Avainkokemukseni

Eräs ystäväni oli pohtinut Facebookissa omaa avainkokemustaan. Sanomalehti Karjalaisen pääkirjoituksessa oli mainittu koronan tulevan nuorten yhteiseksi avainkokemukseksi. Eri ikäiset Ihmiset olivat innostuneet ystävän sivuilla miettimään omia kokemuksiaan hirmu kivasti. Meillä kotonakin käynnistyi mukavaa keskustelua aiheesta ja huomasin sen mietityttävän minua useampana päivänä.

Piti ihan googlata, mitä avainkokemus tarkalleen tarkoittaa. Saksalainen Mannheim määrittelee Wikipedian mukaan avainkokemuksen nuoren sukupolven yhteinen kokemukseksi, joka sitoo sukupolven yhteen. Kokemus vaikuttaa sen kokeneiden koko elämään. Ryhmän sitoo yhteen sama ikä, yhteinen leimaava avainkokemus ja jaettu tietoisuus yhteenkuuluvuudesta.

Kollektiiviseen nuoruuden avainkokemukseen ovat erityisen otollisessa ikävaiheessa Mannheimin mukaan noin 17–25 -vuotiaat. Kaikilla sukupolvilla ei kuitenkaan ole avainkokemuksia eivätkä kaikki aikalaiset omaa samoja kokemuksia tai ymmärrä toisiaan. Tutkija Matti Virtanen (2001) näkee, että erityisesti 16–17 -vuotiaat ovat alttiita sukupolvensa avainkokemukselle.

Ensin oli aika vaikeaa muistaa, mitä tuohon ikävaiheeseen oikein kuului. Onhan siitä 70-luvusta jo aika kauan.

Aloin muistaa pikkuasioita, kuten muotia. 

Oli vakosamettihousut ja niissä järkyttävän leveät lahkeet. Muistan, että koulun kässätunnilla tein itselleni niin leveälahkeiset, sammalen vihreät housut kuin kankaasta sai. Silmälasien linssit peittivät puoli naamaa. Laamapaitoja värjättiin naruvärjäyksellä. Farkuissa jotkut merkit olivat enemmän muotia kuin toiset. Muistan olleeni hyvin tyytyväinen omiin Lee cooperihin.

Miulla oli oma mankka, sellainen oranssi National. Radiosta nauhoitettiin lempimusiikkia, jota sitten huudatettiin uudestaan ja uudestaan. Lemppareitani olivat ainakin Alvin Stardust ja Slade sekä tietysti Hurriganes ja myöhemmin Hassisen kone. Hurriganesia olin katsomassa eturivissä, kun se esiintyi Kiteen Huvikeskuksessa.

Viikonloppuisin kesäaikaan käytiin Kiteellä Kasinolla kuuntelemassa bändejä tai ainakin hengailemassa parkkipaikalla. Joskus liftattiin tyttökaverin kanssa Hammaslahteen Lemmenlavalle. Liftailureissuja tehtiin lopulta kuitenkin vähän, sillä joskus sattui kammottavia kyytejä. Erään kerran kuski ja apukuski naukkailivat viiniä koko matkan.

Sitten muistin kesätyöt. 

Niitä oli paljon tarjolla nuorille. Itsekin olin joka kesä töissä 14-vuotisesta alkaen. Se tarkoitti, että oli omaa rahaa käytettävissä. Samalla se tarkoitti, että vaatteet itselle piti ostaa omilla rahoilla. Ihme kyllä rahat riittivät siihen mitä tarvitsi. Vanhemmat varmasti auttoivat kesätyöpaikkojen hankinnassa ensimmäisinä vuosina. Ainakaan minulla ei ole mielikuvaa, että olisin ollut niitä itsenäisesti kyselemässä.

Talvisin käytiin aika usein kavereiden kanssa elokuvissa, yleensä Tohmajärvellä Mäkipirtissä. Saturday night feaver ja John Travolta olivat kuumaa kamaa tuolloin. Joskus käytiin myös Joensuussa, jossa kerran satuimme näytökseen, jota me tytöt katsoimme naama punaisena ja hämillään. Pojat olivat valinneet kuvan ja sattui olemaan aika rohkeaa settiä. Maailma oli siltäkin osin vapautunut.

Nuoriso käytti aika runsaasti alkoholia viikonloppuisin. 

Erityisen suosittua oli omenaviini, jota pojat hankkivat täysikäisten kavereittensa avustuksella. Pojat harjoittelivat myös kiljun tekoa. Sitä käytettiin hautaamalla kanisterit muurahaispesään. Se oli ihan kamalaa kuravelliä. Kaverista pidettiin aina huolta, vaikka joskus joku saattoi olla melko heikossa hapessa.

Melkein kaikki kaverit tupakoivat, kuten minäkin jo ennen täysikäisyyttä. Tupakka-askivalikoimassa oli tarjolla nuorille suunnattuja 10 savukkeen kokoisia. Lukiossa tupakointi oli sallittua ja meille oli osoitettu tupakkapaikka ihan koulun vieressä.

Kekkonen oli presidenttinä, eikä muuta osannut kuvitellakaan. 

Neuvostoliitto oli suuri ja mahtava, jonka vieressä piti olla hissunkissun. Koulussa historian tunneilla sota Neuvostoliittoa vastaan ohitettiin yhtä sujuvasti kuin sukupuolivalistus. Viimeksi mainittuun onneksi nuortenlehdet antoivat jo asiallista tietoa. Suosikissa taisi olla joku palstakin aiheesta. Ehkäisypillereitäkin nuoret saivat ehkäisyneuvolasta.

