19. elokuuta 2019

Millaiset "silmälasit" pistit tänään?


En puhu nyt silmälaseista, joita vaihdetaan tyylin mukaan tai silloin kun on aika vaihtaa lasit uusiin. Haluan tarkastella kulttuurisia silmälaseja. Oikeastaan tarkoitan kulttuurisilla silmälaseilla enemmän kuin kulttuuria. Oikeastaan kaikkea sitä, mitä näkee kun katsoo jotakin itselleen vierasta. 

Jotain oman elinpiirin, kodin, perheen reviirin ulkopuolista. Oikeastaan se koskee myös sitä, miten katsoo itseään. Tarkemmin ajatellen, se taitaa koskea ihan kaikkea.




Millaisen suodattimen läpi katson maailmaa? Katsonko sallivasti ja kiinnostuneena vai kenties arvottaen ja torjuen? Ennakkoasenne vaikuttaa hirvittävän paljon siihen, millaisia havaintoja syntyy. 

Havaintojen perusteella syntyvät ajatukset ja tunteet. Ei siis kovinkaan vähäpätöinen asia.



Sanotaan, että rakastunut ihminen näkee kaiken vaaleanpunaisten silmälasien läpi. Luonto on järjestänyt sen niin, koska se on suvunjatkamisen kannalta tarkoituksenmukaista. Vikoja rakkauden kohteessa on ei vain näe. Joku sanoo varmaan tässä kohti, että ei näe, ei ennen kuin on liian myöhäistä. 




Jossain vaiheessa suomut putoavat silmiltä ja joissakin tilanteissa on vaikea, jopa lähes mahdotonta nähdä samaisessa henkilössä mitään hyvää. Molemmissa tapauksissa havainnot lienevät vääristyneet. Vaaleanpunainen suodatin on kääntynyt toiseen asentoon. Sekin suodatin auttaa vaikkapa tilanteessa, jossa on oman itsensä vuoksi syytä ottaa etäisyyttä toiseen ihmiseen.




 ”Silmälasisuodatin” taitaa olla pitkälti peritty, vaikkei geenien kautta. Vanhempien uskomukset, ajatukset ja tunteet vaikuttavat maailmankuvamme perustavanlaatuisella tavalla. 

Näen sitä, mitä minua on opetettu näkemään, pelkään sitä, mitä minut on opetettu pelkäämään jne. Toki ympäristö, koulutus ja muut asiat vaikuttavat myös. Ne voivat sekä poistaa suodattimia että tuoda niitä lisää.

Tähän kohtaan sopii tarina nimeltään "Millaisia ihmisiä sinä tapaat?" 

Suurta kaupunkia lähestyvä matkamies kysyi tien pientareella istuvalta vanhalta mieheltä: ”Millaisia ihmiset ovat tässä kaupungissa?”

”Millaisia he olivat siellä, mistä olet tulossa?”

”Hirvittävää sakkia. Ilkeitä, epäluotettavia ja itsekkäitä” hän vastasi.

”Valitettavasti minun on myönnettävä, että tämän kaupungin ihmiset ovat samanlaisia.”

Tuskin oli ensimmäinen matkamies kadonnut näkyvistä, kun jo toinen pysähtyi ja kysyi saman kysymyksen. Jälleen vanhus kysyi, millaisia ihmiset olivat olleet siellä, mistä hän oli lähtenyt.

”He olivat hienoa väkeä. Rehellisiä, ahkeria ja melkeinpä liiankin anteliaita. En olisi millään halunnut lähteä sieltä.”

Tähän viisas vanhus vastasi: ”Sellaisiksi tulet huomaamaan heidät myös edessäsi olevassa kaupungissa.”

Lähde tarinaan
: Rippinuoren käsikirja/Positiivarit.

Lienee hyödyllistä pohtia asiaa joskus ja miettiä, miten suodatinten olemassaolo on vaikuttanut ja vaikuttaa siihen todellisuuteen, jota ylipäätään pystyn näkemään ja kokemaan.

Voisinko epäillä havaintojani ja mitä siitä seuraisi? Millainen ”suodatin” olisi oman elämäni kannalta hyödyllinen? Mikä avaraisi näkökulmiani ja lisäisi hyvinvointiani?

Miltä havainnot näyttäisivät ilman suodatinta, paljaina ja puhtaina?  




Jäisikö pois turhaa ajatus- ja tunnekuormaa, tarvetta reagoida voimakkaasti tai ollenkaan. Voisiko vain olla ja antaa asioiden tapahtua? 

Jos vain tutkisi elämää ja antaisi sen tapahtua. 




Jos haluat lukea Naavapukuisen naisen juttuja jatkossakin, voit käydä tykkäämässä blogin Facebook-sivuista täältä
Voit vapaasti kommentoida, olla erimieltä jne. Jos tykkäsit tekstistä, voit pistää sen jakoon.

30. heinäkuuta 2019

Venäläistä konstellaatiota - opintomatkalla Pietarissa


Osallistuin ystäväni ja kouluttajani Sirpa Tuomisen kanssa Pietarissa 29.-30.6.2019 pidettyyn kaksipäiväiseen Rasstanovka Today -konstellaatiokonferenssiin. Koska emme kumpikaan osaa venäjää alkeita enempää, meillä oli mukana tulkki. Tulkkia tarvittiin jo aiemmin paikkoja konferenssiin varatessa.


Saimme tietää konferenssista moskovalaiselta psykologi Anna Ervastratovalta, jonka yhdessä kollegansa Anna Petrovskayan toteuttamaan parityöskentelyyn ihastuimme viime syksynä ISCA:n (International Systemic Constellation Association) konstellaatiokonferenssissa. Päätimme tuolloin, että näiden naisten työskentelystä haluamme ehdottomasti oppia lisää.


