28. maaliskuuta 2020

Tänään minä suren


Viikkoon en ole kunnolla kyennyt, mutta tänään minä suren.

Suren menetettyjä mahdollisuuksia. Suren ystävää.

Suren sukuperinteitä, jotka estävät puhumasta, pakottavat olemaan vahvempia kuin kukaan voi olla. Suren kasvatusta, joka tekee vahvan, liian vahvan, niin vahvan, ettei elämästä voi selvitä.

Suren sanomattomia sanoja, puheen puutetta.

Suren painetta rinnassa, puristavaa lyijynraskasta vannetta, jonka ote tiukkenee salvaten hengityksen ja tunteet, vieden mennessään elämänuskon.

Suren kyvyttömyyttä olla heikko ja tarvitseva.

Suren yksinäistä tuskaa, joka kanavoituu ajatukseen. Suren ajatusta, joka tiivistyy epätoivoiseen hetkeen. Suren sitä viimeistä tekoa, joka vie mennessään tulevaisuuden muistot.

Eniten suren läheisten puolesta.

Tänään minä annan itselleni luvan surra. Annan itkun tulla. Huudan ääneen ja huomaan, että mitään ei kuulu.

Nyt minä kuitenkin suren.



Ehkä me olimme linnut
säädetyt lentämään aikansa
ja väsymään pois.
Ehkä niiden joiden siivissä ei
ollut kantovoimaa
oli haettava seinää johon
törmätä ja pudota.
Syyttää ei voi lintua,
ei seinää.
Vaikeinta on suostuminen.
Helena Anhava




Naavapukuisen naisen Facebook-sivu löytyy täältä


18. helmikuuta 2020

Työssä koettuja hankalia asioita


Kävin energiahoidossa ja sen aikana hoitaja kyseli työurani aikana kokemistani hankaista asioista. Aloin miettiä ja tulihan niitä heti mieleen aika monta. Kun on tehnyt töitä yli 40 vuotta, siihen sopii monenlaista. Mietin tässä nyt pariakymmentä ensimmäistä työvuottani.

Olen aina ollut hirveän kiitollinen mahdollisuudesta saada tehdä erilaisia töitä nuoruudessani. Silloin kesätöitä oli tarjolla, toisin on nykyisin. Nuoret eivät saa työelämäkokemuksia, eivätkä välttämättä opi tärkeitä työelämätaitoja kuten me vanhempien ikäpolvien edustajat olemme tehneet.

Koen olleeni todella etuoikeutettu saatuani olla melko monenlaisessa työssä ennen ammattiin valmistumista ja opiskeluaikana. Kalanviljelylaitoksella kaloja ruokkimassa ja altaita pesemässä, lapsenlikkana, keittäjä-siivoojana, turvesuolla kantoja keräämässä ja labrassa, asfalttifirmassa liikenteenohjaajana ja toimistossa, vanhainkodilla laitosapulaisena, kehitysvammalaitoksessa ohjaajana, baariapulaisena ja kotisairaanhoitajana. Olen aina pitänyt monipuolista työkokokemusta suurena rikkautena.

Vähemmälle miettimiselle ovat jääneet ikävät ja hankalat asiat, joita on työelämässä kohdannut. Toki niitä on käsitellyt silloin, kun ne ovat olleet akuutteja. Viisaan hoitajan kysymys havahdutti huomaamaan, että vaikeitakin asioita on tosiaan ollut aika monta.

Taitaa olla aika ottaa ne uudestaan lähelle ja tarkastella niiden aiheuttamia tunteita eri tavoin tai ainakin uudestaan. Armollisesti ja hyväksyen.

Vaikeimpia minulle ovat olleet työssä kohdatut lasten kuolemantapaukset. Usein tilanteet työssä pystyi hoitamaan asiallisesti ja ammatillisesti, vaikkakin kyyneleet silmissä. Toki työkavereiden kanssa puhuttiin, mutta uran alkuvaiheessa purkutilanteet eivät vielä olleet rutiininomaisia. Jokainen vain läksi kotinsa ja pärjäsi miten kuten.




Kotona työasioista ei tietenkään voinut puhua. Kotiin tultua pyysin monesti puolisoa pitämään minua sylissä lujasti ja itkin hiljaa sisäänpäin. Sanoin vain, että on tapahtunut jotain kauheaa ja tarvitsen syliä. Vasta kun omat lapset olivat nukkumassa ja olin yksin saunassa, oli mahdollista laskea kyyneleet vuotamaan vapaasti. Niinä öinä uni ei tullut.

Vieläkin noita tapauksia muistellessa silmännurkka kostuu.

Hankalaa ja kiusallista oli päihdeongelmainen työkaveri, jonka työkuntoa jouduin seuraamaan. Talon johto määräsi puhalluttamaan joka aamu tämän työkaverin. Se  oli vaikeaa, mutta pakko oli tehdä määrätty tehtävä. Hankalinta kuitenkin oli, ettei asiaan puututtu ajoissa. Siitä olin vihainen ja ärsyyntynyt. Taidan vieläkin tunnistaa kaikuja noista tunteista, kun mietin, voisivatko asiat olla toisin varhaisella puuttumisella. Toivottavasti osaaminen päihdeasioissa on lisääntynyt.

