5. toukokuuta 2019

Kiitos rohkeudesta tarttua tilaisuuteen


Olin tänään kirkossa. Harvoin tulee käytyä, mutta nyt oli hyvä syy, kun serkkuni poika pääsi ripille. Viimeksi kirjoitin siitä, että silloin kun on aihetta sanoa myönteisiä asioita toiselle, on syytä tehdä niin. Tänään oli taas aihetta sanoa.



Lumouduin kirkossa viulusta. Oli niin hienoa, kun viulun ääni yhtyi urkujen ääneen virsien säestyksessä. Upein hetki olin, kun viulun sävelet soivat lähes yksinään kolehdin keruun loppuvaiheessa. Musiikista en mitään ymmärrä ja en pysty analysoimaan sitä mitenkään. Mutta sen tiedän, että se oli niin kaunista, että lipui suoraan sydämeen.

Viulun soittaja ei näyttänyt tutulta. Haluisin kuitenkin kirkonmeiningin loputtua käydä kiittämässä häntä ihanasta elämyksestä. Koska olin parvella, se onnistuikin hyvin.

Menin kiittämään ja kävi ilmi, että koko juttu oli ollut ihana yllätys. Viulunsoittaja oli tullut juuri ennen tilaisuuden alkua kysymään kanttorilta, voisiko hän soittaa viulua konfirmaatiopalveluksen yhteydessä. Kanttorimme oli kuullut viulunsoittajan sanovan taikasanan, jolla soittamisen mahdollisuus avautui ennestään tuntemattomalle ihmiselle. Viulunsoittaja kertoi olevansa ammattimuusikko. Siinä se taikasana.

Wau. Olipa kanttorimme Leena Gröhn-Dimov rohkea. Hän osasi tarttua tilaisuuteen ja uskalsi sanoa kyllä. Olipa viulisti rohkea, kun tarjoutui soittamaan koko kirkkoväelle. Ei mitään yhteisiä harjoituksia, ei ennakkosuunnitelmia. 

Uskomatonta. Kahden ammattilaisen yhteistyö sujui kuin tanssi, jos nyt niin voi kirkollisen tilaisuuden ohjelmasta sanoa.

Lyhyessä keskustelussamme kävi ilmi, että viulunsoittajan kummilapsi oli rippilasten joukossa ja se toi hänet Kiteelle. Selvisi myös, että hän on pitänyt Joensuussa konsertteja kesäisin. Mikäli ymmärsin oikein, hän asuu ulkomailla. Kanttori kertoi, että yhteystiedot on vaihdettu ja Kiteen kirkkoonkin viulukonsertti sopisi oikein hyvin. Lupasin tulla kuuntelmaan, jos sellainen järjestyy.

Kysyin vielä, mikä viulistin nimi on ja hän kertoi olevansa Sofia Kortelainen.




Kiitos Leena. Kiitos Sofia. Olette rohkeita ja taitavia naisia.

Olin tosi iloinen, että kuulin tämän tarinan näiltä naisilta. Se luo mukavalla tavalla uskoa hyvän olemassa oloon. Jokainen voi vaikuttaa omalla tavallaan. 

Samanlaista rohkeutta ja vaikuttamisten mahdollisuuksia toivon tänään konfirmaatiotilaisuudessa olleille rippilapsille. Kuunnelkaa sydäntänne ja uskaltakaa tarttua tilaisuuksiin, joissa ympäristölle tuotetaan hyvää.



Lopuksi vielä Vesa-Matti Loirin Ystäväni-laulun sanat, joilla onnittelimme serkkuni poikaa. 

Minä toivon sinulle,
elämäsi matkalle:
Sen verran onnea,
ettet kesken katkea.

Sen verran valoa,
et tiedät kenen viereen istua.
Ja sen verran pimeyttä,
että on pakko rukoilla.

Sinä ystäväni niin kirkkaana soit,
sulla on kaikki jo mukana.
Sinä maailmaa mittaillen kantaa sen voit,
mikä on kaikkein arvokkainta.

Toivon sen verran murhetta,
ettet sorra heikkoa.
Ja sen verran rakkautta,
et tiedät milloin vaieta.

Sen verran viisautta,
et tunnistat ystäväsi.
Ja sen verran kipua,
että osaat antaa anteeksi.
(Säv./san. Markus Koskinen ja Pepe Johansson.)