Konferenssipaikka

Konferenssipaikka oli vanha rakennus Nevan rannalla. Konferenssi pidettiin toisessa kerroksessa, jonne johtivat kuopille kuluneet, paljon nähneet portaat. Kaikkien käytävien seinät olivat täynnä maalauksia. 


Neljännessä kerroksessa oli pieni kirkko, johon kävimme tutustumassa sunnuntaiaamuna ennen päivän alkua. Hissiä rakennuksessa ei ollut ja jumalanpalvelusta valmistellut nainen kertoi väkeä toimituksissa olevan vähänlaisesti, lähinnä rakennuksessa työskenteleviä henkilöitä. Pappi ja kissa olivat kuitenkin paikalla.



Järjestelyt

Kyseinen konferenssi oli järjestyksessään viides Pietarissa.
Konferenssin käytössä oli suuri sali ja kaksi pienempää huonetta, joihin kumpaakin mahtui kolmisenkymmentä henkilöä.


Molempina päivinä ohjelma alkoi klo 10 ja päättyi klo 19.30. Aamu- ja iltapäivällä oli järjestäjän puolesta kahvi/tee- sekä keksitarjoilu suuressa salissa. Pullovettä oli tarjolla kaikissa tiloissa, joka oli todella tarpeen, sillä sää oli helteinen. Lounastauko oli klo 14.30-15.45, sen aikana tosin oli kolme  45 minuutin luentoa, jotka suosiolla jätimme väliin.

Tauoilla oli mahdollista tehdä ostoksia salin reunoille pystytetyiltä esittelypöydiltä. Myynnissä oli mm. kirjoja, erilaisia rituaaliesineitä, keramiikkaa ja shamaanirumpuja. Taukojen taustamusiikkia rummutteli shamaanirumpuja myyvä mies.




Konferenssin lopuksi kiitettiin kaikkia esiintyjiä ja oli vapaa sana, jonka aikana mikrofonia kierrätettiin salissa ja osallistujat antoivat järjestäjille palautetta. Olimme ensimmäiset suomalaiset konferenssissa ja meidät pyydettiin esiintymislavalle kertomaan kokemuksistamme. Kerroimme olevamme erittäin tyytyväisiä konferenssin antiin.


Tulkkaus

Tulkkaus osoittautui haasteelliseksi, sillä aikaa kääntämiseen ei ollut ja käytetty terminologia oli vaikeaa. Tulkkina meillä oli ystävämme ja majoituimme samassa huoneistossa. Tulkki teki muistiinpanoja ja illalla kävimme vielä päivän opit läpi yhdessä, jotta mahdollisimman hyvä käsitys asioista muodostuisi kaikille. Tulihan siinä päiville pituutta. Työpajat ja harjoitukset olivat luonnollisesti helpompia seurata kuin pelkät luennot, joita myös oli paljon.


Työpajat

Molempina päivinä valittavissa oli 12 luentoa/työpajaa (+lounastauon ekstrat 3 kpl) ja lauantai-iltana lisäksi lukuisa määrä osallistujien järjestämiä esityksiä.


Työpajojen/luentojen aluksi kaikki osallistujat saivat kuulla isossa salissa noin viiden minuutin esittelyn kultakin esiintyjältä. Esittelyn ja ennakkoon jaetun ohjelman perustella viittaamalla ilmoitettiin, mihin työpajaan kukin halusi osallistua. Suurimman suosion saanut porukka jäi isoon saliin ja muut marssivat samalla käytävällä olleisiin pienempiin tiloihin. Suurin osa esiintyjistä salli vaeltelun sisään ja ulos kesken työpajojen.


Puolentoista tunnin työpajoja pitävät henkilöt olivat joko lääkäreitä tai psykologeja eri puolilta Venäjää ja yksi esiintyjä tuli Kiovasta. Ihmiset osallistuivat harjoituksiin todella innokkaasti.

Osa luentojen ja työpajojen teemoista oli tutumpia, kuten omien rajojen löytäminen, elämä ilman kipua, perhesalaisuudet, lapsuuden traumat tai sisäinen elämän valinta. 



Muutamien pajojen aiheet käsittelivät shamanismia, esimerkiksi sielunpalauttamista, yhdessä pajassa käytettiin ympyrää, jossa olivat kiinalaisessa lääketieteessä käytetyt elementit. Tarot-kortteja käyttivät monet. Kaiken kaikkiaan todella monipuolinen kattaus, josta pyrimme valitsemaan pajoja, joissa olisi harjoituksia tai konstellaatioita tehtäisi käytännössä.




Parityöskentely

Konferenssin jälkeen osallistuimme vielä neljän tunnin työpajaan, jonka Anna Ervastratova ja Anna Petrovskaya ohjasivat parityöskentelynä. Suomaisina olimme paikalla reilusti ennen pajan alkamista ja ihmettelimme, kun alkamisajankohtana meitä oli paikalla vain viisi henkilöä. Seuraavan reilun tunnin aikana heitä tippui yksitellen saliin ja taisi olla vähän toista kymmentä lopuksi. Jotkut tosin läksivät oman konstellaationsa jälkeen heti pois.


Annojen työskentelyä oli ilo seurata. Heillä oli täydellinen luottamus toistensa työhön. Menemättä konstellaatioiden sisältöihin voi vain sanoa, että he todella antoivat itsestään erittäin paljon asiakkaan hyväksi. He käyttivät myös paljon kosketusta ja omaa kehoaan.