Ihon alle meni erään keikkailemassa olleen lääkärin seksuaalisisältöinen puhelu yhteisen työpäivän päätteeksi. Olin tuolloin juuri valmistunut nuori sairaanhoitaja. Onneksi vastaava lääkäri uskoi minua asiassa. Puhelun jälkeen olisi ollut mahdotonta työskennellä hänen työparinaan kahdestaan päivystyksessä. Vaikka kyseessä oli vain puhelu, jonka katkaisin ymmärrettyäni, mitä luurin toisessa päässä tapahtuu, tunsin itseni likaiseksi sen jälkeen. Oli pakko mennä suihkuun. Tapahtuma antoi ymmärrystä, miltä rajojen rikkominen tuntuu.




Olin vielä nuorempi, juuri 18-vuotta täyttänyt, kun olin asfalttitöissä. Aseman muuttaessa paikkaa lupauduin pystyttämään toimiston toiselle paikkakunnalle. Karavaani muutti sinne perjantaina viikon päätteeksi ja minä ajelin isän pakettiautolla maanantaiaamuksi paikalle. Soramontun laidalta yhdestä teltasta kömpi hyvin nuoren näköinen tyttö, jota aloin jututtamaan.  Kävi ilmi, että tyttö oli lähtenyt miesten matkaan eräältä huoltoasemalta. Hän kertoi olevansa 14-vuotias. Hän tuntui vielä ikäistäänkin lapsellisemmalta. Onneksi pomon parakkiin oli jo vedetty puhelinlinja. Pakotin tytön soittamaan äidilleen ja pomon järjestämään tytön linja-autolla kotiinsa. Olin niin vihainen, että tärisin. Pomokin huomasi, että olen tosissani ja teki niin kuin sanoin. Nykyisellä järjellä soittaisin tietysti poliisille. Silloin en osannut muuta. Ei ollut kännyköitä, josta neuvoja olisi voinut kysellä. 

Kriisiryhmässä 1990-luvun alkupuolelta alkaen teimme parityöskentelynä kotikäyntejä sekä pidimme työpaikalla debriefingistuntoja tilanteissa, joissa useimmiten oli kuollut joku henkilö äkillisesti. Joskus tapaturmaisesti, joskus myös toisen käden kautta. 

Vaikka tilanteet olivat vaikeita ja usein hyvin tunteikkaita, omaa oloa huojensi kokemus siitä, että asioiden jäsentäminen tietyn kaavan mukaan ja kuulluksi tuleminen tuntui helpottavan omaisia. Tuolloin myös työntekijöiden purkutilanteista huolehdittiin jo paremmin.

Usein kyseessä oli itsemurha, joka melkein aina jättää paljon kysymyksiä ja jossiteltavaa. Ihmiset joutuvat kantamaan niin paljon. Lapset vanhempiensa tekojen jälkeen. Vanhemmat lasten tekojen jälkeen.

Voimattomuus nuorten huumeiden käytöstä oli myös vaikeaa. Täysi-ikäisten nuorten kohdalla keinot olivat todella vähissä ja vanhempien tuska tuntui syvästi.

Monesti vaikeissa tilanteissa tuntui, että 
itsellä oli antaa vain oma avuttomuus
Hirveän riittämätön sitä oli. Ja on edelleen.
Voi antaa vain läsnäoloonsa. 
Jaetun ihmisyyden. 
Ja toivoa, että se riittää.

Hoidon jälkeen muitakin asioita palasi mieleeni. Kuitenkin oli jotenkin kevyempi ja helpottunut olo.

Matkan päästä nuo vaikeat asiat tuntuvat edelleen vaikeilta. Johtuu varmaan siitä, että ne ovat vaikeita. Ei ole tarkoitus, että tuollaiset asiat pystyisi ohittamaan olankohautuksella. Ne jättävät jäljen.


Jäljessä on kuitenkin, jos ei hopeareunus, niin ainakin häivähdys siitä. Tuo kaikki on koettua ja elettyä. Olen saanut kohdata ihmisiä hyvin erilaisissa tilanteissa. Olen pystynyt siihen kyynistymättä tai särkymättä. Voin antaa itsellenikin armoa. 

Tuo kaikki saa tuntua. 
Sen on tarkoitus tuntua.
Olen tehnyt tarpeeksi. 
Toiminut sen tiedon ja osaamisen rajoissa, mikä minulla on ollut. 
Se on riittävästi.

Jos haluat, voit itsekin tarkastella omaa (työ)elämääsi samoin. 
Ehkä löydät armoa. 




Jos haluat lukea Naavapukuisen naisen juttuja jatkossakin, voit käydä tykkäämässä blogin Facebook-sivuista täältä
Voit vapaasti kommentoida, olla erimieltä jne. Jos tykkäsit tekstistä, voit pistää sen jakoon.




27. tammikuuta 2020

Minä rakastan


Minä rakastan katsella luontoa,
merta, tulta,
pieniä lapsia,
elämää nähneitä vanhuksia.








Minä rakastan ihmisten viisautta ja voimaa, 
kun he tekevät omaa elämäänsä koskevia päätöksiä, 
oivalluksia, ratkaisuja.


Minä rakastan kohtaamisia asiakkaiden kanssa.
Sitä, kun asiat asettuvat paikoilleen.
Kun jaamme jotain suurta, joka voi olla pientä.


Minä rakastan hyviä elokuvia, esityksiä, kirjoja, taidetta.


