattimen läpi katson maailmaa? Katsonko sallivasti ja kiinnostuneena vai kenties arvottaen ja torjuen? Ennakkoasenne vaikuttaa hirvittävän paljon siihen, millaisia havaintoja syntyy. 

Havaintojen perusteella syntyvät ajatukset ja tunteet. Ei siis kovinkaan vähäpätöinen asia.



Sanotaan, että rakastunut ihminen näkee kaiken vaaleanpunaisten silmälasien läpi. Luonto on järjestänyt sen niin, koska se on suvunjatkamisen kannalta tarkoituksenmukaista. Vikoja rakkauden kohteessa on ei vain näe. Joku sanoo varmaan tässä kohti, että ei näe, ei ennen kuin on liian myöhäistä. 




Jossain vaiheessa suomut putoavat silmiltä ja joissakin tilanteissa on vaikea, jopa lähes mahdotonta nähdä samaisessa henkilössä mitään hyvää. Molemmissa tapauksissa havainnot lienevät vääristyneet. Vaaleanpunainen suodatin on kääntynyt toiseen asentoon. Sekin suodatin auttaa vaikkapa tilanteessa, jossa on oman itsensä vuoksi syytä ottaa etäisyyttä toiseen ihmiseen.




 ”Silmälasisuodatin” taitaa olla pitkälti peritty, vaikkei geenien kautta. Vanhempien uskomukset, ajatukset ja tunteet vaikuttavat maailmankuvamme perustavanlaatuisella tavalla. 

Näen sitä, mitä minua on opetettu näkemään, pelkään sitä, mitä minut on opetettu pelkäämään jne. Toki ympäristö, koulutus ja muut asiat vaikuttavat myös. Ne voivat sekä poistaa suodattimia että tuoda niitä lisää.

Tähän kohtaan sopii tarina nimeltään "Millaisia ihmisiä sinä tapaat?" 

Suurta kaupunkia lähestyvä matkamies kysyi tien pientareella istuvalta vanhalta mieheltä: ”Millaisia ihmiset ovat tässä kaupungissa?”

”Millaisia he olivat siellä, mistä olet tulossa?”

”Hirvittävää sakkia. Ilkeitä, epäluotettavia ja itsekkäitä” hän vastasi.

”Valitettavasti minun on myönnettävä, että tämän kaupungin ihmiset ovat samanlaisia.”

Tuskin oli ensimmäinen matkamies kadonnut näkyvistä, kun jo toinen pysähtyi ja kysyi saman kysymyksen. Jälleen vanhus kysyi, millaisia ihmiset olivat olleet siellä, mistä hän oli lähtenyt.

”He olivat hienoa väkeä. Rehellisiä, ahkeria ja melkeinpä liiankin anteliaita. En olisi millään halunnut lähteä sieltä.”

Tähän viisas vanhus vastasi: ”Sellaisiksi tulet huomaamaan heidät myös edessäsi olevassa kaupungissa.”

Lähde tarinaan
: Rippinuoren käsikirja/Positiivarit.

Lienee hyödyllistä pohtia asiaa joskus ja miettiä, miten suodatinten olemassaolo on vaikuttanut ja vaikuttaa siihen todellisuuteen, jota ylipäätään pystyn näkemään ja kokemaan.

Voisinko epäillä havaintojani ja mitä siitä seuraisi? Millainen ”suodatin” olisi oman elämäni kannalta hyödyllinen? Mikä avaraisi näkökulmiani ja lisäisi hyvinvointiani?

Miltä havainnot näyttäisivät ilman suodatinta, paljaina ja puhtaina?  




Jäisikö pois turhaa ajatus- ja tunnekuormaa, tarvetta reagoida voimakkaasti tai ollenkaan. Voisiko vain olla ja antaa asioiden tapahtua? 

Jos vain tutkisi elämää ja antaisi sen tapahtua. 