Huomioita reissusta

Huomasimme, että käsitys konstellaatioista vaikuttaisi naapurimaassa olevan aika paljon avarampi kuin meillä. Näimme hyvin vähän perhekonstellaatioita, jollaisiin olemme Suomessa tottuneet. Sen sijaan näimme paljon erilaisia harjoituksia. Näimme ohjaajilta heittäytymistä, huumoria, läsnäoloa ja intuitiivisuutta, joka toisinaan vaikutti selvänäköisyydeltä.

Toisaalta konstellaatiot vaikuttavat olevan koulutettujen ammatilaisten käsissä. Psykologit ja lääkärit käyttivät konstellaatiota omassa työssään. 


Saimme kuulla, että psykologinen Tarot on Venäjällä psykologien yliopistollista täydennyskoulutusta. Harmi, ettei tullut kysyttyä, kuinka on shamanismin laita.

Olimme hämmästyneitä, että tulkiltakin vaadittiin osallistumismaksu. Kulttuuriero sekin. 

Huomaisimme suomalaisina olevamme aika tarkkoja aikatauluista ja läsnäolosta. Ohjaajia ei vaikuttanut haittaavan, kun ihmiset menivät ja tulivat. Eivät he siitä tuntuneet häiriintyvän mitenkään.

Taidamme olla myös jotenkin tiukkoja ja pidättyväisiä. Ehkä voisimme toteuttaa itseämme kokonaisvaltaisemmin myös ammatillisesti. Mikä meitä estää? Kysymyksiä itselle, mikä muuttuisi, mitä kokonaisvaltaisuus olisi minulle.   

Kannattaa silloin tällöin lähteä maailmalle. Etenkin itään matkustaessa oma länsimainen maailmankuva laajenee ja saattaa oppia jotain uutta. Niitä oppeja sitten voi jakaa kotoisissa olosuhteissa muille asiasta kiinnostuneille. Kiehisen konstellaatio-työpajojen aikatauluja pääset tarkastelamaan täältä


Lopuksi

Ravintolat ja kahvilat ovat laadukkaita ja valikoimaa riittää jokaiseen makuun. Metrolla on kätevää matkustaa. Netti toimii ja karttaohjelma auttaa suunnistamaan. 

Pietari on ihana kaupunki, niin kaunis ja täynnä kulttuurielämyksiä. Ennätimme käydä kiertämässä Venäläisestä museosta pienen osan. Sillä minua koskettivat erityisesti Ivan Aivazovskin valtavat  meriaiheiset työt, erityisesti yhdeksäs aalto, sen edessä olen seisonut kauan aiemminkin. Kävimme myös Verikirkossa ja Iisakin kirkossa, jotka ovat suurenmoisia.






Junalla oli tosi kätevää matkustaa. Vainikkalassa on edullinen parkkipaikka ja junakyyti on nopea. Jopa niin nopea, että meinasimme tulkin kanssa unohtaa jäädä Vainikkalassa pois junasta. Aloin jutella viereisellä penkillä matkanneiden brassien kanssa ja oli hyvät jutut konstellaatioista meneillään. Yksi seurueen jäsen oli osallistunut kotimaassaan konstellaatioon ja aikoi mennä uudelleen. Aloin sitten ihmetellä, miksi juna seisoo ja ihmisiä kävelee ulkona laukkujen kanssa. Olimme Vainikkalassa ja junan ovet olivat jo lukossa. Onneksi rajamies pelasti meidät ulos. Olisi muuten tullut Helsingin reissu samalla.



Jos haluat lukea Naavapukuisen naisen juttuja jatkossakin, voit käydä tykkäämässä blogin Facebook-sivuista täältä
Voit vapaasti kommentoida, olla erimieltä jne. Jos tykkäsit tekstistä, voit pistää sen jakoon.

27. kesäkuuta 2019

Mitä ihmisestä jää?


Käytiin ystävien kanssa kesäretkellä eräänä lauantaina. Tällä kertaa retkikohteeksi valikoitui Hytermän saari Kerimäeltä. Olin kuulut saaresta ensimmäisen kerran jo n. 30 vuotta sitten ja asia jäi jotenkin mieleen, mutta saaren nimi ja sijainti olivat vuosien varrella päässeet unohtumaan.

Nyt tilaisuus tutustua saareen lopulta tuli. Olimme saaneet selville, että Metsähallitus omistaa paikan ja nettisivuilta löytyi tietoja, joiden mukaan sinne voisi saada myös opastuksen.



Saarta on isännöinyt 1920-luvun puolivälistä paikallinen nimismies Heikki Häyrynen puolisonsa Lillin kanssa. Romu-Heikiksi ristitty paikkakunnan mahtimies keräsi intohimoisesti kansanperinnettä ja oli erityisen mieltynyt myllynkiviin. Oppaamme kertoi saareen koottujen tavaroiden olevan noin 50 kilometrin säteeltä saaresta. 

Toisinaan Heikki oli käyttänyt kyseenalaisia keinoja esineiden hankinnassa ja hyödyttänyt virka-asemaansa tavalla, joka ei nykyisen mittapuun mukaan olisi soveliasta.



Tavaroiden lisäksi Romu-Heikki on rakastanut kiviä ja betonia. Saarelle on kyhätty monenmoisia kivirakennelmia, jotka ovat edelleen kohtalaisen hyvässä kunnossa. Monet aitoista sen sijaan ovat jo melko rapistuneita, vaikka niihin on menneinä vuosina huopakatto Metsähallituksen toimesta laitettukin.