Minä rakastan vesiputouksia.




Tekstit olivat vastaukseni lyheen harjoitukseen
henkisen kehityksen peruskurssilla.

Haluatko tehdä saman harjoituksen? 

Varaa lähellesi kynä ja paperia. 

Pistä puhelin hiljaiselle ja ota hetki aikaa itsellesi. 
Istu mukavasti, mieluiten jalat maassa. 
Sulje silmäsi, vie tietoisuutesi hengitykseesi ja 
hengittele muutamia kertoja tarkkaillen hengitystäsi. 
Mitään ei tarvitse muuttaa. 

Itsellesi sopivan ajan kuluttua kirjoita paperille 
"Minä rakastan" ja 

täydennä lausetta. 

Lue sen jälkeen, mitä kirjoitit. 
Mitä sinä rakastat?

Kuinka voisit lisätä elämääsi asioita, joita rakastat?



Jos haluat lukea Naavapukuisen naisen juttuja jatkossakin, voit käydä tykkäämässä blogin Facebook-sivuista täältä
Voit vapaasti kommentoida, olla erimieltä jne. Jos tykkäsit tekstistä, voit pistää sen jakoon.

31. joulukuuta 2019

Kohtaamisia päivystyksessä


Parin viikon sisällä olen saanut näkymää Siun soten yhteispäivystykseen Joensuussa ja terveyskeskuspäivystykseen Kiteellä. Molempina päivinä oli maanantai, joka kuulemma on perinteisesti kiireinen päivä. No sehän on selvä. Maakunnassa päivystykset toimivat yleensä vain arkisin virka-aikana. Kukapa sitä viikonloppuna muutenkaan haluaisi lääkäriin lähteä.

Ekalla kerralla menin päivystykseen klo 19 kaaduttuani ja satutettuni jalkani. Sain kyydin pääaulan eteen, josta linkutin ovelle. Vahtimestari huomasi vaivalloisen kävelyni ja kiikutti minulle pyörätuolin, jolla hän ystävällisesti kuskasi minut jonottamaan päivystykseen. 

Systeemihän on sellainen, että numerolapulla pääsee ilmoittautumaan vastaanottavan sairaanhoitajan huoneeseen. Minut vastaanotti erittäin ystävällinen sairaanhoitaja, joka hymyili ja katsoi silmiin. Kuunteli, mitä on tapahtunut, kirjasi asiat tietokoneelle, kertoi päivystyksen ruuhkasta ja ohjasi odottamaan aulaan.

Aulassa odottelin pari tuntia, jonka jälkeen pääsin lääkärille. Haastattelun jälkeen minut ohjattiin röntgeniin. Sieltä tultuani kello olikin jo 22 ja minut ohjattiin toiseen aulaan odottamaan. Tunnin kuluttua pääsin toiselle lääkärille, joka tutki vamman uudelleen ja oli röntgenkuvasta yhteydessä myös päivystävään kirurgiin. Kuvassa oli jotain, jota ei suoraan voinut tulkita murtumaksi, mutta ei myöskään voitu varmistaa, ettei se olisi murtuma. 

Viiden tunnin jälkeen pääsin kotiin kyynärsauvat varusteena ja ohje mennä viikon kuluttua kontrollikäynnille terveyskeskukseen.

Siinä se viikko meni hissunkissun ja koitti seuraava maanantai. 

Aika terveyskeskukseen oli varattu ja hyvä, että oli, sillä jalka oli viikon kuluessa tullut yhä kipeämmäksi. Pääsin tarkkailuhuoneeseen pitkälleen odottamaan lääkäriä. Tutkimisen jälkeen otettiin verikokeita, joissa todettiin, että saattaa olla laskimotukos. Suuntana jälleen Tiukkamäen yhteispäivystys, jonne menin Kelataksilla.

Tällä kertaa vastaanottava sairaanhoitaja olikin toista maata. Hän vilkaisi minua, varmaan sanoi päivää, mutta jotenkin se ei jäänyt mieleen, koska kohtaamista ei syntynyt. Annoin hänelle lähetteen, hän kysyi pari kysymystä katsoen koko ajan tietokonetta. Hän mittasi happisaturaation ja käski odottamaan aulaan. 

Hoidollisesti tehtiin kaikki tarvittava. Kuitenkin päällimmäiseksi jäi tunne, että hänelle en ollut kukaan.

Odottelin 2,5 tuntia, jona aikana kukaan ei sanonut minulle mitään. 

Muutaman kerran joku hoitaja kulki aulan poikki. Lopulta yksi hoitaja tuli viemään minut hirmuista haipakkaa pyörätuolilla röntgeniin ultraäänitutkimukseen. Röntgenlääkäri tuli, sanoi päivää ja alkoi tutkia. Mukaan tuli myös erikoistuva lääkäri, joka tervehti esitellen itsensä. Tuli heti mukavampi olo. Kivasti tutkiva lääkäri kertoi löydöksistä.  

Reilun tunnin jälkeen pääsin lääkärille, joka oli erittäin ystävällinen. Kertoi löydöksistä ja hoitosuunnitelmasta. Muisti lopuksi kysyä, oliko vielä kysyttävää. Kohtaamisesta jäi hyvä mieli, vaikka pitkän puoleista kipeää lääkäri ennustelikin.


