Se olikin norsu

Pidin sitä häiritsevänä lumikinoksena, joka alkoi sentti sentiltä ottaa minua päähän. Se esti näkyväisyyden keittiön ikkunasta pihalle. Erityisesti lintulaudalle, jonka asiakkaita hyvin mielelläni seuraan.

Nyt toivoisi kevään alkavan antaa merkkejään, onhan jo maaliskuun puoliväli. Taivas antoi kuitenkin taas 10 cm uutta lunta. Tykkään lumesta, mutta näköalan typistyminen päivä päivältä alkoi jo kismittää ja huomasin olevani vähän ärsyyntynyt.

Näin pari päivää aiemmin joitakin kavereiden laittamia lumisia kuvia Facebookissa ja postasin kuvan keittiön ikkunan näkymästä.

Yksi kavereista ajatteli heti norppavauvoja ja oli hyvillään, että tänä vuonna niillä olisi pehmeät ja lämpimät pesät. Totta. Huomasin ajattelevani, että tänä talvena ei keinopesiä ole tarpeen tehdä. Hienoa.

Toinen ystäväni kirjoitti. ”Hieno ja lempeän näköinen norsu teillä ikkunan takana!”

Totta tosiaan. Norsuhan se siinä on. Kun sen ystäväni avustuksella näin, en enää voinut olla sitä näkemättä.

Ja se muutti kaiken. Lumikasa ei enää ollut häiritsevä, vaan sitä katsoessa näin norsun. Siinä se köllötteli kaikessa rauhassa keittiön ikkunan alla. Suuri, kaunis ja lempeä otus. Ajatella, norsu meidän keittiön ikkunan alla.

Ymmärsin taas uudella tavalla, mitä Antti S. Mattila luennoilla ja Näkökulman vaihtamisen taito -kirjassaan, aikoinaan opetti. 

Kun näkökulma vaihtuu, vaihtuvat myös tuntemukset. Koko asia muuttuu, eikä koskaan enää ole sama.

Kun nyt katson lumikasaa, on se minulle norsu. Ihan väkisinkin hymyilen sitä katsoessani.

Kun se jossain vaiheessa sulaa, minulle ehkä tulee sitä ikävä.

Kiitos kaverit! 

Jos haluat lukea Naavapukuisen naisen juttuja jatkossakin, voit käydä tykkäämässä blogin Facebook-sivuista täältä.