Jos haluat lukea Naavapukuisen naisen juttuja jatkossa, voit käydä tykkäämässä blogin Facebook-sivuista 
täältä

Voit vapaasti kommentoida, olla erimieltä jne. Jos tykkäsit tekstistä, voit pistää sen jakoon. 





21. huhtikuuta 2019

Sano jos meinaat


Olin antoisassa koulutuksessa, jossa oli muutamia tapaamisia puolen vuoden aikana. Teemanamme oli ”Kun puhuminen ei riitä – psykoterapeuttisia vuorovaikutusmenetelmiä käytännön työhön”. Parinkymmenen hengen ryhmämme osallistujat olivat useilta eri aloilta ja monen ikäisiä.

Viimeisenä päivänä oli todella virkistävää kuulla, kuinka osallistujat olivat soveltaneet oppeja omassa työssään. Näimme ja kuulimme upeita esityksiä ja puheenvuoroja.

Itse tein lyhyen kuvakoosteen äidistä. Halusin saada kokemuksen siitä, miltä tuntuu, kun työstää videon avulla itselleen merkityksellistä ja koskettavaa asiaa.

Huomasin koulutuksen päätyttyä, että minun olisi pitänyt puhua yhdelle ihmiselle koulutuksessa. Jäi kaduttamaan, etten sanonut, mitä ajattelin.

Nykyisinhän koulutuksissa ei enää jaeta nimilistoja tietosuojakäytäntöjen vuoksi. Esittelykierrokselta nimet eivät millään jää mieleen. En ole (vielä) oppinut nuorten sukupolvien tapaa sujuvasti verkostoitua tauoilla yhteystietojen saamiseksi. Mikä avuksi?

Asia pyöri mielessä useaan otteeseen ja sitten muistin, missä henkilö sanoi olevansa töissä. Jälleen kerran netti tuli avuksi ja henkilön yhteystiedot selvisivät. Jippii, voisin sittenkin sanoa sanottavani.

Mikä sitten on niin tärkeää, että se ei voi jäädä sanomatta? Mikä jäi hampaankoloon?

Hampaankoloon ei jäänyt kerrassaan mitään. Pikemminkin sydänalaan asettui lämmin tunne.

Ihastuin tämän henkilön tapaan olla. Hän oli niin luonnollinen ja läsnä oleva, että ihailin sitä suuresti. Hänen perusarvonsa ja tapa suhtautua elämään näyttäytyivät todella juurevina ja kunnioittavina. Hänen tapansa ilmaista asioita oli kaunista ja syvällistä, siinä ei ollut mitään alleviivaavaa tai itseä korostavaa. Hän vaikutti todella kiinnostavalta ihmiseltä. Halusin sanoa, että hänen läheisensä ja asiakkaansa ovat todella onnekkaita, kun heillä on hänet lähellään.

Kun ihminen on aidosti oma itsensä, se on valtavan kaunista ja säteilee ympäristöönsä jotain sellaista, johon voi luottaa. Se eheyttää ilman sanoja.

Halusin kiittää häntä, että hän on juuri sellainen kuin on.

Tämän halusin sanoa ja onneksi pystyn sanomaan.


Puhuminen ei aina ole tarpeen tai tarpeeksi. Joskus on kuitenkin yllättävän tarpeellista saada sanottua asioita, jotka ovat koskettaneet itseä. Jostain syystä se tuntuu olevan vähintään yhtä tärkeää sanojalle kuin henkilölle, jolle viesti on osoitettu. 

Jotenkin sanominen muistuttaa itseä omista arvoista, siitä mikä minulle on tärkeää. Kun sanon toiselle, mikä minua koskettaa hänen tavassaan olla, saan taas kosketukseen johonkin syvään ja hyvään itsessäni. Muistan, mikä minulle on tärkeää, mitä arvostan ja mikä tuottaa minulle hyvää oloa. Kun sanon sen palautteena toiselle itsekin vahvistun. 

Kun sinua kosketataan sano siis sinäkin, älä jätä meinaamiseksi.

Siitä äiti-videosta vielä. Videotyöskentely toimi hyvin itselleni merkittävien asioiden käsittelyssä. Jatkan vielä työstämistä, kun saan skannattua lisää kuvia. Ehkä se jossain vaiheessa valmistuu.