Kiitän

  • Julkista terveydenhuoltoa, joka on tarjolla kaikille.
  • Kyynärsauvoja ja niiden jääpiikkejä.
  • Kelataksia, joka vie ovelta ovelle 25 euron omavastuulla.
  • Päivystäviä lääkäreitä, jotka ystävällisesti selvittivät asiaa ja tutkivat hyvin. Tulin kohdatuksi heidän taholtaan.
  • Vastaanottavaa sairaanhoitajaa päivystyksessä yksilöllisestä kohtaamisesta. Hymystä ja katsekontaktista.
  • Terveyskeskuksen sairaanhoitajaa ystävällisyydestä, pienestä rupattelusta, väliaikatietojen kertomisesta.


Parannusehdotuksia

Olisi hienoa, jos yhteispäivystykseen tullessa sairaanhoitaja kävisi esittäytymässä ja kertomassa edes summittain odotusajan tai vaikka vain sen, että on jonoa, eikä voida tietää, milloin oma vuoro koittaa. Päivystyksen kiireet ja arvaamattomuuden toki ymmärrän. Asiakkaana parin tunnin jälkeen mieleen hiipii tunne, että minut on unohdettu.

Odotusajaksi sairaanhoitaja olisi myös voinut antaa hoito-ohjeita, kuten kohoasentoa, varpaiden heiluttelua. Kaikille ne eivät ole itsestään selvyyksiä.

Ilmoittautumisen vastaanottava sairaanhoitaja on päivystyksen kasvot. Olisi tärkeää, että ihan jokainen rutiiniluonteinenkin potilas tulisi hoitotyössä kohdatuksi katsekontaktilla ja ystävällisesti. Jos siihen ei pysty, olisi varmaan syytä miettiä työkiertoa tai jotain muuta ratkaisua.


Mustelma hämää, kipeä paikka on polvessa ja pohkeessa.


Muistutuksia itselle

  • Älä kiirehdi.
  • Käytä liukuesteitä.
  • Kiitä hyvästä palvelusta.
  • Katso silmiin.
  • Kaikenlaista sattuu, päällimmäiseksi jäävät kohtaamiset. 


Niin se vain elämä opettaa, jos ei muuta niin hiljoo kävelemään.



Parissa viikossa veri valuu polvesta näin alas. 


Jos haluat lukea Naavapukuisen naisen juttuja jatkossakin, voit käydä tykkäämässä blogin Facebook-sivuista täältä
Voit vapaasti kommentoida, olla erimieltä jne. Jos tykkäsit tekstistä, voit pistää sen jakoon.

24. marraskuuta 2019

Verkostomarkkinointi hyökkää, oletko valmis?


Verkostomarkkinointia on ollut jo kauan. Onko tyyli siinä muuttunut vai miksi se tuntuu nykyisin usein kovin hyökkäävältä? Sen kohteeksi joutumisesta tupaa jäämään huono olo.

Olen itsekin osallistunut erilaisille kutsuille ja tilannut tuotteita verkostomarkkinointia harjoittavilta henkilöiltä. Aikoinaan myös minulla oli myynnissä koruja ja alusasuja. Se vaihe ei tosin jatkunut kauan, sillä huomasin, ettei myyntityö sovi minulle, vaikka tuotteet olivatkin laadukkaita.  



Minulla on puhelimessa markkinoinnin esto. Se ei tietenkään estä nimeni tietäviä olemasta yhteydessä. Minuun onkin lähiaikoina ottanut kontaktia usea eri henkilö, johon jossain vaiheessa elämää olen tutustunut. 

Lyhyen mitä kuuluu – keskustelun jälkeen henkilöt ovat halunneet varata ajan, jossa esitellään tuotetta minulle henkilökohtaisesti ja kerrotaan siitä enemmän. Jätän tarkoituksella pois kaikki tuotetta kuvaavat laatusanat. Tiedätte ne jokainen muutenkin. Näitä kontakteja on tullut sekä puhelimitse että somen kautta.

Henkilöt eivät kysy, voisivatko he esitellä tuotteitaan, vaan milloin voisivat esitellä tuotteitaan minulle. Minusta tuntuu, kuin he haluaisivat tulla reviirilleni ja varastaa aikaani. Puolustusmekanismit käynnistyvät. 

Hyvinvointiinhan nämä minulle markkinoitavat tuotteet usein liittyvät. Usein markkinoijalla on omakohtainen kokemus myymiensä tuotteiden ylivertaisuudesta. Hyvä niin. Vaikeahan tuotetta olisikin myydä, jos siihen ei uskoisi.

Tiedän, että olisin hyvä kontakti, sillä tapaan paljon ihmisiä ja minulla on laaja tuttavapiiri.

Kun kerron, etten ole kiinnostunut tuotteista, puhelu ei suinkaan pääty siihen. Sen jälkeen vaaditaan perusteluja. Miten voin tyrmätä tuotteet ennen kuin olen niihin tutustunut? Miksi en halua kuulla tuotteista, joilla on niin mullistava vaikutus terveyteen? Jne. 



Mikäli asia on minulle ennestään tuttu, on siihen tullut runsaasti lisäominaisuuksia tai tuoteperhe on kasvanut. Kun en edelleenkään halua antaa aikaani asialle ja kieltäydyn, alkaa seuraava vaihe. Myyjä vetoaa ominaisuuksiini mairittelevasti - ellei ole sitä jo aiemmin tehnyt. 