Romu-Heikki ja puolisonsa Lilli ovat saaneet viimeisen sijansa Hytermän viereiseltä pieneltä Lavia-saarelta, jonne Heikki oli saanut luvan perustaa yksityisen hautausmaan. Kiviaidan ulkopuolella lepäävät pariskunnan rakkaat koirat, joita kirkkoherra ei ollut suostunut hautausmaan muurien sisään laitettavan.




Vierailu Hytermässä sai minut miettimään, mitä ihmisestä jää jäljelle. Eihän tämä ajatus toki ensimmäistä kertaa mieleen tullut. Nyt vaan taas uudelleen ja jotenkin eri kulmasta, konkretian kautta. Aiemmin olen ajatellut Eino Leinon säkeen Hymyilevästä Apollosta kertovan asiasta tarpeeksi.

”Min verran meissä on lempeä,
sen verran meissä on ijäistä
ja sen verran meistä myös jälelle jää,
kun päättyvi päivä tää.”

Erityisesti mietin kysymystä katsoessani valtaisaa Työn muistomerkkiä, jonka rakentamiseen on kuulemma mennyt viisi vuotta.






Ajattelin Romu-Heikkiä ja hänen inspiraatiotaan. Onkohan hän halunnut jättää itsestään muiston vai onko luomisen vimma vain pakottanut tekemään? 

Millaista näkymätöntä työtä ovat tehneet ne, jotka ovat Heikin opastuksella rakennelmiin kiviä pyöritelleet ja joiden nimiä Hytermän historia ei erikseen kerro? Keitä he olivat ja mitä heistä jäi?

Ihailen Romu-Heikin työn muistomerkkiä ja kaikkea, mitä hän on kerännyt. Mitä kaikkea se on vaatinut ihmisiltä, jotka ovat jäljen jättämiseen osallistuneet? Ajatus poukkoilee jo pyramideihin, palatseihin ja linnoihin. Niitäkin ihailen, vaikka ymmärrän niiden rakentamisen vaatineen valtaisia ponnistuksia ja uhrauksia niitä rakentamaan joutuneilta. 

Jostain hiipii ikävä, syyllinen olo. Onko oikein nauttia jostakin sellaisesta, jonka tekemiseen jotkut ovat joutuneet luopumaan jopa hengestään?



Onko kuitenkin niin, kun kerrotaan Romu-Heikistä, katsotaan työn muistomerkkiä ja muita saaren rakennelmia, siinä kiteytyy monien elämä? Olisiko niin, että konkreettiset ihmisten tuotokset, kuten taide ja tieteen keksinnöt ovatkin yhteistä kertomusta? Kuten oma kertomukseni on samalla kertomusta vanhemmistani, heidän vanhemmistaan jne. Pitäisikö opetella katsomaan kauemmas ja laajemmalle?  

Jatkan ihailemista ja katson Romu-Heikin ja muiden nimensä historiaan kirjoittaneiden töitä enemmän kollektiivisella silmällä. Näen nimien taakse ja ymmärrän, että se mikä heidän nimiinsä on kirjoitettu, on enemmän. 

Ihailemalla kunnioitan myös heitä, jotka työpanoksensa ja tukensa ovat asialle antaneet. Konkreettinen jälki on heistä kaikista.
  





Jos haluat lukea Naavapukuisen naisen juttuja jatkossakin, voit käydä tykkäämässä blogin Facebook-sivuista täältä
Voit vapaasti kommentoida, olla erimieltä jne. Jos tykkäsit tekstistä, voit pistää sen jakoon.

5. toukokuuta 2019

Kiitos rohkeudesta tarttua tilaisuuteen


Olin tänään kirkossa. Harvoin tulee käytyä, mutta nyt oli hyvä syy, kun serkkuni poika pääsi ripille. Viimeksi kirjoitin siitä, että silloin kun on aihetta sanoa myönteisiä asioita toiselle, on syytä tehdä niin. Tänään oli taas aihetta sanoa.



Lumouduin kirkossa viulusta. Oli niin hienoa, kun viulun ääni yhtyi urkujen ääneen virsien säestyksessä. Upein hetki olin, kun viulun sävelet soivat lähes yksinään kolehdin keruun loppuvaiheessa. Musiikista en mitään ymmärrä ja en pysty analysoimaan sitä mitenkään. Mutta sen tiedän, että se oli niin kaunista, että lipui suoraan sydämeen.

Viulun soittaja ei näyttänyt tutulta. Haluisin kuitenkin kirkonmeiningin loputtua käydä kiittämässä häntä ihanasta elämyksestä. Koska olin parvella, se onnistuikin hyvin.

Menin kiittämään ja kävi ilmi, että koko juttu oli ollut ihana yllätys. Viulunsoittaja oli tullut juuri ennen tilaisuuden alkua kysymään kanttorilta, voisiko hän soittaa viulua konfirmaatiopalveluksen yhteydessä. Kanttorimme oli kuullut viulunsoittajan sanovan taikasanan, jolla soittamisen mahdollisuus avautui ennestään tuntemattomalle ihmiselle. Viulunsoittaja kertoi olevansa ammattimuusikko. Siinä se taikasana.

Wau. Olipa kanttorimme Leena Gröhn-Dimov rohkea. Hän osasi tarttua tilaisuuteen ja uskalsi sanoa kyllä. Olipa viulisti rohkea, kun tarjoutui soittamaan koko kirkkoväelle. Ei mitään yhteisiä harjoituksia, ei ennakkosuunnitelmia. 

Uskomatonta. Kahden ammattilaisen yhteistyö sujui kuin tanssi, jos nyt niin voi kirkollisen tilaisuuden ohjelmasta sanoa.