Jos haluat lukea Naavapukuisen naisen juttuja jatkossakin, voit käydä tykkäämässä blogin Facebook-sivuista täältä

Voit vapaasti kommentoida, olla erimieltä jne. Jos tykkäsit, voit pistää sen jakoon.

3. huhtikuuta 2019

Tunnepurkaus -tehtävä


Käyn noin kerran kuukaudessa päiväkirjaryhmässä, jossa ohjaaja antaa meille tehtäviä. Viimeksi tehtäväksi annetiin kirjoittaa tunnepurkaus. Esimerkiksi, ilon, surun, pettymyksen, raivon, vihan, autuuden, pelon, häpeän, kauhun, seesteisyyden, rauhan, toiveikkuuden, rakkauden purkaus.

Piti kuvata tarkasti, millainen se on, missä tunne tuntuu kehossa, minne se tuntuu kehossa asettuvan, miten se vaikuttaa, mitä se saa minussa/elämässäni aikaan, mitä se tekee ajattelulle, miten vaikuttaa tahdonvoimiin, mitä muita tunteita se tuo tullessaan?

Tehtävä osoittautui sangen vaikeaksi. Takerruin sanaan purkaus, joka tuntuu kovin vahvalta. Olen miettinyt monta päivää, onko minulla nykyisin tunnepurkauksia. Millaisia ne ovat? Tuntuu, että ne ovat tulleet vaisummiksi. Niistä on leikkautunut pois terä ja syvyys.

Olenko sitten jotenkin lamaantunut, masentunut tai toivoton? Sitäkään en tunnista. Millainen tunnepurkaus tulee tällaisesta olosta? Aika kesy ja mitäänsanomaton. 

Miten näin on käynyt? Missä vaiheessa asiat ja tunteet lakkasivat olemasta syviä ja huippuja, ihkuja ja sykähdyttäviä, maata kaatavia ja taivaita hipovia?




Olen kyllä ollut erittäin vihainen vanhusten hoidon epäkohtien johdosta. Siinäkin on auttanut toiminta. Ainakin toistaiseksi. On tuntunut, että pystyy tekemään jotakin. Ainakin muistutuksen. Pitämään silmät auki ja kyseenalaistamaan. 

Mietin, onko minussa surua, jotain syvää surua, josta en ole täysin tietoinen. Se voisi liittyä vanhenemiseen, elämästä luopumiseen. Polven napsahdus ja aamulääke kerrallaan. Askel kohti kuolemaa. Sekö minut tasoitti? Vai onko se huoli, jota läheistäni kannan?




Onko se ajatusnippu tai -häive, joka piileksii jossain aivojen harmaan aineen kätköissä kuin yllätys, jonka olemassa olon tiedän selvästi, mutta jota en haluaisi löytää. 

Minä vanhenen ja niin käy lapsillenikin. Kuka heistä pitää huolta, kun he ikääntyvät. Millainen Suomi ja maailma on heille? Kannanko maailmantuskaa nyt kuudenkympin ja kuoleman välissä? Jäikö se välistä murrosiässä? 

Mitä, jos olenkin seestynyt. Viisastunut ja kypsynyt. Tullut siihen ikään, ettei minun tarvitse reagoida voimallisesti. Vähempikin riittää. Jospa jo olen kokenut niin paljon, että ekakertojen vuortenhuiput ja hanklien aikojen syvät aallonpohjat ovat jo tuttuja. 

Minun ei vaan tarvitse. Olen ja annan elämän tuoda mitä se tuo. Saan vain olla ja olen.

Tunnepurkaukseni taitavat olla hyvin loivia ja kesyjä. 

Nautin paljon yksinkertaisista ja tavallista asioista, kuten harmaapäätikan vierailusta lintulaudalla, kehräävästä kissasta, puolison käsivarresta ympärilläni ennen nukahtamista, hankiaiskävelystä, onnistumisenkokemuksista kohtaamisissa, vanhoista valokuvista, tervan tuoksusta. Voisin jatkaa tätä listaa vaikka kuinka pitkälle.

