Kurkistus pahojen satujen maailmaan

Aloitin syksyllä kirjallisuusterapiaohjaajakoulutuksessa Mikkelin kesäyliopistossa. Koulutus on jatkoa Kirjallisuusterapia henkilökohtaisen ja oman ammatillisen kasvun menetelmänä -kokonaisuuteen, jonka kävin pari vuotta sitten Joensuussa. Tykkäsin hurjasti jo tuosta ensimmäisestä koulutuskokonaisuudesta. Ihan parasta on ollut saada itse olla ohjattavan mitä moninaisimmissa harjoituksissa.

Esimerkkinä eräästä harjoituksesta kuvaan yhtä viime koulutuksessa tehtyä satujen maailmaan liittyvää tehtävää.

Aluksi valitsimme erääseen pelin kuuluvista erilaisista kuvakorteista sen, joka juuri nyt veti puoleensa. Esittelimme lyhyesti kortit muille ryhmäläisille. 

Valitsemani kortti oli tällainen.

Sen jälkeen saimme tehtäväksi kirjoittaa kaksi satua, toinen hyvin päättyvä ja toinen huonosti päättyvä. Sadun piti alkaa perinteisesti ”olipa kerran” ja päättyä ”sen pituinen se” -sanoihin. Aikaa kummallekin sadulle oli seitsemän minuuttia. Ja sitten vain kynä savuten kirjoittamaan. 

Huonosti päättyvästä sadusta tuli tällainen

Olipa kerran paha haltija, joka oli pukeutunut linnunpelättimeksi auringonkukkapeltoon. Hän näytti hymyilevät kaikille, mutta sisältä hän oli ilkeä ja pahansuopa. Hän oli varastanut taikasauvan hyvältä haltijalta ja käytti sitä väärin öisin. Hän heilautti taikasauvaa ja tahtoi, mitä mieleen juolahti.

Joskus hän halusi tehdä pellon ympäristöön ansoja, joihin kaikki metsäneläimet tippuivat. Linnunpelätti nautti nähdessään eläinten kärsivän. Tämä kaikki tapahtui silloin kun auringonkukat nukkuivat. Aamulla kun he heräsivät, he olivat kauhuissaan tapahtumista ja kysyivät pelätiltä, mitä oli tapahtunut. Pelätti vain hymyili irvokasta hymyään ja sanoi, ettei yhtään tiedä.

Toisinaan pelätti pelotteli lähiseudulla asuvia ihmisiä ja lähetti yöllä taikasauvan avulla pieniä kiviä asukkaiden talojen ikkunoihin. Osa ikkunoista särkyi ja asukkaat heräsivät säikähtäen. He ihmettelivät, kuka kumma kiviä viskoi. Aamulla he alkoivat syytellä naapureitaan vahingonteoista. Pelätti oli tyytyväinen ja hymyili, jos mahdollista vielä leveämpää hymyä.

Näin jatkui päivästä toiseen, kuukaudesta seuraavaan.

Pelätti ei huomannut, että auringonkukat hänen ympärillään lakastuivat, eläimet kaikkosivat, ihmiset muuttivat muualle, maa autioitui ja värit katosivat. Pelätti vain hymyili jähmettynyttä hymyään, kunnes hänen hampaansa tippuivat yksitellen.

Sen pituinen se.