Lyhyessä keskustelussamme kävi ilmi, että viulunsoittajan kummilapsi oli rippilasten joukossa ja se toi hänet Kiteelle. Selvisi myös, että hän on pitänyt Joensuussa konsertteja kesäisin. Mikäli ymmärsin oikein, hän asuu ulkomailla. Kanttori kertoi, että yhteystiedot on vaihdettu ja Kiteen kirkkoonkin viulukonsertti sopisi oikein hyvin. Lupasin tulla kuuntelmaan, jos sellainen järjestyy.

Kysyin vielä, mikä viulistin nimi on ja hän kertoi olevansa Sofia Kortelainen.




Kiitos Leena. Kiitos Sofia. Olette rohkeita ja taitavia naisia.

Olin tosi iloinen, että kuulin tämän tarinan näiltä naisilta. Se luo mukavalla tavalla uskoa hyvän olemassa oloon. Jokainen voi vaikuttaa omalla tavallaan. 

Samanlaista rohkeutta ja vaikuttamisten mahdollisuuksia toivon tänään konfirmaatiotilaisuudessa olleille rippilapsille. Kuunnelkaa sydäntänne ja uskaltakaa tarttua tilaisuuksiin, joissa ympäristölle tuotetaan hyvää.



Lopuksi vielä Vesa-Matti Loirin Ystäväni-laulun sanat, joilla onnittelimme serkkuni poikaa. 

Minä toivon sinulle,
elämäsi matkalle:
Sen verran onnea,
ettet kesken katkea.

Sen verran valoa,
et tiedät kenen viereen istua.
Ja sen verran pimeyttä,
että on pakko rukoilla.

Sinä ystäväni niin kirkkaana soit,
sulla on kaikki jo mukana.
Sinä maailmaa mittaillen kantaa sen voit,
mikä on kaikkein arvokkainta.

Toivon sen verran murhetta,
ettet sorra heikkoa.
Ja sen verran rakkautta,
et tiedät milloin vaieta.

Sen verran viisautta,
et tunnistat ystäväsi.
Ja sen verran kipua,
että osaat antaa anteeksi.
(Säv./san. Markus Koskinen ja Pepe Johansson.)


Jos haluat lukea Naavapukuisen naisen juttuja jatkossa, voit käydä tykkäämässä blogin Facebook-sivuista 
täältä

Voit vapaasti kommentoida, olla erimieltä jne. Jos tykkäsit tekstistä, voit pistää sen jakoon. 





21. huhtikuuta 2019

Sano jos meinaat


Olin antoisassa koulutuksessa, jossa oli muutamia tapaamisia puolen vuoden aikana. Teemanamme oli ”Kun puhuminen ei riitä – psykoterapeuttisia vuorovaikutusmenetelmiä käytännön työhön”. Parinkymmenen hengen ryhmämme osallistujat olivat useilta eri aloilta ja monen ikäisiä.

Viimeisenä päivänä oli todella virkistävää kuulla, kuinka osallistujat olivat soveltaneet oppeja omassa työssään. Näimme ja kuulimme upeita esityksiä ja puheenvuoroja.

Itse tein lyhyen kuvakoosteen äidistä. Halusin saada kokemuksen siitä, miltä tuntuu, kun työstää videon avulla itselleen merkityksellistä ja koskettavaa asiaa.

Huomasin koulutuksen päätyttyä, että minun olisi pitänyt puhua yhdelle ihmiselle koulutuksessa. Jäi kaduttamaan, etten sanonut, mitä ajattelin.

Nykyisinhän koulutuksissa ei enää jaeta nimilistoja tietosuojakäytäntöjen vuoksi. Esittelykierrokselta nimet eivät millään jää mieleen. En ole (vielä) oppinut nuorten sukupolvien tapaa sujuvasti verkostoitua tauoilla yhteystietojen saamiseksi. Mikä avuksi?

Asia pyöri mielessä useaan otteeseen ja sitten muistin, missä henkilö sanoi olevansa töissä. Jälleen kerran netti tuli avuksi ja henkilön yhteystiedot selvisivät. Jippii, voisin sittenkin sanoa sanottavani.

Mikä sitten on niin tärkeää, että se ei voi jäädä sanomatta? Mikä jäi hampaankoloon?

Hampaankoloon ei jäänyt kerrassaan mitään. Pikemminkin sydänalaan asettui lämmin tunne.

Ihastuin tämän henkilön tapaan olla. Hän oli niin luonnollinen ja läsnä oleva, että ihailin sitä suuresti. Hänen perusarvonsa ja tapa suhtautua elämään näyttäytyivät todella juurevina ja kunnioittavina. Hänen tapansa ilmaista asioita oli kaunista ja syvällistä, siinä ei ollut mitään alleviivaavaa tai itseä korostavaa. Hän vaikutti todella kiinnostavalta ihmiseltä. Halusin sanoa, että hänen läheisensä ja asiakkaansa ovat todella onnekkaita, kun heillä on hänet lähellään.

Kun ihminen on aidosti oma itsensä, se on valtavan kaunista ja säteilee ympäristöönsä jotain sellaista, johon voi luottaa. Se eheyttää ilman sanoja.

Halusin kiittää häntä, että hän on juuri sellainen kuin on.

Tämän halusin sanoa ja onneksi pystyn sanomaan.


Puhuminen ei aina ole tarpeen tai tarpeeksi. Joskus on kuitenkin yllättävän tarpeellista saada sanottua asioita, jotka ovat koskettaneet itseä. Jostain syystä se tuntuu olevan vähintään yhtä tärkeää sanojalle kuin henkilölle, jolle viesti on osoitettu. 