Ja kyllä. Nämäkin pienet tunnekokemukset tuntuvat kehossa ja antavat lämpimän tunteen mieleen. Ne asettuvat paikoilleen minuun ja kääntävät kaiken oikeaan asentoon. Ne muuttavat minua hetken kerrallaan. Se riittää ja on tarpeeksi. 

Kun asetun kokemaan ja olemaan läsnä kokemuksessani, olen hetken samaa olemusta maailman kanssa. Läsnäolossa on kaikki. En kaipaa mitään muuta. Elämä on juuri siinä hetkessä täydellistä. 

Tunnen energian virtaavan lävitseni ja kaikki on hyvin. 




Jos haluat lukea Naavapukuisen naisen juttuja jatkossakin, voit käydä tykkäämässä blogin Facebook-sivuista täältä

Voit vapaasti kommentoida, olla erimieltä jne. Jos tykkäsit tekstistä, voit pistää sen jakoon.

Sinua saattaa kiinnostaa myös kirjoitus Kuka minä kerran olin

23. maaliskuuta 2019

Milloin kannattaa tehdä muistutus vanhusten hoidosta?

Olen keskustellut vanhustenhoidosta paljon viime aikoina monien ihmisten kanssa. Keskustelu ei kuitenkaan riitä, vaan tarvitaan tekoja. 

Tässä kirjoituksessa kerron sinulle, milloin kannattaa pohtia muistutuksen tekemistä vanhusten hoidosta. Kirjoituksen lopussa perustelen myös, miksi se on juuri sinun tehtäväsi.

Muistutuksen voi tehdä itse asiakas tai hänen hoidostaan huolestunut omainen, ystävä tai muu hoitopaikassa vieraileva ihminen. Toki muistutuksen voi tehdä myös hoitohenkilökuntaan kuuluva henkilö, mutta valitettavasti työpaikan menettämisen pelko ehkäisee sitä, vaikka halua toimia olisikin. 

Muistutuksen voi tehdä kuka tahansa, joka näkee, että kaikki ei ole kohdallaan.


Mistä voit huomata, että vanhuksen hoidossa kaikki ei ole niin kuin kuuluisi?


1.     Vanhuksen perushoito ontuu
-        vanhus laihtuu
-        vanhus ei pysty syömään ja ruoka seisoo lautasella syöttämättä
-        asukkaita ei ennätetä käyttää vessassa
-        asukkaita ei ennätetä nostaa sängystä ylös
-        tieto vanhuksen asioista ei siirry vuorosta toiseen

2.     Vanhuksen hygienian taso on heikentynyt
-        kynnet ovat leikkaamatta
-        hiukset ovat takkuiset ja likaiset
-        parta on ajamatta, tukka leikkaamatta
-        vaippa haiskahtaa
-        vaatteet ovat likaiset

3.     Virkistystoiminta on puutteellista tai sitä ei ole
-        vanhukset istuvat yksin tai keskenään sidottuna tuoliin tai sänkyyn
-        ulkoilumahdollisuutta ei ole

4.     Hoitajat
-        ovat kiireisiä ja heitä ei löydä helposti yksiköstä
-        vaihtuvat tiheästi, eivätkä siten tunne asukkaita
-        ovat paljon sairauslomilla
-        eivät tiedä ja tunne vanhuksen asioita
-        ovat epäpäteviä, joillakin ei ole lähi- tai sairaanhoitajan koulutusta
-        joutuvat tekemään paljon muita kuin hoitoon liittyviä tehtäviä (pyykkihuolto, siivous, ruokahuolto)
-        vastuuhenkilö puuttuu tai on harvoin paikalla

5.     Yhteydenpito omaisiin on puutteellista
-        omaiset eivät tiedä, kuka vanhuksen omahoitaja on
-        hoito- ja palvelusuunnitelmapalavereja ei ole pidetty tai omainen ei ole saanut kutsua niihin tai ei tiedä, mitä suunnitelmassa on sovittu ja mitä siihen on kirjoitettu
-        tiedonkulku omaisille on satunnaista tai puuttuu vanhuksen voinnin muuttuessa
-        palautetta ei kysytä tai sillä ei ole vaikutusta asioihin