Televisiossa oli kaksi kanavaa, eikä enempää osannut kaivata. 

Huippuhienoa oli, kun kuva alkoi näkyä väreinä. Teini-iässä katsoin isän kanssa urheilua ja yöllä ihan kamalan jännittäviä yöjuttuja, joissa oli kaikenlaista kummituskamaa. Niistä varmaan sain silloin tarpeekseni, koska mikään kauhu ei kerta kaikkiaan uppoa nykyisin. Jotain sarjoja seurattiin äidin kanssa, sisarusten kanssa katsottiin Disneyn piirretyt, ne taisivat olla sunnuntaiaamuna. Lasse Virenin Montralin olympiavoitot muistan katsoneeni ja tunnelma oli kertakaikkisen hieno, ehkä sitä voisi verrata Suomen ensimmäiseen jääkiekon maailmamestaruuteen.

Suhteita kavereihin hoidettiin tapaamisten lisäksi myös puhelimella, jonka kammesta saatiin yhteys keskukseen, joka välitti puhelun toivottuun numeroon. Meille soittavan piti osata sanoa Tikkala 53, joka oli numeromme. Istuin naulakon alla takkien takana juttelemassa parhaan kaverini kanssa tuntikausia.

Pohjois-Karjala-projekti toi tietoisuuteen alueemme suuren sydänsairastavuuden. Meilläkin siirryttiin voista margariiniin. Tosin kuului juttuja siitä, että se tehdään kissan rasvasta.

Jotkut kavereista matkustelivat Interreilaamalla ja jotkut harvat olivat vaihto-oppilaina maailmalla. Alkoi tulla ymmärrystä, että kielitaidolla voisi olla merkitystä. 

Opiskelu oli itsestäänselvyys. 

Itse menin lukioon, koska en yhtään tiennyt, mihin olisin halunnut suuntautua. Ei se tosin oikein selvinnyt lukiossakaan. Seurustelu taisi olla pääasiallinen kiinnostuksen kohde.

Sosiaalityö kiinnosti, mutta en päässyt sisään Tampereelle. Olin Helsingissä töissä setäni baarissa ja huomasin sattumalta sairaanhoitajakoulun ilmoituksen. Sinne hain, sillä en viihtynyt yhtään kehäkolmosen sisäpuolella. Sattumalta tapahtuneeseen ammatinvalintaani olen ollut tosi tyytyväinen.

Huomaan, että nuoruusmuistoissani nousee esille muutamia asioita, kuten vapaus, vaihtoehdot sekä yhteisöllisyys. Myöskin työn tekeminen oli itsestään selvyys. Rahaa ei ollut ilman sitä. Elämään ja maailmaan, kaiken kehittymiseen oli kova luottamus. Elämä meni eteenpäin ja olin virrassa. 

Mikä sitten on yhteistä sukupolvelleni?

Ehkä tuo vaihtoehtojen olemassaolo ja yhteiskunnan jatkuva kasvu. Suomella meni hyvin. Sodan jälkeen olimme tottuneet olemaan suuren Neuvostoliiton kainalossa ja kuitenkin avautumaan länteen.

Nuoruuteen kuuluu usko elämään. 

Sukupolvelleni siihen lisää potkua antoivat opiskelun ja työn kautta avautuneet mahdollisuudet. Vanhempamme ja isovanhempamme olivat kärsineet köyhyydestä sodan aikana ja sen jälkeen. Meille he halusivat tarjota kaikkea, mistä olivat jääneet paitsi. Yhteiskuntakin tarjosi vaihtoehtoja, joita heillä ei ollut.

Kesätyöt milloin milläkin alalla opettivat meille samaa kuin mummoni: ”Työ ei tekevälle käsiin tartu.” Ikäpolvelleni vakituinen työpaikka on ollut tavoitteena.

Miten avainkokemukset ovat vaikuttaneet omaan elämääni?

Elämään luottaminen on kantanut koko elämän, kuten opiskelu ja työteliäisyyskin. Työ ei ole käsiin tarttunut. Mielelläni edelleenkin teen monenlaisia töitä, vaikka ei se huussinaluksen tyhjentäminen lempihommiin kuulukaan. 

Työn merkitys on ollut suuri. Se on tuonut itsenäisyyttä ja vapautta sekä antanut paljon onnistumisen kokemuksia. Nuoruuden kokemukset erilaisista töistä ovat tuoneet perspektiiviä yhteiskuntaan ja arvostusta kaikenlaisten töiden tekijöihin ja työn merkitykseen.

Henkilökohtaisesti tärkein päätökseni puolison valinnan jälkeen, ja voinee sitä yksilölliseksi avainkokemukseksikin nimittää, nuoruusvuosina oli kuitenkin tupakoinnin lopettaminen 18-vuotiaana. Siihen en olisi pystynyt ilman ikätovereideni tukea. 

Samaan sukupolveen syntyneillä elämän virran maasto on tietyiltä osin samantyylistä. Välillä on leppoisaa menoa, toisinaan taas esteitä, suvantoja ja koskia. Nykyiset nuoret saavat toisenlaisia avainkokemuksia -  kuten jokainen sukupolvi sitä ennen ja sen jälkeen. 

Elämän virta menee eteenpäin. 

Blogin Facebook-sivut löytyvät täältä.