Jotenkin sanominen muistuttaa itseä omista arvoista, siitä mikä minulle on tärkeää. Kun sanon toiselle, mikä minua koskettaa hänen tavassaan olla, saan taas kosketukseen johonkin syvään ja hyvään itsessäni. Muistan, mikä minulle on tärkeää, mitä arvostan ja mikä tuottaa minulle hyvää oloa. Kun sanon sen palautteena toiselle itsekin vahvistun. 

Kun sinua kosketataan sano siis sinäkin, älä jätä meinaamiseksi.

Siitä äiti-videosta vielä. Videotyöskentely toimi hyvin itselleni merkittävien asioiden käsittelyssä. Jatkan vielä työstämistä, kun saan skannattua lisää kuvia. Ehkä se jossain vaiheessa valmistuu.



Jos haluat lukea Naavapukuisen naisen juttuja jatkossakin, voit käydä tykkäämässä blogin Facebook-sivuista täältä

Voit vapaasti kommentoida, olla erimieltä jne. Jos tykkäsit, voit pistää sen jakoon.

3. huhtikuuta 2019

Tunnepurkaus -tehtävä


Käyn noin kerran kuukaudessa päiväkirjaryhmässä, jossa ohjaaja antaa meille tehtäviä. Viimeksi tehtäväksi annetiin kirjoittaa tunnepurkaus. Esimerkiksi, ilon, surun, pettymyksen, raivon, vihan, autuuden, pelon, häpeän, kauhun, seesteisyyden, rauhan, toiveikkuuden, rakkauden purkaus.

Piti kuvata tarkasti, millainen se on, missä tunne tuntuu kehossa, minne se tuntuu kehossa asettuvan, miten se vaikuttaa, mitä se saa minussa/elämässäni aikaan, mitä se tekee ajattelulle, miten vaikuttaa tahdonvoimiin, mitä muita tunteita se tuo tullessaan?

Tehtävä osoittautui sangen vaikeaksi. Takerruin sanaan purkaus, joka tuntuu kovin vahvalta. Olen miettinyt monta päivää, onko minulla nykyisin tunnepurkauksia. Millaisia ne ovat? Tuntuu, että ne ovat tulleet vaisummiksi. Niistä on leikkautunut pois terä ja syvyys.

Olenko sitten jotenkin lamaantunut, masentunut tai toivoton? Sitäkään en tunnista. Millainen tunnepurkaus tulee tällaisesta olosta? Aika kesy ja mitäänsanomaton. 

Miten näin on käynyt? Missä vaiheessa asiat ja tunteet lakkasivat olemasta syviä ja huippuja, ihkuja ja sykähdyttäviä, maata kaatavia ja taivaita hipovia?




Olen kyllä ollut erittäin vihainen vanhusten hoidon epäkohtien johdosta. Siinäkin on auttanut toiminta. Ainakin toistaiseksi. On tuntunut, että pystyy tekemään jotakin. Ainakin muistutuksen. Pitämään silmät auki ja kyseenalaistamaan. 

Mietin, onko minussa surua, jotain syvää surua, josta en ole täysin tietoinen. Se voisi liittyä vanhenemiseen, elämästä luopumiseen. Polven napsahdus ja aamulääke kerrallaan. Askel kohti kuolemaa. Sekö minut tasoitti? Vai onko se huoli, jota läheistäni kannan?




Onko se ajatusnippu tai -häive, joka piileksii jossain aivojen harmaan aineen kätköissä kuin yllätys, jonka olemassa olon tiedän selvästi, mutta jota en haluaisi löytää. 

Minä vanhenen ja niin käy lapsillenikin. Kuka heistä pitää huolta, kun he ikääntyvät. Millainen Suomi ja maailma on heille? Kannanko maailmantuskaa nyt kuudenkympin ja kuoleman välissä? Jäikö se välistä murrosiässä? 

Mitä, jos olenkin seestynyt. Viisastunut ja kypsynyt. Tullut siihen ikään, ettei minun tarvitse reagoida voimallisesti. Vähempikin riittää. Jospa jo olen kokenut niin paljon, että ekakertojen vuortenhuiput ja hanklien aikojen syvät aallonpohjat ovat jo tuttuja. 

Minun ei vaan tarvitse. Olen ja annan elämän tuoda mitä se tuo. Saan vain olla ja olen.

Tunnepurkaukseni taitavat olla hyvin loivia ja kesyjä. 

Nautin paljon yksinkertaisista ja tavallista asioista, kuten harmaapäätikan vierailusta lintulaudalla, kehräävästä kissasta, puolison käsivarresta ympärilläni ennen nukahtamista, hankiaiskävelystä, onnistumisenkokemuksista kohtaamisissa, vanhoista valokuvista, tervan tuoksusta. Voisin jatkaa tätä listaa vaikka kuinka pitkälle.

Ja kyllä. Nämäkin pienet tunnekokemukset tuntuvat kehossa ja antavat lämpimän tunteen mieleen. Ne asettuvat paikoilleen minuun ja kääntävät kaiken oikeaan asentoon. Ne muuttavat minua hetken kerrallaan. Se riittää ja on tarpeeksi. 

Kun asetun kokemaan ja olemaan läsnä kokemuksessani, olen hetken samaa olemusta maailman kanssa. Läsnäolossa on kaikki. En kaipaa mitään muuta. Elämä on juuri siinä hetkessä täydellistä. 

Tunnen energian virtaavan lävitseni ja kaikki on hyvin. 




Jos haluat lukea Naavapukuisen naisen juttuja jatkossakin, voit käydä tykkäämässä blogin Facebook-sivuista täältä

Voit vapaasti kommentoida, olla erimieltä jne. Jos tykkäsit tekstistä, voit pistää sen jakoon.

