Miksi puita on kaksi?

Olin viikonlopun Vedic art –maalauskurssilla. Ystäväni kertoi tästä ruotsalaisen Curt Källmanin kehittämästä ikivanhaan Veda-tietouteen perustuvasta menetelmästä vuonna 2005.  Aluksi olin hyvin epäileväinen, sillä en pidä itsenäni mitenkään taiteellisena ja muistan kouluaikojen kuvistunnitkin vielä hyvin. Mallista piirrettiin ja näköistä ei tullut.

Vedic artissa ei tarvitse osata maalata. Se on pikemminkin leikkiä värien kanssa. Tai ei se leikkiäkään ole, vaan ehkä se on enemmänkin matka. Joskus se on jopa aika vakavaa ja leikillisyys tuntuu olevan melko kaukana. Niin kuin tällä kurssilla.

Olen osallistunut kursseille säännöllisesti muutamia kertoja vuodessa vuodesta 2006 alkaen. Vedic artin peruskurssivaiheessa saadaan kolmena viikonloppuna yhteensä 17 prinsiippiä, jotka toimivat maalaamista ohjaavina. Opetukset toimivat kuitenkin jossain taustalla ja ne eivät sinänsä määritä tekemistä. Ne voivat kuitenkin auttaa maalaamisessa ja kaikista ihmeellisintä on, että ne alkavat näyttäytyä myös elämässä.

Peruskurssien jälkeen on mahdollista kerrata peruskursseja ja käydä erilaisia jatkokursseja. Minulla on onni saada olla aivan loistavan opettajan, Sirpa Ylhäisen ohjauksessa. Hän räätälöi jatkokurssien luento-osuudet täsmänä ryhmän tarpeisiin.

Maalatessa ei siis tietoisesti yritetä mitään. Saattaa olla, että samoja maalauksia jatketaan maalauskerroista toiseen. Maalatessa tunnustellaan omia tunteita ja tehdään sukelluksia oman mielen hiljaisuuteen. 

Maalauksia katsellaan ja jossain vaiheessa ne alkavat puhua sinulle. Pystyt sukeltamaan maalauksen maailmaan ja se kertoo sinulle, mitä voisi koettaa seuraavaksi. Mitä pitäisi korostaa, häivyttää, ottaa esille, poistaa…

Jossain vaiheessa alat ymmärtää, mistä maalauksessa on kysymys. Tajuat, mitä se haluaa sinulle ilmentää. Mitä se haluaa sinulle näyttää? Silloin tapahtuu kummia. Alat nähdä. Silloin tunnet ja tiedät, että ollaan merkittävässä kohdassa. Maalaus herää sinulle eloon.

Saatat tarvita lisätä vain pari viivaa ja se on valmis. Maalaus valmistuu lopullisesti joskus melkein katsomalla ja oivaltamalla. Ei tarvita edes niitä viivoja, pelkät värit ilman esittävää ilmiasua riittävät. 

Oma prosessi on minulle tärkeää, ei niinkään se, millainen lopputuloksesta muodostuu. On tosin mukavaa saada joskus signeeratakin joku teos. 

Täällä kerralla jatkoin useita maalauksia. Yksi niistä oli kooltaan pieni, vain 20 x 20 cm. Siihen alkoi jo viime kurssilla ilmestyä kaksi puuta. Katselin maalausta ja tulin hyvin surulliseksi, vaikka puut olivat kukassa olevia hedelmäpuita. Maalauksessa oli selvästi kevät, mutta sen surumielisyys tuntui ristiriitaiselta. Katselin sitä kauan ja annoin tunteen tehdä minussa työtään.

Pieni vakoinen täplä maalauksen alareunassa kiinnitti huomioni. Katselin sitä tarkemmin ja huomasin sen olevan lintu. Korostin sen muotoa niin, että muutkin voisivat nähdä saman kuin itse näin. Sitten ymmärsin, miksi olin niin surumielinen. Tajusin maalauksen kertovan sen, mitä jo tiesin. Silloin syntyi maalauksen nimi: Viimeinen kevät. 

Yhden puun olisin ymmärtänyt. Niitä on kuitenkin kaksi.