Setäni varasti omenan

Mieleeni tuli tarina, jonka isäni kertoi aikoinaan. Tarina liittyy jouluun.

Isäni oli syntynyt vuonna 1932 hänellä oli siihen aikaan yksi vanhempi velipoika, hänestä kaksi vuotta nuorempi sisar ja neljä vuotta nuorempi pikkuveli.

Isäni isä oli hankkinut kotiin joulukuusen. Luultavasti pojat olivat päässeet mukaan sitä kaatamaan. Paljon kuusenkoristeita ei ollut, mutta aidot kynttilät ja joitakin olkikoristeita varmasti. 

Tarinan vuosi oli siitä erityinen, että vanhemmat olivat saaneet hankituksi omenoita, jotka kiinnitettiin kuuseen koristeiksi. Omenoitahan ei siihen aikaan talvisin juurikaan ollut saatavilla, ei ainakaan maaseudulla, jos ei ollut omia omenapuita.

Lapsille oli sanottu, että omenoihin ei saanut koskea ja niitä syötäisiin sitten jouluna.

Siihen aikaan kylillä pidettiin kinkereitä eri taloissa. Sinä vuonna kinkerit sattuivat olemaan isäni kotona juuri ennen joulua. Isäni oli tarinan aikoihin kuusivuotias. Lasten oli varmasti aika vaikeaa olla hiljaa ja kiltisti, kun pappi puhui ja välillä veisattiin virsiä. Vanhempien sanaa kuitenkin toteltiin. 

Isä kertoi muistavansa elävästi, miltä tuntui, kun parivuotias velipoika marssi horjuvin askelin virren veisuun aikana kohti joulukuusta ja otti sieltä omenan käteensä ja muitta mutkitta haukkasi siitä palasen. 

Vanhemmat eivät hennoneet papin aikaan kieltää poikaa ja niinpä hän sai syödä koko omenan. Vanhemmat sisarukset joutuivat katsomaan sivusta vesi kielellä. 

Tämä muisto oli piirtynyt isäni mieleen joulusta vuodelta 1938.

Omat jouluni ovat olleet yltäkylläisiä.

Hautausmaalla muistelen isääni ja muita läheisiä vainajia ja mietin, miten paljon elämänmeno on muuttunut yhden ihmisiän aikana.