Sinua saattaa kiinnostaa myös kirjoitus Kuka minä kerran olin

23. maaliskuuta 2019

Milloin kannattaa tehdä muistutus vanhusten hoidosta?

Olen keskustellut vanhustenhoidosta paljon viime aikoina monien ihmisten kanssa. Keskustelu ei kuitenkaan riitä, vaan tarvitaan tekoja. 

Tässä kirjoituksessa kerron sinulle, milloin kannattaa pohtia muistutuksen tekemistä vanhusten hoidosta. Kirjoituksen lopussa perustelen myös, miksi se on juuri sinun tehtäväsi.

Muistutuksen voi tehdä itse asiakas tai hänen hoidostaan huolestunut omainen, ystävä tai muu hoitopaikassa vieraileva ihminen. Toki muistutuksen voi tehdä myös hoitohenkilökuntaan kuuluva henkilö, mutta valitettavasti työpaikan menettämisen pelko ehkäisee sitä, vaikka halua toimia olisikin. 

Muistutuksen voi tehdä kuka tahansa, joka näkee, että kaikki ei ole kohdallaan.


Mistä voit huomata, että vanhuksen hoidossa kaikki ei ole niin kuin kuuluisi?


1.     Vanhuksen perushoito ontuu
-        vanhus laihtuu
-        vanhus ei pysty syömään ja ruoka seisoo lautasella syöttämättä
-        asukkaita ei ennätetä käyttää vessassa
-        asukkaita ei ennätetä nostaa sängystä ylös
-        tieto vanhuksen asioista ei siirry vuorosta toiseen

2.     Vanhuksen hygienian taso on heikentynyt
-        kynnet ovat leikkaamatta
-        hiukset ovat takkuiset ja likaiset
-        parta on ajamatta, tukka leikkaamatta
-        vaippa haiskahtaa
-        vaatteet ovat likaiset

3.     Virkistystoiminta on puutteellista tai sitä ei ole
-        vanhukset istuvat yksin tai keskenään sidottuna tuoliin tai sänkyyn
-        ulkoilumahdollisuutta ei ole

4.     Hoitajat
-        ovat kiireisiä ja heitä ei löydä helposti yksiköstä
-        vaihtuvat tiheästi, eivätkä siten tunne asukkaita
-        ovat paljon sairauslomilla
-        eivät tiedä ja tunne vanhuksen asioita
-        ovat epäpäteviä, joillakin ei ole lähi- tai sairaanhoitajan koulutusta
-        joutuvat tekemään paljon muita kuin hoitoon liittyviä tehtäviä (pyykkihuolto, siivous, ruokahuolto)
-        vastuuhenkilö puuttuu tai on harvoin paikalla

5.     Yhteydenpito omaisiin on puutteellista
-        omaiset eivät tiedä, kuka vanhuksen omahoitaja on
-        hoito- ja palvelusuunnitelmapalavereja ei ole pidetty tai omainen ei ole saanut kutsua niihin tai ei tiedä, mitä suunnitelmassa on sovittu ja mitä siihen on kirjoitettu
-        tiedonkulku omaisille on satunnaista tai puuttuu vanhuksen voinnin muuttuessa
-        palautetta ei kysytä tai sillä ei ole vaikutusta asioihin

6.     Hoitokodin puitteissa ilmenevät pulmat
-        yleinen epäsiisteys
-        tahmaiset lattiat ja huonekalut
-        epäkäytännölliset tilat, esim. apuvälineitä on vaikea käyttää ahtauden vuoksi
-        sopimaton lämpötila; huoneissa on liian kylmä tai kuuma
-        apuvälineet, kuten kahvat WC-tiloista puuttuvat

7.     Vanhukselle on puettu yövaatteet kovin aikaisin, jolloin päivärytmi sotkeutuu

8.     Henkilökunnan tieto-taitotaso vaikuttaa puutteelliselta
-        vanhusten hoidon ja erityisesti muistisairauksien erityisosaamista ei ole riittävästi, joka näkyy muun muassa konfliktitilanteiden hoidossa
-        saattohoito-osaamista ei ole riittävästi
-        hoitajina käytetään epäpäteviä henkilöitä

9.     Väkivaltaisuus
-        yksikössä on väkivaltaisesti käyttäytyviä henkilöitä, joiden oikea paikka ei ole vanhusten parissa
-        vanhuksella on mustelmia, joille ei löydy selitystä

10.  Yksikössä käytetään rajoittavia toimenpiteitä
-        hygieniahaalari, joka estää vanhusta oma-aloitteisesti tekemästä tarpeitaan
-        tuoliin sitominen
-        asuinhuoneiden ovet ovat lukittuina
-        rajoittaville toimenpiteille ei ole lääkärin määräystä

11.  Kuntoutusta ei pystytä järjestämään
-        tilapäisten voinnin huononemisten esim. flunssan jälkeen vanhusta ei kuntouteta, vaan hän jää liikuntakyvyttömäksi, vaikka aiemmin käveli
-        kuntouttava työskentelyote ei näy toiminnassa (syynä voi olla osaamisen puute tai kiire, mikä pakottaa tekemään asioita asiakkaan puolesta). Vanhuksia kuljetetaan pyörätuolilla, vaikka he pystyisivät kävelemään, heidät puetaan, vaikka he pystyisivät ohjattuna pukemaan jne.