6.     Hoitokodin puitteissa ilmenevät pulmat
-        yleinen epäsiisteys
-        tahmaiset lattiat ja huonekalut
-        epäkäytännölliset tilat, esim. apuvälineitä on vaikea käyttää ahtauden vuoksi
-        sopimaton lämpötila; huoneissa on liian kylmä tai kuuma
-        apuvälineet, kuten kahvat WC-tiloista puuttuvat

7.     Vanhukselle on puettu yövaatteet kovin aikaisin, jolloin päivärytmi sotkeutuu

8.     Henkilökunnan tieto-taitotaso vaikuttaa puutteelliselta
-        vanhusten hoidon ja erityisesti muistisairauksien erityisosaamista ei ole riittävästi, joka näkyy muun muassa konfliktitilanteiden hoidossa
-        saattohoito-osaamista ei ole riittävästi
-        hoitajina käytetään epäpäteviä henkilöitä

9.     Väkivaltaisuus
-        yksikössä on väkivaltaisesti käyttäytyviä henkilöitä, joiden oikea paikka ei ole vanhusten parissa
-        vanhuksella on mustelmia, joille ei löydy selitystä

10.  Yksikössä käytetään rajoittavia toimenpiteitä
-        hygieniahaalari, joka estää vanhusta oma-aloitteisesti tekemästä tarpeitaan
-        tuoliin sitominen
-        asuinhuoneiden ovet ovat lukittuina
-        rajoittaville toimenpiteille ei ole lääkärin määräystä

11.  Kuntoutusta ei pystytä järjestämään
-        tilapäisten voinnin huononemisten esim. flunssan jälkeen vanhusta ei kuntouteta, vaan hän jää liikuntakyvyttömäksi, vaikka aiemmin käveli
-        kuntouttava työskentelyote ei näy toiminnassa (syynä voi olla osaamisen puute tai kiire, mikä pakottaa tekemään asioita asiakkaan puolesta). Vanhuksia kuljetetaan pyörätuolilla, vaikka he pystyisivät kävelemään, heidät puetaan, vaikka he pystyisivät ohjattuna pukemaan jne.

12.  Sairaanhoidolliset tarpeet jäävät liian vähälle huomiolle tai huomioimatta
-        äkillisissä voinnin muutoksissa vanhus ei pääse asianmukaiseen hoitoon
-        lääkitysten tarkastukset jäävät tekemättä ja esimerkiksi tilapäiseksi tarkoitetut lääkkeet jäävät pysyviksi
-        lääkärin käyntejä ei pystytä järjestämään 
-        lääkäri ei tapaa vanhusta, vaan asiat hoidetaan ainoastaan konsultoimalla
-       voinnin heikentyessä lääkäriin ei oteta yhteyttä
-        geriatrin palveluita ei ole tai niitä ei käytetä



Heräsipä sinulle huoli mistä tahansa, kysy siitä hoivayksiköstä hoitajilta ja vastuuhenkilöltä. Ellet vakuutu vastauksista tai kohennusta ei tapahdu, tee muistutus. 

Voit kysyä neuvoa sosiaaliasiamieheltä. Pohjois-Karjalassa vaikuttavan Siun soten sosiaaliasiamiesten yhteystiedot löytyvät tästä.

Voit tehdä palvelun hankkijalle muistutuksen. Siun soten muistutuslomakkeen löydät täältäLomakkeella on vähäisesti tilaa ja voit laittaa liitteeksi erillisen paperin tai valokuvia.
      
      Sinua saattavat auttaa Aluehallintoviraston sivujen vanhusten hoivapalvelujen usein kysyttyjen kysymysten vastaukset, jotka löytyvät täältä.


 Miksi juuri sinun on tehtävä kirjallinen muistutus vanhuksen hoidosta?


1.     Olet jo keskustellut epäkohdista yksikön vastuuhenkilön kanssa ja asiat eivät ole muuttuneet. Tilanteessa tarvitaan valvovalle viranomiselle tiedottamista, jotta asioihin saadaan kohennusta. 

2.     Vanhus itse ei kykene puolustamaan oikeuksiaan. Hän tarvitsee apuasi.

3.     Epäkohdat ovat huomattavia. Mieti asiaa vanhuksen kannalta. Jonkun on puututtava asioihin. Tee se.

4.     Epäkohdat ovat toistuvia. Jos olet nähnyt epäkohdat, on vastuullasi toimia. 

5.     Vanhuksen terveys vaarantuu tai on vaarantunut laiminlyöntien johdosta. Vanhuksella on oikeus turvalliseen hoivaan. Jotkut vakavimmista laiminlyönneistä saattavat täyttää rikoksen tunnusmerkit ja vanhuksella saattaa olla oikeus saada korvauksia. Voit auttaa oikeuden toteutumisessa. 