Jos haluat lukea Naavapukuisen naisen juttuja jatkossakin, voit käydä tykkäämässä blogin Facebook-sivuista täältä
Voit vapaasti kommentoida, olla erimieltä jne. Jos tykkäsit tekstistä, voit pistää sen jakoon.

30. heinäkuuta 2019

Venäläistä konstellaatiota - opintomatkalla Pietarissa


Osallistuin ystäväni ja kouluttajani Sirpa Tuomisen kanssa Pietarissa 29.-30.6.2019 pidettyyn kaksipäiväiseen Rasstanovka Today -konstellaatiokonferenssiin. Koska emme kumpikaan osaa venäjää alkeita enempää, meillä oli mukana tulkki. Tulkkia tarvittiin jo aiemmin paikkoja konferenssiin varatessa.


Saimme tietää konferenssista moskovalaiselta psykologi Anna Ervastratovalta, jonka yhdessä kollegansa Anna Petrovskayan toteuttamaan parityöskentelyyn ihastuimme viime syksynä ISCA:n (International Systemic Constellation Association) konstellaatiokonferenssissa. Päätimme tuolloin, että näiden naisten työskentelystä haluamme ehdottomasti oppia lisää.


Konferenssipaikka

Konferenssipaikka oli vanha rakennus Nevan rannalla. Konferenssi pidettiin toisessa kerroksessa, jonne johtivat kuopille kuluneet, paljon nähneet portaat. Kaikkien käytävien seinät olivat täynnä maalauksia. 


Neljännessä kerroksessa oli pieni kirkko, johon kävimme tutustumassa sunnuntaiaamuna ennen päivän alkua. Hissiä rakennuksessa ei ollut ja jumalanpalvelusta valmistellut nainen kertoi väkeä toimituksissa olevan vähänlaisesti, lähinnä rakennuksessa työskenteleviä henkilöitä. Pappi ja kissa olivat kuitenkin paikalla.



Järjestelyt

Kyseinen konferenssi oli järjestyksessään viides Pietarissa.
Konferenssin käytössä oli suuri sali ja kaksi pienempää huonetta, joihin kumpaakin mahtui kolmisenkymmentä henkilöä.


Molempina päivinä ohjelma alkoi klo 10 ja päättyi klo 19.30. Aamu- ja iltapäivällä oli järjestäjän puolesta kahvi/tee- sekä keksitarjoilu suuressa salissa. Pullovettä oli tarjolla kaikissa tiloissa, joka oli todella tarpeen, sillä sää oli helteinen. Lounastauko oli klo 14.30-15.45, sen aikana tosin oli kolme  45 minuutin luentoa, jotka suosiolla jätimme väliin.

Tauoilla oli mahdollista tehdä ostoksia salin reunoille pystytetyiltä esittelypöydiltä. Myynnissä oli mm. kirjoja, erilaisia rituaaliesineitä, keramiikkaa ja shamaanirumpuja. Taukojen taustamusiikkia rummutteli shamaanirumpuja myyvä mies.




Konferenssin lopuksi kiitettiin kaikkia esiintyjiä ja oli vapaa sana, jonka aikana mikrofonia kierrätettiin salissa ja osallistujat antoivat järjestäjille palautetta. Olimme ensimmäiset suomalaiset konferenssissa ja meidät pyydettiin esiintymislavalle kertomaan kokemuksistamme. Kerroimme olevamme erittäin tyytyväisiä konferenssin antiin.


Tulkkaus

Tulkkaus osoittautui haasteelliseksi, sillä aikaa kääntämiseen ei ollut ja käytetty terminologia oli vaikeaa. Tulkkina meillä oli ystävämme ja majoituimme samassa huoneistossa. Tulkki teki muistiinpanoja ja illalla kävimme vielä päivän opit läpi yhdessä, jotta mahdollisimman hyvä käsitys asioista muodostuisi kaikille. Tulihan siinä päiville pituutta. Työpajat ja harjoitukset olivat luonnollisesti helpompia seurata kuin pelkät luennot, joita myös oli paljon.


