24. marraskuuta 2019

Verkostomarkkinointi hyökkää, oletko valmis?


Verkostomarkkinointia on ollut jo kauan. Onko tyyli siinä muuttunut vai miksi se tuntuu nykyisin usein kovin hyökkäävältä? Sen kohteeksi joutumisesta tupaa jäämään huono olo.

Olen itsekin osallistunut erilaisille kutsuille ja tilannut tuotteita verkostomarkkinointia harjoittavilta henkilöiltä. Aikoinaan myös minulla oli myynnissä koruja ja alusasuja. Se vaihe ei tosin jatkunut kauan, sillä huomasin, ettei myyntityö sovi minulle, vaikka tuotteet olivatkin laadukkaita.  



Minulla on puhelimessa markkinoinnin esto. Se ei tietenkään estä nimeni tietäviä olemasta yhteydessä. Minuun onkin lähiaikoina ottanut kontaktia usea eri henkilö, johon jossain vaiheessa elämää olen tutustunut. 

Lyhyen mitä kuuluu – keskustelun jälkeen henkilöt ovat halunneet varata ajan, jossa esitellään tuotetta minulle henkilökohtaisesti ja kerrotaan siitä enemmän. Jätän tarkoituksella pois kaikki tuotetta kuvaavat laatusanat. Tiedätte ne jokainen muutenkin. Näitä kontakteja on tullut sekä puhelimitse että somen kautta.

Henkilöt eivät kysy, voisivatko he esitellä tuotteitaan, vaan milloin voisivat esitellä tuotteitaan minulle. Minusta tuntuu, kuin he haluaisivat tulla reviirilleni ja varastaa aikaani. Puolustusmekanismit käynnistyvät. 

Hyvinvointiinhan nämä minulle markkinoitavat tuotteet usein liittyvät. Usein markkinoijalla on omakohtainen kokemus myymiensä tuotteiden ylivertaisuudesta. Hyvä niin. Vaikeahan tuotetta olisikin myydä, jos siihen ei uskoisi.

Tiedän, että olisin hyvä kontakti, sillä tapaan paljon ihmisiä ja minulla on laaja tuttavapiiri.

Kun kerron, etten ole kiinnostunut tuotteista, puhelu ei suinkaan pääty siihen. Sen jälkeen vaaditaan perusteluja. Miten voin tyrmätä tuotteet ennen kuin olen niihin tutustunut? Miksi en halua kuulla tuotteista, joilla on niin mullistava vaikutus terveyteen? Jne. 



Mikäli asia on minulle ennestään tuttu, on siihen tullut runsaasti lisäominaisuuksia tai tuoteperhe on kasvanut. Kun en edelleenkään halua antaa aikaani asialle ja kieltäydyn, alkaa seuraava vaihe. Myyjä vetoaa ominaisuuksiini mairittelevasti - ellei ole sitä jo aiemmin tehnyt. 

Hän haluaa tietää ikään kuin ystävänä, miksi kieltäydyn, vaatimalla vaatii perusteluja. Syyksi ei riitä, etten halua tutustua tuotteisiin. En tiedä, mikä olisi sopiva vastaus. Ehkä se, että lopulta suostuisin tapaamiseen.

Kun edelleen kieltäydyn, myyjän on annettava periksi. Usein hän lopulta sanoo, ettei tule enää olemaan yhteydessä asian tiimoilta. Siitä tietenkin olen hyvilläni. Silti minulle jää ikävä olo.




Vierastan ulkoa opeteltuja myyntilauseita, jotka toistuvat samansisältöisinä henkilöstä toiseen. Huomaan ärsyyntyväni vaativuudesta, joilla myyjät jatkavat saatuaan kielteisen vastauksen myyntiesittelyn sopimiseen.

Uskokaa jo: Minulla ei tarvitse olla mitään syytä kieltäytymiselleni. Sen, että en halua tapaamista, on riitettävä!