6.     Voit auttaa valvovaa viranomista saamaan kokonaiskuvan havaituista pulmista. Viranomainen tekee sekä sovittuja valvontakäyntejä että käyntejä etukäteen ilmoittamatta. Käynneillä viranomainen selvittää muun muassa yksikön omavalvontaa, hoito- ja palvelusuunnitelmien ajantasaisuutta ja henkilöstön  riittävyyttä. Resurssit ovat rajalliset ja valvontaa on helpompi suorittaa, kun epäkohdista on olemassa muistuksista saatua tietoa. Mikäli samasta yksiköstä tulee useita muistuksia, on selvää, että valvontaa kohdistetaan enemmän sinne. Sen vuoksi on tärkeää, että muistutuksia epäkohdista tehdään. 

7.     Jokainen muistutus käsitellään ja voi auttaa läheisesi lisäksi muitakin. Saat muistutukseesi vastauksen noin kuukauden kuluessa ja sinulle jää dokumentti asiasta. 

8.     Vaikka omaisesi olisi jo poistunut yksiköstä, muistutuksella voi olla merkitystä toisille. Voimasi ovat ehkä vähissä, mutta ehkä jaksat vielä tehdä muistuksen tai saat jonkun auttamaan sen tekemisessä.  

9.     Hoito on kallista ja sillä on tietyt kriteerit. Ostajalla on oikeus ja velvollisuus tietää, millaista palvelua hän hankkii, jotta jatkossa pystyy tekemään parempia valintoja.

10.  Vanhuksella on oikeus saada asianmukaista palvelua. Auta häntä pitämällä hänen puoliaan. 

11.  Heikosti hoidetut yksiköt saavat mahdollisuuden parantaa toimintaansa, jolloin vanhusten olot korjaantuvat. 

12.  Yksiköt, joissa on huomattavia puutteita, voidaan ottaa kunnallisten palvelujen piiriin tai ne voidaan lakkauttaa. Tämä on äärimmäinen ratkaisu, mutta joskus tarpeen, jotta asiallinen hoiva vanhuksille pystytään tarjomaan. 

13.  Asialla on suuri merkitys yhteiskunnallisesti. Mitä enemmän huomiota asia saa, sitä paremmat mahdollisuudet on vanhusten asioiden kohenemiseen.

14. Vanhusten hoidon tilanne on nyt tullut julkiseen keskusteluun ja sinun ei tarvitse pelätä muistuksen tekemistä. Sinun ei tarvitse varoa omaisesi, hoitokodin tai hoitajien puolesta. On kaikkien etu, että vanhusten asioita saadaan paremmalle tolalle. 

Älä siis jätä asiaa muiden vastuulle, vaan toimi itse. 


Jos haluat lukea Naavapukuisen naisen juttuja jatkossakin, voit käydä tykkäämässä blogin Facebook-sivuista täältä

Voit vapaasti kommentoida, olla erimieltä jne. Jos arvelet kavereittesi hyötyvän tekstistä, voit pistää sen jakoon.

Sinua saattavat kiinnostaa myös aiemmat teemaan liittyvät kirjoitukset On ihan pakko valittaa ja Hankala omainen









16. maaliskuuta 2019

Se olikin norsu


Pidin sitä häiritsevänä lumikinoksena, joka alkoi sentti sentiltä ottaa minua päähän. Se esti näkyväisyyden keittiön ikkunasta pihalle. Erityisesti lintulaudalle, jonka asiakkaita hyvin mielelläni seuraan.

Nyt toivoisi kevään alkavan antaa merkkejään, onhan jo maaliskuun puoliväli. Taivas antoi kuitenkin taas 10 cm uutta lunta. Tykkään lumesta, mutta näköalan typistyminen päivä päivältä alkoi jo kismittää ja huomasin olevani vähän ärsyyntynyt.

Näin pari päivää aiemmin joitakin kavereiden laittamia lumisia kuvia Facebookissa ja postasin kuvan keittiön ikkunan näkymästä.