Työpajat

Molempina päivinä valittavissa oli 12 luentoa/työpajaa (+lounastauon ekstrat 3 kpl) ja lauantai-iltana lisäksi lukuisa määrä osallistujien järjestämiä esityksiä.


Työpajojen/luentojen aluksi kaikki osallistujat saivat kuulla isossa salissa noin viiden minuutin esittelyn kultakin esiintyjältä. Esittelyn ja ennakkoon jaetun ohjelman perustella viittaamalla ilmoitettiin, mihin työpajaan kukin halusi osallistua. Suurimman suosion saanut porukka jäi isoon saliin ja muut marssivat samalla käytävällä olleisiin pienempiin tiloihin. Suurin osa esiintyjistä salli vaeltelun sisään ja ulos kesken työpajojen.


Puolentoista tunnin työpajoja pitävät henkilöt olivat joko lääkäreitä tai psykologeja eri puolilta Venäjää ja yksi esiintyjä tuli Kiovasta. Ihmiset osallistuivat harjoituksiin todella innokkaasti.

Osa luentojen ja työpajojen teemoista oli tutumpia, kuten omien rajojen löytäminen, elämä ilman kipua, perhesalaisuudet, lapsuuden traumat tai sisäinen elämän valinta. 



Muutamien pajojen aiheet käsittelivät shamanismia, esimerkiksi sielunpalauttamista, yhdessä pajassa käytettiin ympyrää, jossa olivat kiinalaisessa lääketieteessä käytetyt elementit. Tarot-kortteja käyttivät monet. Kaiken kaikkiaan todella monipuolinen kattaus, josta pyrimme valitsemaan pajoja, joissa olisi harjoituksia tai konstellaatioita tehtäisi käytännössä.




Parityöskentely

Konferenssin jälkeen osallistuimme vielä neljän tunnin työpajaan, jonka Anna Ervastratova ja Anna Petrovskaya ohjasivat parityöskentelynä. Suomaisina olimme paikalla reilusti ennen pajan alkamista ja ihmettelimme, kun alkamisajankohtana meitä oli paikalla vain viisi henkilöä. Seuraavan reilun tunnin aikana heitä tippui yksitellen saliin ja taisi olla vähän toista kymmentä lopuksi. Jotkut tosin läksivät oman konstellaationsa jälkeen heti pois.


Annojen työskentelyä oli ilo seurata. Heillä oli täydellinen luottamus toistensa työhön. Menemättä konstellaatioiden sisältöihin voi vain sanoa, että he todella antoivat itsestään erittäin paljon asiakkaan hyväksi. He käyttivät myös paljon kosketusta ja omaa kehoaan.


Huomioita reissusta

Huomasimme, että käsitys konstellaatioista vaikuttaisi naapurimaassa olevan aika paljon avarampi kuin meillä. Näimme hyvin vähän perhekonstellaatioita, jollaisiin olemme Suomessa tottuneet. Sen sijaan näimme paljon erilaisia harjoituksia. Näimme ohjaajilta heittäytymistä, huumoria, läsnäoloa ja intuitiivisuutta, joka toisinaan vaikutti selvänäköisyydeltä.

Toisaalta konstellaatiot vaikuttavat olevan koulutettujen ammatilaisten käsissä. Psykologit ja lääkärit käyttivät konstellaatiota omassa työssään. 


Saimme kuulla, että psykologinen Tarot on Venäjällä psykologien yliopistollista täydennyskoulutusta. Harmi, ettei tullut kysyttyä, kuinka on shamanismin laita.

Olimme hämmästyneitä, että tulkiltakin vaadittiin osallistumismaksu. Kulttuuriero sekin. 

Huomaisimme suomalaisina olevamme aika tarkkoja aikatauluista ja läsnäolosta. Ohjaajia ei vaikuttanut haittaavan, kun ihmiset menivät ja tulivat. Eivät he siitä tuntuneet häiriintyvän mitenkään.