Hän haluaa tietää ikään kuin ystävänä, miksi kieltäydyn, vaatimalla vaatii perusteluja. Syyksi ei riitä, etten halua tutustua tuotteisiin. En tiedä, mikä olisi sopiva vastaus. Ehkä se, että lopulta suostuisin tapaamiseen.

Kun edelleen kieltäydyn, myyjän on annettava periksi. Usein hän lopulta sanoo, ettei tule enää olemaan yhteydessä asian tiimoilta. Siitä tietenkin olen hyvilläni. Silti minulle jää ikävä olo.




Vierastan ulkoa opeteltuja myyntilauseita, jotka toistuvat samansisältöisinä henkilöstä toiseen. Huomaan ärsyyntyväni vaativuudesta, joilla myyjät jatkavat saatuaan kielteisen vastauksen myyntiesittelyn sopimiseen.

Uskokaa jo: Minulla ei tarvitse olla mitään syytä kieltäytymiselleni. Sen, että en halua tapaamista, on riitettävä!

Huomaan olleeni aika kiltti noissa markkinontitilanteissa, olen vastaillut kohteliaasti kysymyksiin. Aikamoisen määrätietoinen on kyllä pitänyt olla. Saattaa olla, että kehitän itsellenikin ulkoa opeteltavat lauseet, joilla vastaan. Ellei minua kuunnella, suljen puhelimen. Se olisikin kokonaan uusi temppu. Pahoittelen etukäteen, jos joudun siihen turvautumaan.

Puheluissa ja somekeskusteluissa kieltäytyminen tapaamisesta on vaikeaa. Millaista kieltäytyminen onkaan henkilökohtaisesti tavattaessa? Terveydestä on vaikea kieltäytyä. Erityisen vaikeaa se varmasti on kilteille ihmisille ja heille, joilla on terveysongelmia. Varmaan myös yksinäisille.  

Joissakin hyvinvointituotteissa sitoudutaan hankkimaan tuotetta määräaikaisesti kuukausittaiseen hintaan. Tilausta on lähes mahdotonta katkaista. Eräs ystäväni sai siitä henkilökohtaisen kokemuksen, jollaista ei toivoisi kenellekään. Itse haluan olla vapaa riippuvuuksista hankinnoissani.




Omistan erään verkostomarkkinoinnin kautta myytävän tuotteen ja sain tietää, että nimeäni on käytetty ko. tuotteen markkinoinnissa kysymättä siihen lupaa. Eettisesti tämä on erittäin arveluttavaa ja sitä ei voi hyväksyä.

Toisinaan tuntuu, että hyvinvointituotteet ovat kuin uskonto. Myyjää voi verrata ovelta ovelle kiertävään lähetyssaarnaajaan. Hän haluaa saattaa tuotteensa mahdollisimman monen tietoisuuteen ja sen vuoksi siitä on puhuttava toistuvasti kaikille ja kaikkialla. Luulen, etteivät kaikki edes huomaa toimivansa niin. Huomaamatta ystävyys voi muuttua kauppatavaraksi.

Erikseen ovat he, jotka eivät harrasta tuputtamista ja joilla on myyntityössään korkeat eettiset periaatteet. Valitettavasti he ja heidän liiketoimintansa kärsivät kuvatun laisesta toiminnasta. 

Niin, kyllä mie taas hankin niitä tiettyjä patasuteja ja pikkupöksyjä, kun entiset ovat kuluneet loppuun. Silloin olen itse yhteydessä tuttuihin verkostomarkkinointia tekeviin kauppiaisiin. 

Seuraaviin epämiellyttäviin myyntihyökkäyksiin olen kuitenkin valmiimpi kuin aiemmin. 

Millaisia kokemuksia sinulla on verkostomarkkinoinnista? 




Jos haluat lukea Naavapukuisen naisen juttuja jatkossakin, voit käydä tykkäämässä blogin Facebook-sivuista täältäVoit vapaasti kommentoida, olla erimieltä jne. Jos tykkäsit tekstistä, voit pistää sen jakoon. 












15. lokakuuta 2019

Perhesalaisuudet


Oletko huomannut, että perheessäsi tai suvussasi on tarinoita, joista vaietaan tai niistä puhutaan vain tiettyjen henkilöiden kanssa? Usein joku tietää jotakin asiasta, josta on visusti vaiettu joiltakin toisilta. Nämä perhesalaisuudet voivat kulkea sukupolvelta toiselle. Lähes kaikilla niitä lienee.





Salaisuuksia voidaan luokitella niiden sisällön mukaan. Sirkku Suontausta-Kyläinpää käyttää Perhesalaisuudet, Vaikenemisesta vapauteen – kirjassaan luokittelua tapahtumiin ja henkilökohtaisiin seikkoihin. Seuraavaksi esimerkkejä asioista, jotka voivat olla perhesalaisuuksia.