Huomaan olleeni aika kiltti noissa markkinontitilanteissa, olen vastaillut kohteliaasti kysymyksiin. Aikamoisen määrätietoinen on kyllä pitänyt olla. Saattaa olla, että kehitän itsellenikin ulkoa opeteltavat lauseet, joilla vastaan. Ellei minua kuunnella, suljen puhelimen. Se olisikin kokonaan uusi temppu. Pahoittelen etukäteen, jos joudun siihen turvautumaan.

Puheluissa ja somekeskusteluissa kieltäytyminen tapaamisesta on vaikeaa. Millaista kieltäytyminen onkaan henkilökohtaisesti tavattaessa? Terveydestä on vaikea kieltäytyä. Erityisen vaikeaa se varmasti on kilteille ihmisille ja heille, joilla on terveysongelmia. Varmaan myös yksinäisille.  

Joissakin hyvinvointituotteissa sitoudutaan hankkimaan tuotetta määräaikaisesti kuukausittaiseen hintaan. Tilausta on lähes mahdotonta katkaista. Eräs ystäväni sai siitä henkilökohtaisen kokemuksen, jollaista ei toivoisi kenellekään. Itse haluan olla vapaa riippuvuuksista hankinnoissani.




Omistan erään verkostomarkkinoinnin kautta myytävän tuotteen ja sain tietää, että nimeäni on käytetty ko. tuotteen markkinoinnissa kysymättä siihen lupaa. Eettisesti tämä on erittäin arveluttavaa ja sitä ei voi hyväksyä.

Toisinaan tuntuu, että hyvinvointituotteet ovat kuin uskonto. Myyjää voi verrata ovelta ovelle kiertävään lähetyssaarnaajaan. Hän haluaa saattaa tuotteensa mahdollisimman monen tietoisuuteen ja sen vuoksi siitä on puhuttava toistuvasti kaikille ja kaikkialla. Luulen, etteivät kaikki edes huomaa toimivansa niin. Huomaamatta ystävyys voi muuttua kauppatavaraksi.

Erikseen ovat he, jotka eivät harrasta tuputtamista ja joilla on myyntityössään korkeat eettiset periaatteet. Valitettavasti he ja heidän liiketoimintansa kärsivät kuvatun laisesta toiminnasta. 

Niin, kyllä mie taas hankin niitä tiettyjä patasuteja ja pikkupöksyjä, kun entiset ovat kuluneet loppuun. Silloin olen itse yhteydessä tuttuihin verkostomarkkinointia tekeviin kauppiaisiin. 

Seuraaviin epämiellyttäviin myyntihyökkäyksiin olen kuitenkin valmiimpi kuin aiemmin. 

Millaisia kokemuksia sinulla on verkostomarkkinoinnista? 




Jos haluat lukea Naavapukuisen naisen juttuja jatkossakin, voit käydä tykkäämässä blogin Facebook-sivuista täältäVoit vapaasti kommentoida, olla erimieltä jne. Jos tykkäsit tekstistä, voit pistää sen jakoon. 












2 kommenttia:

  1. Olen usean kerran joutunut selvittelemään tilausten katkaisemista, mikä ei ole ollut ollenkaan helppoa. Puhelinmyyjä saa vanhat ihmiset suostumaan tilauksiin ja muutaman kuukauden päästä he vasta tajuavat, mitä ovat menneet tekemään. Robinson eston olen heti päälle. Anteeksi, tämä ei liity verkostomarkkinointiin, mutta puhelimessa kieltäytyminen on vaikeaa oudollekin soittajalle, tutulle vielä hankalampaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä tapahtuu, ikävä kyllä. Joskus tuotteita tilanneet eivät ilkeä tunnustaa, että tuli tehtyä hutiostos ja antavat asian olla. Toisinaan omaiset huomaavat sattumalta täydet putelit tai laskut tuotteista. Mainonnan estoa tarjotaan myös maksullisena palveluna. Robinson-esto on toimiva ja maksuton. Se pitää vain muistaa uusia kolmen vuoden välein.

      Poista