Tänään minä suren

Viikkoon en ole kunnolla kyennyt, mutta tänään minä suren.

Suren menetettyjä mahdollisuuksia. Suren ystävää.

Suren sukuperinteitä, jotka estävät puhumasta, pakottavat olemaan vahvempia kuin kukaan voi olla. Suren kasvatusta, joka tekee vahvan, liian vahvan, niin vahvan, ettei elämästä voi selvitä.

Suren sanomattomia sanoja, puheen puutetta.

Suren painetta rinnassa, puristavaa lyijynraskasta vannetta, jonka ote tiukkenee salvaten hengityksen ja tunteet, vieden mennessään elämänuskon.

Suren kyvyttömyyttä olla heikko ja tarvitseva.

Suren yksinäistä tuskaa, joka kanavoituu ajatukseen. Suren ajatusta, joka tiivistyy epätoivoiseen hetkeen. Suren sitä viimeistä tekoa, joka vie mennessään tulevaisuuden muistot.

Eniten suren läheisten puolesta.

Tänään minä annan itselleni luvan surra. Annan itkun tulla. Huudan ääneen ja huomaan, että mitään ei kuulu.

Nyt minä kuitenkin suren.

Ehkä me olimme linnut

säädetyt lentämään aikansa

ja väsymään pois.

Ehkä niiden joiden siivissä ei

ollut kantovoimaa

oli haettava seinää johon

törmätä ja pudota.

Syyttää ei voi lintua,

ei seinää.

Vaikeinta on suostuminen.

Helena Anhava

Naavapukuisen naisen Facebook-sivu löytyy täältä.