Tapahtumat

1.        Syntymää koskevat: avioton syntyperä, raskauden keskeytys, keskenmeno, adoptio
2.        Seksuaalista toimintaa koskevat: uskottomuus
3.        Rahaa koskevat: veronkierto, perimys, testamenttisaannot
4.        Rikollista menettelyä koskevat: tuomiot, laittomuudet
5.        Työhön liittyvät: potkut, salainen työ
6.        Kuolemaan liittyvät: itsemurha, kuolemansyy
7.        Väkivaltaiset: itseen tai toiseen kohdistuva väkivalta
8.        Psyykkisiin sairauksiin liittyvät tapahtumat
9.        Avun hakeminen ammattiauttajalta

Henkilökohtaiset seikat

1.        Biologisperusteiset
a.        Fysiologinen: lapsettomuus, uudet hedelmöitystekniikat, seksuaalitoiminnan häiriöt
b.       Orgaaninen: krooniset sairaudet
c.        Geneettinen: perinnölliset sairaudet ja häiriöt
2.        Toiminnalliset
a.        Käyttäytyminen: fobiat, riippuvuudet
b.       Ajatukset, asenteet, fantasiat
c.        Emootiot: mistä todella pitää ja mitä inhoaa
3.        Perheen ja suvun tausta: siirtolaisuus, luokkaerot


Nämä ovat ainakin minulle hyvin tuttuja. Useimmista kohdista tunnistan tarinoita omasta suvustani ja perheestäni.

Salaisuuteen liittyy usein häpeä. Asiasta ei voi puhua, koska se tuntuu niin häpeälliseltä.

Toisinaan pelko estää puhumasta. On tilanteita, joissa on suorastaan hengenvaarallista paljastaa jotakin.

Joskus vaikenemisella pyritään välttämään aiheuttamasta tuskaa läheisille. Asia on niin kipeä, ettei siitä voi heti puhua. Saatetaan esimerkiksi odottaa lapsen kasvamista sopivan ikäiseksi tai omien tunteiden selkiintymistä. Sitten päivät muuttuvat kuukausiksi ja kuukaudet vuosiksi. Koskaan ei tunnu olevan oikea aika. 

Vanhemman kuolinvuoteella lapsi saattaa kuulla tietoja, jotka ovat olleet merkittävä osa hänen elämänhistoriaansa. Saattaa jää paljon kysymyksiä ilman vastauksia. Identiteettiä on alettava rakentaa uudelleen murusista. Monenlaisia tunteita herää, jos huomaa monien muiden tienneen salaisuudesta ja itse olleensa tietopaitsiossa. 






Mitä perhesalaisuudesta seuraa?

Salaaminen vie hirveästi energiaa. Salaisuuden kantaminen on raskasta. Ihminen ei voi olla aidosti oma itsensä. Jotain on rajattava pois. Saattaa seurata ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden tunteita, jotka vaikuttavat koko elämään.

Salaaminen saattaa vaikeuttaa itsestä kertomista ja vaikuttaa vaikeutena solmia ihmissuhteita. Se saattaa vaikuttaa hyvin monilla elämänalueilla. Voi olla vaikea luottaa ihmisiin.

Psykoanalyytikko Martti Siirla on sanonut: "Se, mikä ei tule yhdessä jaetuksi, tulee jonkun kannettavaksi." 

Tiedostamattomaan kätketyt traumat voivat tulla esille vasta aikuisena. Hankalinta on, että perhesalaisuus voi siirtyä sukupolvelta toiselle. Puhutaan ylisukupolvisuudesta ja taakkasiirtymästä

Lapset saavat kannettavakseen sen, mitä toiset eivät voi ajatella tai sanoa. Terapeuttisen sukupuun kehittäjä Murray Bowen ajattelee, että lapsen ongelmat ovat useiin vähintään kolmen sukupolven ongelmia. Seuraavissa sukupolvissa perhesalaisuus saattaa oireilla esimerkiksi epämääräisinä fyysisinä sairauksina ja kiputiloina, joihin ei löydy lääketieteellistä selitystä.




Perhesalaisuudet perhekonstellaatiossa

Toisinaan perhesalaisuudet voivat näyttäytyä perhekonstellaatiossa. Konstellaatiossa omaa tilannetta on mahdollista tarkastella ulkoapäin, jolloin uusi näkökulma tarjoaa uudenlaisia tarkastelumahdollisuuksia jumittuneisiin tilanteisiin. 

Asiakas saa mahdollisuuden nähdä enemmän vaihtoehtoja ja hän voi vapautua kokemaan omaa elämäänsä täydemmin kuin aiemmin. Yhteys omaan sukuun voi tulla vahvasti koetuksi ja ymmärrys elämäntilanteisiin vaikuttaneisiin asioihin tulee ymmärrettäväksi, jolloin menneisyyden kanssa on mahdollista tehdä rauha.


Lue lisää

Käy tykkäämässä Naavapukuisen naisen Facebook-sivusta täällä




25. syyskuuta 2019

Perhekonstellaatio ja Pesso Boyden-menetelmät ehyttävät omilla tavoillaan






Kävin parin päivän Pesso Boyden System Psychomotor -työpajassa Helsingissä syyskuun alussa.  


Työpajan järjesti Elämäntaidefoorumi, puuhanaisena toimi Riitta Saarikko ja ohjaajana Sally Potter Englannista.







Miksi kiinnostuin?


Halusin mennä työpajaan, koska en tiennyt Pesso Boydenista mitään ja se alkoi tulla vastaani monesta suunnasta. Ensin kuulin siitä ystävältäni, luin siitä perhekonstellaatiokoulutuksen lopputyötä tehdessäni ja se tuli lopulta vastaan myös psykoterapeuttien facebook-ryhmässä. Asia alkoi kiinnostaa.