Yksi kavereista ajatteli heti norppavauvoja ja oli hyvillään, että tänä vuonna niillä olisi pehmeät ja lämpimät pesät. Totta. Huomasin ajattelevani, että tänä talvena ei keinopesiä ole tarpeen tehdä. Hienoa.

Toinen ystäväni kirjoitti. ”Hieno ja lempeän näköinen norsu teillä ikkunan takana!”

Totta tosiaan. Norsuhan se siinä on. Kun sen ystäväni avustuksella näin, en enää voinut olla sitä näkemättä.

Ja se muutti kaiken. Lumikasa ei enää ollut häiritsevä, vaan sitä katsoessa näin norsun. Siinä se köllötteli kaikessa rauhassa keittiön ikkunan alla. Suuri, kaunis ja lempeä otus. Ajatella, norsu meidän keittiön ikkunan alla.

Ymmärsin taas uudella tavalla, mitä Antti S. Mattila luennoilla ja Näkökulman vaihtamisen taito -kirjassaan, aikoinaan opetti. 

Kun näkökulma vaihtuu, vaihtuvat myös tuntemukset. Koko asia muuttuu, eikä koskaan enää ole sama.

Kun nyt katson lumikasaa, on se minulle norsu. Ihan väkisinkin hymyilen sitä katsoessani.

Kun se jossain vaiheessa sulaa, minulle ehkä tulee sitä ikävä.

Kiitos kaverit! 

Jos haluat lukea Naavapukuisen naisen juttuja jatkossakin, voit käydä tykkäämässä blogin Facebook-sivuista täältä





9. maaliskuuta 2019

”Unohda se suku”


”Unohda se suku.”

Tällaisen ohjeen oli eräs henkilö saanut terapeutiltaan. Hän oli jäänyt miettimään, pitäisikö niin tehdä.

Yksittäisenä lauseena tuo tuntuu verrattain omituiselta. Tiedäthän, jos sinulle sanotaan ”älä ajattele punaista vasaraa”, mitä silloin ajattelet. Toisekseen, sukua on vaikea unohtaa. Kannathan sitä mukanasi aina geeneissä ja monin tavoin muutoinkin.


Mitä keskustelussa terapeutin kanssa oli oikeastaan sanottu ja mihin yhteyteen terapeutin suuhun laitetut sanat saattoivat liittyä? Olisiko niin, että hän olisi sanonut tai tarkoittanut, että henkilön pitäisi unohtaa sukuun liittyvät kielteiset ja omaa elämäänsä rajoittavat ajatukset ja uskomukset?

Olisiko ajatuksena ollut, että henkilö alkaisi elää omaa elämäänsä sen sijaan, että hautoisi katkeruuden karvasta kalkkia? Yksi keskustelussa mukana ollut viisaasti sanoi: ”Katkeruus on kuin ottaisi itse myrkkyä toivoen, että toinen kuolee”.

Katkeruus kalvaa ihmisen sisältä päin tyhjäksi kaikesta arvokkaasta. Jos ei pidä varaansa, se syö kaiken ja jättää jäljelle vain kehää kiertävät ajatukset vääryyden, kaltoinkohtelun, epäoikeudenmukaisuuden tai jonkin muun hankalaksi koetun tunteen. Epämiellyttävän jälkimaun jostain sellaisesta, jonka kohteena kokee olleensa tahtomattaan ja ilman mahdollisuutta vaikuttaa kokemaansa.

Katkeruudesta ja suvun syyttämisestä voi huomaamatta tulla koko elämän sisältö.

Omiin ajatuksiinsa jokaisella on yksinoikeus. Voit ajatella mitä haluat, miten paljon haluat, missä tahansa. Sinun ei tarvitse tehdä tiliä ajatuksistasi kenellekään. Voit myös tarkkailla ajatuksiasi. Ovatko ne hyödyllisiä sinulle? Tuottavatko hyvinvointia itsellesi?

Voit tehdä huomioita ajatustesi seurauksista. Millaisia tunteita ja kehotuntemuksia ne saavat aikaan? Voit pysähtyä seuraamaan ajatuksiasi ikään kuin matkan päästä. Kuinka paljon ja millaisia ajatuksia ajattelet? Rajoittaako näköalaasi jokin opittu uskomus? 