12.  Sairaanhoidolliset tarpeet jäävät liian vähälle huomiolle tai huomioimatta
-        äkillisissä voinnin muutoksissa vanhus ei pääse asianmukaiseen hoitoon
-        lääkitysten tarkastukset jäävät tekemättä ja esimerkiksi tilapäiseksi tarkoitetut lääkkeet jäävät pysyviksi
-        lääkärin käyntejä ei pystytä järjestämään 
-        lääkäri ei tapaa vanhusta, vaan asiat hoidetaan ainoastaan konsultoimalla
-       voinnin heikentyessä lääkäriin ei oteta yhteyttä
-        geriatrin palveluita ei ole tai niitä ei käytetä



Heräsipä sinulle huoli mistä tahansa, kysy siitä hoivayksiköstä hoitajilta ja vastuuhenkilöltä. Ellet vakuutu vastauksista tai kohennusta ei tapahdu, tee muistutus. 

Voit kysyä neuvoa sosiaaliasiamieheltä. Pohjois-Karjalassa vaikuttavan Siun soten sosiaaliasiamiesten yhteystiedot löytyvät tästä.

Voit tehdä palvelun hankkijalle muistutuksen. Siun soten muistutuslomakkeen löydät täältäLomakkeella on vähäisesti tilaa ja voit laittaa liitteeksi erillisen paperin tai valokuvia.
      
      Sinua saattavat auttaa Aluehallintoviraston sivujen vanhusten hoivapalvelujen usein kysyttyjen kysymysten vastaukset, jotka löytyvät täältä.


 Miksi juuri sinun on tehtävä kirjallinen muistutus vanhuksen hoidosta?


1.     Olet jo keskustellut epäkohdista yksikön vastuuhenkilön kanssa ja asiat eivät ole muuttuneet. Tilanteessa tarvitaan valvovalle viranomiselle tiedottamista, jotta asioihin saadaan kohennusta. 

2.     Vanhus itse ei kykene puolustamaan oikeuksiaan. Hän tarvitsee apuasi.

3.     Epäkohdat ovat huomattavia. Mieti asiaa vanhuksen kannalta. Jonkun on puututtava asioihin. Tee se.

4.     Epäkohdat ovat toistuvia. Jos olet nähnyt epäkohdat, on vastuullasi toimia. 

5.     Vanhuksen terveys vaarantuu tai on vaarantunut laiminlyöntien johdosta. Vanhuksella on oikeus turvalliseen hoivaan. Jotkut vakavimmista laiminlyönneistä saattavat täyttää rikoksen tunnusmerkit ja vanhuksella saattaa olla oikeus saada korvauksia. Voit auttaa oikeuden toteutumisessa. 

6.     Voit auttaa valvovaa viranomista saamaan kokonaiskuvan havaituista pulmista. Viranomainen tekee sekä sovittuja valvontakäyntejä että käyntejä etukäteen ilmoittamatta. Käynneillä viranomainen selvittää muun muassa yksikön omavalvontaa, hoito- ja palvelusuunnitelmien ajantasaisuutta ja henkilöstön  riittävyyttä. Resurssit ovat rajalliset ja valvontaa on helpompi suorittaa, kun epäkohdista on olemassa muistuksista saatua tietoa. Mikäli samasta yksiköstä tulee useita muistuksia, on selvää, että valvontaa kohdistetaan enemmän sinne. Sen vuoksi on tärkeää, että muistutuksia epäkohdista tehdään. 

7.     Jokainen muistutus käsitellään ja voi auttaa läheisesi lisäksi muitakin. Saat muistutukseesi vastauksen noin kuukauden kuluessa ja sinulle jää dokumentti asiasta. 

8.     Vaikka omaisesi olisi jo poistunut yksiköstä, muistutuksella voi olla merkitystä toisille. Voimasi ovat ehkä vähissä, mutta ehkä jaksat vielä tehdä muistuksen tai saat jonkun auttamaan sen tekemisessä.  

9.     Hoito on kallista ja sillä on tietyt kriteerit. Ostajalla on oikeus ja velvollisuus tietää, millaista palvelua hän hankkii, jotta jatkossa pystyy tekemään parempia valintoja.

10.  Vanhuksella on oikeus saada asianmukaista palvelua. Auta häntä pitämällä hänen puoliaan. 

11.  Heikosti hoidetut yksiköt saavat mahdollisuuden parantaa toimintaansa, jolloin vanhusten olot korjaantuvat. 

12.  Yksiköt, joissa on huomattavia puutteita, voidaan ottaa kunnallisten palvelujen piiriin tai ne voidaan lakkauttaa. Tämä on äärimmäinen ratkaisu, mutta joskus tarpeen, jotta asiallinen hoiva vanhuksille pystytään tarjomaan. 

13.  Asialla on suuri merkitys yhteiskunnallisesti. Mitä enemmän huomiota asia saa, sitä paremmat mahdollisuudet on vanhusten asioiden kohenemiseen.

14. Vanhusten hoidon tilanne on nyt tullut julkiseen keskusteluun ja sinun ei tarvitse pelätä muistuksen tekemistä. Sinun ei tarvitse varoa omaisesi, hoitokodin tai hoitajien puolesta. On kaikkien etu, että vanhusten asioita saadaan paremmalle tolalle. 

Älä siis jätä asiaa muiden vastuulle, vaan toimi itse. 


Jos haluat lukea Naavapukuisen naisen juttuja jatkossakin, voit käydä tykkäämässä blogin Facebook-sivuista täältä

Voit vapaasti kommentoida, olla erimieltä jne. Jos arvelet kavereittesi hyötyvän tekstistä, voit pistää sen jakoon.

Sinua saattavat kiinnostaa myös aiemmat teemaan liittyvät kirjoitukset On ihan pakko valittaa ja Hankala omainen