”Menetelmän filosofiassa yhdistyvät psykodynaaminen, kognitiivis-behavioristinen ja systeeminen näkemys yhdistettynä asiakaslähtöiseen työotteeseen. Kehon tarjoama tässä ja nyt -tieto ja kokemuksellisuus ovat keskiössä prosessin seuraamisessa.” (lähde: Elämäntaidefoorumin nettisivu)

Sain selville, että menetelmässä otettaisiin edustajia kuten perhekonstellaatiossa. Perhekonstellaatio on minulle tuttua ja teidän sen olevan erittäin vaikuttava menetelmä. Mikä Pesso Boyden -menetelmässä olisi samanlaista kuin konstellaatioissa, mikä erilaista? Halusin vertailla menetelmiä.


Puitteet


Perusryhmän muodostivat muutamaa kuukautta aiemmin Pesso Boyden terapeuttikoulutukseen osallistuvat henkilöt. Ensikertalaisia oli minun lisäkseni kaksi muuta.

Yhden päivän kuluessa Sally ohjasi kolmen asiakkaan ”rakennelmat” (structure). Teemana voi olla valmiiksi mietitty aihe, jota asiakas halusi tarkastella tai oli mahdollista edetä hänen siinä hetkessä olevista kehon ja mielen tuntemuksista lähtien.

Lisäksi Sally toi rakennelmien lomaan teoriaa. Käsiteltiin esimerkiksi perustarpeita ja kolmea näyttämöä, joilla menetelmässä liikutaan. Ensimmäinen näyttämö on fyysinen tila, jossa ollaan tässä ja nyt. Toinen näyttämö on asiakkaan tila, erityisesti fyysisen kehon tämän hetkinen tila. Kolmas näyttämö on se, jossa haavoittuvuus on tapahtunut eli tila, jossa perustarpeet ovat jääneet täyttymättä. Se on myös tila, jossa paraneminen tapahtuu ja luodaan uusia korjaavia kokemuksia ”rakennelmien” avulla.




Asiakas ja ohjaaja istuivat tuolit kasvokkain. Asiakkaan vieressä lattialla oli tarjottimella pieniä esineitä, kiviä, simpukoita ja helmiä. Muut ihmiset istuivat ohjaajan takana puolikaaressa, niin, että he näkivät asiakkaan hyvin. Asiakas päätti millä etäisyydellä ohjaaja ja muut henkilöt istuvat.

Tilaan on varattu runsaasti tyynyjä, joogamattoja ja peitteitä.


Rakennelman tekeminen


Asiakas kertoi, mikä hänen asiansa oli tai aloitettiin hänen voinnistaan sillä hetkellä. Ohjaaja ei tässä vaiheessa kysellyt kovin paljon. Sen sijaan hän kuunteli ja huomioi hyvin tarkasti asiakkaan mikroilmeitä. Hän tarkkaili ja keskeytti välillä sanoen, jos ”todistaja” (witness) olisi tällä, hän sanoisi…. 

Ohjaaja toisti ”todistajan” näkemänä asiakkaan kertomia asioita ja lisäsi niihin tunnistamansa asiakkaan tunteen. Mikäli hän osui oikeaan, asiakas kuittasi sen jotenkin ja mikäli ei, asiakas korjasi tunteen oikeaksi.

Joissakin rakennelmissa ohjaaja sanoitti asiakkaan sisäistä puhetta (voices). Eräässä rakennelmassa äänille otettiin oma edustaja. Jossakin rakennelmassa otettiin yksi tai useampia ”suojelijoita” (protection figure) asiakkaan ja häntä uhanneen/vahingoittaneen henkilön edustajan tai ”äänten” väliin.

Ohjaaja pyysi asiakasta valitsemaan tarjottimen esineistä ”edustajat” (space holder) henkilöille, joista asiakas puhui. Edustajia voitiin ottaa myös esimerkiksi paikoille. Asiakasta pyydettiin asettamaan edustajat eteensä sopiville paikoille.


Asiakkaan kehon tuntemukset, kuten kipu, painontunne ja ahdistus, huomioitiin ja niitä pyrittiin lievittämään ja poistamaan. Asiakkaan kehoa tuettiin tilassa olevien tekstiilien ja muiden ihmisten avulla. Ohjaaja saattoi pyytää asiakasta valitsemaan henkilöitä edustamaan esimerkiksi ideaali-isää ja ideaaliäitiä, joiden paikat asiakas määritteli hyvin tarkasti.

Ideaalivanhemmat olivat nähdyissä rakennelmissa läheisessä fyysisessä kontaktissa asiakkaaseen. Heidän antamansa tuen laatu varmistetiin niin, että asiakkaalla oli hyvä ja turvallinen olo. Ideaalivanhempia saatettiin ”laajentaa” ottamalla heille uusia edustajia (extension of ideal mother/father), jotta asiakkaan kehoa voitiin tukea joka puolelta mahdollisimman hyvin.

Tässä vaiheessa ohjaaja antoi edustajille lauseita, jotka nämä toistivat ääneen. Lause saattoi olla esimerkiksi: ”Jos olisin ollut sinun ideaali-isäsi, olisin ollut läsnä” tai ”Jos olisin ollut sinun ideaaliäitisi, olisin sanonut sinulle joka päivä, rakastan sinua.