Ehkä tiedätkin, että energia menee huomion suuntaan. Kuinka paljon energiaa annat ajatuksissasi muille? Mitä, jos suuntaisit ajatuksiasi ja energiaasi toisin. Ehkä sanot, ettet millään pysty unohtamaan, etkä varsinkaan antamaan anteeksi tapahtuneita vääryyksiä. Että on liikaa vaadittu, suorastaan kohtuutonta edes pyytää sitä.

Elämä ei ole reilua. Se on tiedossa. Usein kuulee sanottavan, että suku on pahin. 

Voisitko alkaa hyväksyä elämän ja suvun niin kuin ne ovat? Päästää irti vaatimuksesta, että se olisi jotenkin toisin, kun se ei kuitenkaan ole. Se on niin kuin se on. Faktat ovat niin kuin ne ovat. Historia ei muutu, mutta olotilasi voi muuttua muuttamalla ajatuksia. 

Voit toki syyttää sukua ja menneitä tapahtumia oman elämäsi vaikeuksista. Mieti hetki, onko silloin niin, että teet itsestäsi voimattoman, uhrin. Olet toki voinut olla uhri jossain vaiheessa, mutta sinun ei tarvitse jäädä uhrin asemaan. Uhrina annat oman voimasi toisten haltuun. Se ei tunnu oikein reilulta itseäsi kohtaan.

Pidätkö väkisin kiinni, jostain joka tekee sinulle kipeää? Sekään ei tunnu reilulta itseäsi kohtaan.

Olisiko syytä ottaa oma voimasi käyttöön ja hyväksyä pystypäin ja kuitenkin nöyrästi, mitä on tapahtunut? Todeta, että näin on.

Tällaiset kortit sain elämän pelissä. Jako ei mennyt tasan, mutta näillä mennään.

Voit pelata korteillasi parhaaksi katsomallasi tavalla. Voit myös tehdä omat sääntösi. Voit katkaista sukuun ja perheeseen liittyvät hankalat tavat ja toimintamallit. Voit päästää irti ja toimia itse niin, ettet siirrä kokemiani ikävyyksiä eteenpäin.

Kokemustesi vuoksi voit valita toisin. Voit valita ajatuksesi. Se on hyvin tärkeä valinta oman hyvinvointisi kannalta.



Olisiko niin, että suvun unohtamisen sijaan pitäisikin muistaa ja kunnioittaa kaikkea, mikä on tehnyt  sinusta sinun?

Tarvitseeko silloin unohtaa? Voisiko vain päästää irti haitallisista uskomuksista, ajatuksista ja tunteista? Antaa asioiden olla. Huomata, mitä ominaisuuksia hankalat asiat ovat sinulle antaneet. Miten ne ovat sinua muovanneet? Voisiko päästää irti katkeruudesta? Voisiko unohtaa positiivisesti?

Voisitko harjoitella uudenlaisia ajatuksia? Ajatusten uudelleen ohjelmoiminen on samanlaista kuin lihasten treenaaminen. Saattaa tuntua äkkiseltään hankalalta, mutta säännölliset treenit tuottavat tulosta. Siitä voit olla varma. Kokeile ihmeessä. Saatat yllättyä niiden voimasta.

Joskus on vaikeaa päästää irti menneisyyden kokemuksista omin keinoin. Jos tuntuu, että suku on pahin ja se hallitsee ajatuksiasi ja vaikuttaa tunne-elämääsi liikaa, kannattaa miettiä avun hankkimista. Vertaistuki ja ystävien kanssa keskustelu auttavat monia. Joskus keskustelu psykoterapeutin tai muun ammattilaisen kanssa selkeyttää omia ajatuksia ja auttaa avaamaan uusia näköaloja. 

Perhekonstellaatio on yksi menetelmä perhessä ja suvussa vaikuttavien ylisukupolvisten asioiden tarkasteluun. Konstellaatio-työpajoja pidetään Kiehisessä Kiteellä. Jos kiinnostut, voit lukea lisää Kiehisen tapahtumakalenterista.

Voi olla, että konstellaatiotyöskentelyn jälkeen unohtamisen sijaan haluatkin tutustua sukuusi yhä paremmin.