Taidamme olla myös jotenkin tiukkoja ja pidättyväisiä. Ehkä voisimme toteuttaa itseämme kokonaisvaltaisemmin myös ammatillisesti. Mikä meitä estää? Kysymyksiä itselle, mikä muuttuisi, mitä kokonaisvaltaisuus olisi minulle.   

Kannattaa silloin tällöin lähteä maailmalle. Etenkin itään matkustaessa oma länsimainen maailmankuva laajenee ja saattaa oppia jotain uutta. Niitä oppeja sitten voi jakaa kotoisissa olosuhteissa muille asiasta kiinnostuneille. Kiehisen konstellaatio-työpajojen aikatauluja pääset tarkastelamaan täältä


Lopuksi

Ravintolat ja kahvilat ovat laadukkaita ja valikoimaa riittää jokaiseen makuun. Metrolla on kätevää matkustaa. Netti toimii ja karttaohjelma auttaa suunnistamaan. 

Pietari on ihana kaupunki, niin kaunis ja täynnä kulttuurielämyksiä. Ennätimme käydä kiertämässä Venäläisestä museosta pienen osan. Sillä minua koskettivat erityisesti Ivan Aivazovskin valtavat  meriaiheiset työt, erityisesti yhdeksäs aalto, sen edessä olen seisonut kauan aiemminkin. Kävimme myös Verikirkossa ja Iisakin kirkossa, jotka ovat suurenmoisia.






Junalla oli tosi kätevää matkustaa. Vainikkalassa on edullinen parkkipaikka ja junakyyti on nopea. Jopa niin nopea, että meinasimme tulkin kanssa unohtaa jäädä Vainikkalassa pois junasta. Aloin jutella viereisellä penkillä matkanneiden brassien kanssa ja oli hyvät jutut konstellaatioista meneillään. Yksi seurueen jäsen oli osallistunut kotimaassaan konstellaatioon ja aikoi mennä uudelleen. Aloin sitten ihmetellä, miksi juna seisoo ja ihmisiä kävelee ulkona laukkujen kanssa. Olimme Vainikkalassa ja junan ovet olivat jo lukossa. Onneksi rajamies pelasti meidät ulos. Olisi muuten tullut Helsingin reissu samalla.



Jos haluat lukea Naavapukuisen naisen juttuja jatkossakin, voit käydä tykkäämässä blogin Facebook-sivuista täältä
Voit vapaasti kommentoida, olla erimieltä jne. Jos tykkäsit tekstistä, voit pistää sen jakoon.

27. kesäkuuta 2019

Mitä ihmisestä jää?


Käytiin ystävien kanssa kesäretkellä eräänä lauantaina. Tällä kertaa retkikohteeksi valikoitui Hytermän saari Kerimäeltä. Olin kuulut saaresta ensimmäisen kerran jo n. 30 vuotta sitten ja asia jäi jotenkin mieleen, mutta saaren nimi ja sijainti olivat vuosien varrella päässeet unohtumaan.

Nyt tilaisuus tutustua saareen lopulta tuli. Olimme saaneet selville, että Metsähallitus omistaa paikan ja nettisivuilta löytyi tietoja, joiden mukaan sinne voisi saada myös opastuksen.



Saarta on isännöinyt 1920-luvun puolivälistä paikallinen nimismies Heikki Häyrynen puolisonsa Lillin kanssa. Romu-Heikiksi ristitty paikkakunnan mahtimies keräsi intohimoisesti kansanperinnettä ja oli erityisen mieltynyt myllynkiviin. Oppaamme kertoi saareen koottujen tavaroiden olevan noin 50 kilometrin säteeltä saaresta. 

Toisinaan Heikki oli käyttänyt kyseenalaisia keinoja esineiden hankinnassa ja hyödyttänyt virka-asemaansa tavalla, joka ei nykyisen mittapuun mukaan olisi soveliasta.