Ohjaaja saattoi tehdä esineillä luotujen edustajien kanssa ”elokuvia” (movies), jotka ohjaaja sanoitti. Hän ikään kuin leikki esineillä ja puhui niiden äänellä osittaen puheensa asiakkaalle. Näissä elokuvissa kaikki päättyi hyvin. Omille vanhemmille saatettiin luoda ideaalimenneisyys, jollaisen saatuaan heillä olisi ollut paremmat edellytykset vastata asiakkaan perustarpeista silloin, kun hän oli lapsi.




Yleensä asiakas oli työskentelyn aikana hyvin tunteikas. Vähitellen olo tyyntyi jokaisella. Rakennelman työstäminen kesti noin tunnin. Muutamia minuutteja ennen ajan loppumista ohjaaja kysyi, mitä asiakas vielä halusi/tarvitsi hyvään loppuun.

Seuraavaksi purettiin roolit. Ensin ohjaaja purki esineillä luodut roolit, jonka jälkeen purettiin henkilöroolit. Jokainen sanoitti itsensä ulos roolista sanomalla ”en ole enää x, olen y”. Viimeiseksi purettiin ideaalivanhempien roolit ja heitä edustaneita henkilöitä pyydettiin hyvin hitaasti siirtymään pois asiakkaan läheltä.

Lopuksi asiakas jäi paikalleen rauhassa tunnustelemaan oloaan. Ohjaaja kääntyi koko ryhmän puoleen ja jokainen voi kertoa omista tuntemuksistaan ja kokemuksistaan. Mikä kosketti? Jos asiakkaan puoliso oli paikalla, hän sai puheenvuoron ensimmäisenä.

Päivän päätteeksi asiakkaina olleet henkilöt saivat kertoa tuntemuksistaan. Jokaiselle rakennelmat tuntuivat olevan syvästi vaikuttavia ja eheyttäviä kokemuksia.


Mitä opin


Ben Furman on vuosia sitten kirjoittanut kirjan Ei koskaan liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus. Vaikutti siltä, että Pesso Boyden -menetelmässä pyrittiin luomaan uudenlainen korjaava kokemus, muisto vaihtoehtoisesta todellisuudesta. Onnellinen lapsuus.

Kehon muisti on lahjomaton. Se muistaa ja säilöö asioita, joista mielemme ei välttämättä pysty muistamaan tai käsittelemään. Pesso Boyden -menetelmässä huomioitiin todella hyvin kehon tuntemukset ja siitä pidin erittäin paljon. Kaikki asiat eivät selviä pelkästään puhumalla. Tarvitaan yhteys kehoon ja se on joskus terapiatyöskentelyssä iso haaste.

Ihmisen tunnekieli on äidinkieli ja pakostikin mietin, miten paljon vieraalla kielellä operoiminen muuttaa asiakkaan kokemusta. Joissakin kohdissa Sally pyysi yleisöltä suomenkielisiä termejä. Ehkä hän havaitsi, etteivät englannin kieliset ilmaisut tavoittaneet asiakkaan kokemusmaailmaa.

Yhtäläisyyksiä perhekonstellaatioon löytyi, kuten
  • Asiakas asetteli esineillä otetut edustajat kolmiulotteisesti, kuten asiakas tekee perhekonstellaatiossa henkilöedustajille. 
  • Ohjaaja sanoitti roolihenkilöiden puhetta, jonka he toistivat, kuten perhekonstellaatiossakin tapahtuu ns. parantavien lauseiden muodossa
  • Molemmat menetelmät vaikuttavat vievän asiakkaan syvästi eheyttävään prosessiin


Erojakin vaikutti olevan        
  • Rooleissa ollessani ja työskentelyä seuratessani en tunnistanut samanlaista tietoisuuden kenttää, mikä perhekonstellaatiossa muodostuu ja jolle konstellaatiotyöskentely rakentuu
  • Toisin kuin perhekonstellaatiossa Pesso Boydenissa roolihenkilöiden tuntemuksia ei kysytty
  • Perhekonstellaatiossa asiakkaan oikea perhe on konkreettisemin läsnä kuin Pesso Boyden -menetelmässä, jossa taas ideaalivanhemmilla oli suuri rooli.
  • Parin päivän kokemuksen perusteella menetelmä tuntui melko monimutkaiselta verrattuna perhekonstellaatioon

On monta tapaa lähestyä ihmisen sisintä. On todella tärkeää, että jokainen löytää oman tapansa eheytyä. 

Joitakin oppimiani asioita voin soveltaen käyttää työssäni. Saattaa olla, että vielä joskus osallistun Pesso Boyden -työpajaan ja teen oman rakennelman.  Menetelmä ei kuitenkaan vienyt minua mukanaan niin, että lähtisin opiskelemaan sitä enemmän. Perhekonstellaatiot sen sijaan ovat asettuneet minuun niin, että haluan edelleen lisätä tietämystäni niistä kehittyäkseni ohjaajana.

Katso seuraava Kiteellä pidettävä perhekonstellaatio -työpaja Kiehisen tapahtumakalenterista.

Jos perhekonstellaatio tai ylisukupolviset asiat kiinnostavat saatat haluta lukea myös seuraavat kirjoitukset:


Jos haluat lukea Naavapukuisen naisen juttuja jatkossakin, voit käydä tykkäämässä blogin Facebook-sivuista täältä
Voit vapaasti kommentoida sekä jakaa blogia.