Tavaroiden lisäksi Romu-Heikki on rakastanut kiviä ja betonia. Saarelle on kyhätty monenmoisia kivirakennelmia, jotka ovat edelleen kohtalaisen hyvässä kunnossa. Monet aitoista sen sijaan ovat jo melko rapistuneita, vaikka niihin on menneinä vuosina huopakatto Metsähallituksen toimesta laitettukin.



Romu-Heikki ja puolisonsa Lilli ovat saaneet viimeisen sijansa Hytermän viereiseltä pieneltä Lavia-saarelta, jonne Heikki oli saanut luvan perustaa yksityisen hautausmaan. Kiviaidan ulkopuolella lepäävät pariskunnan rakkaat koirat, joita kirkkoherra ei ollut suostunut hautausmaan muurien sisään laitettavan.




Vierailu Hytermässä sai minut miettimään, mitä ihmisestä jää jäljelle. Eihän tämä ajatus toki ensimmäistä kertaa mieleen tullut. Nyt vaan taas uudelleen ja jotenkin eri kulmasta, konkretian kautta. Aiemmin olen ajatellut Eino Leinon säkeen Hymyilevästä Apollosta kertovan asiasta tarpeeksi.

”Min verran meissä on lempeä,
sen verran meissä on ijäistä
ja sen verran meistä myös jälelle jää,
kun päättyvi päivä tää.”

Erityisesti mietin kysymystä katsoessani valtaisaa Työn muistomerkkiä, jonka rakentamiseen on kuulemma mennyt viisi vuotta.






Ajattelin Romu-Heikkiä ja hänen inspiraatiotaan. Onkohan hän halunnut jättää itsestään muiston vai onko luomisen vimma vain pakottanut tekemään? 

Millaista näkymätöntä työtä ovat tehneet ne, jotka ovat Heikin opastuksella rakennelmiin kiviä pyöritelleet ja joiden nimiä Hytermän historia ei erikseen kerro? Keitä he olivat ja mitä heistä jäi?

Ihailen Romu-Heikin työn muistomerkkiä ja kaikkea, mitä hän on kerännyt. Mitä kaikkea se on vaatinut ihmisiltä, jotka ovat jäljen jättämiseen osallistuneet? Ajatus poukkoilee jo pyramideihin, palatseihin ja linnoihin. Niitäkin ihailen, vaikka ymmärrän niiden rakentamisen vaatineen valtaisia ponnistuksia ja uhrauksia niitä rakentamaan joutuneilta. 

Jostain hiipii ikävä, syyllinen olo. Onko oikein nauttia jostakin sellaisesta, jonka tekemiseen jotkut ovat joutuneet luopumaan jopa hengestään?



Onko kuitenkin niin, kun kerrotaan Romu-Heikistä, katsotaan työn muistomerkkiä ja muita saaren rakennelmia, siinä kiteytyy monien elämä? Olisiko niin, että konkreettiset ihmisten tuotokset, kuten taide ja tieteen keksinnöt ovatkin yhteistä kertomusta? Kuten oma kertomukseni on samalla kertomusta vanhemmistani, heidän vanhemmistaan jne. Pitäisikö opetella katsomaan kauemmas ja laajemmalle?  

Jatkan ihailemista ja katson Romu-Heikin ja muiden nimensä historiaan kirjoittaneiden töitä enemmän kollektiivisella silmällä. Näen nimien taakse ja ymmärrän, että se mikä heidän nimiinsä on kirjoitettu, on enemmän. 

Ihailemalla kunnioitan myös heitä, jotka työpanoksensa ja tukensa ovat asialle antaneet. Konkreettinen jälki on heistä kaikista.
  





Jos haluat lukea Naavapukuisen naisen juttuja jatkossakin, voit käydä tykkäämässä blogin Facebook-sivuista täältä
Voit vapaasti kommentoida, olla erimieltä jne. Jos tykkäsit tekstistä, voit pistää sen jakoon.